Autumn Equinox Rituals: The Abbey, Unshine & Kallomäki @ Tullikamarin Klubi, Tampere 13.9.2024.

MAINOS:




Syyskuinen perjantai 13. päivä oli Tampereella sateisen synkkä, joten päivämäärään ja säähän sopivasti Tullikamarin Klubin lavalle saatiin mainiosti teemaan sopivat kolme bändiä.

Kallomäki pohjusti illan visuaalisella esityksellä. Tapahtuman esittelytekstin mukaan yhtye yhdistää metallin raakuuden, folkin sielukkuuden ja muinaisen kurkkulaulun voiman ikiaikaisen jouhikon mystiseen ja lumoavaan sointiin.

Kallomäen jälkeen nähty druidimetalliyhye Unshine tarjosi melodista folk metallia. Tämä eteläpohjalaiset juuret omaava yhtye on julkaissut viisi albumia ja sen vahvatunnelmainen musiikki saa voimansa luonnon näkymättömistä voimista.

Illan päätti myös kesän Tuskassa nähty The Abbey. Progressiivista doom metallia soittava oululaislähtöinen yhtye tarjosi jälleen vahvatunnelmaisen esityksen ja kietoi yleisön tiukasti otteeseensa.

Alla kuvatunnelmat illan esityksistä.

Kallomäki

Unshine

The Abbey

Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

+ artikkelit

Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.