Tiedote 13.2.2026
Decrowned, melodisesta metallista tunnettu yhtye, julkaisee akustisen
EP:n, joka tarjoaa uuden näkökulman bändin historiaan. Neljä kappaletta
eri aikakausilta on sovitettu uudelleen akustiseen muotoon ja lopullisen
säväyksen...
Tiedote 12.2.2026
Suomen epävirallinen lead- ja soolokitaroinnin mestaruus ratkaistaan keväällä Jyväskylässä, kun Tilumestari 2026 -kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa. Kilpailu on suunnattu 13–29‑vuotiaille suomalaisille nuorille.
Tapahtuman tavoitteena...
Tiedote 12.2.2026
Metallia ja rockia punkiin yhdistelevä Luutarhatontut on julkaissut suoratoistopalveluihin uuden Kaveria ei jätetä -EP:n. Samalla uusi kappale Kaveribiisi on saanut videon.
”Kaveria ei jätetä -EP:llä kaikki neljä kappaletta ovat hieman...
Tiedote 12.2.2026
Metalliyhtye IKINÄ julkaisi viimeisen singlen huhtikuussa ilmestyvältä albumilta. Aurora-niminen kappale kuvaa unettomuuden hetkeä, jolloin mieli käy ylikierroksilla ajatusten loputtomassa virrassa. Pelastukseksi rukoillaan Auroraa eli aamun sarastusta. Kappale...
Tiedote 10.2.2026
Uusi Live at Olavinlinna -konserttisarja tuo linnan näyttämölle kotimaisen musiikin ajankohtaisia tähtiä.
Savonlinnan Olavinlinnassa koetaan elokuussa uusi konserttisarja, joka tuo kuvankauniin linnan lavalle monipuolisen ja tarkoin valikoidun kattauksen kotimaisen musiikin...
Tiedote 10.2.2026
Suomalainen melodisen death metallin yhtye As The Sun Falls julkaisi uuden singlensä “As Night Devours” 10. helmikuuta. Kappale on toinen single yhtyeen kolmannelta...