Tiedote 11.6.2026
Kouvolalainen Beyond Seventh Dimension julkaisee debyyttialbuminsa Tähtien ikuinen suru 4.9.2026 Inverse Recordsin kautta. Tänään julkaistu Silurian Seas -single antaa esimakua mitä albumilta odottaa.
KUUNTELE...
Tiedote 10.6.2026
Kovaa vauhtia kansainvälisille lavoille noussut LUNA KILLS palaa uudella julkaisulla. Yhtyeen maailmanlaajuinen DEATHMATCH-debyytti ilmestyi reilu vuosi sitten, ja nyt SharpTone Recordsille kiinnitetty bändi julkaisee...
Japanilaista, vuonna 2008 toimintansa aloittanutta SEX VIRGIN KILLER -yhtyettä ja sen soundia on hankala kuvailla sanoin. Mielenkiintoisen meteliamalgamaationsa peruspilarit muodostuvat poikkeuksellisella tavalla hardcore punkin...
Tiedote 10.6.2026
Kotimaisen DreamSpyn kolmas albumi on nimeltään "The Dance of Illusions", ja se on julkaistu tänään Inverse Recordsin kautta. Kappaleissa voi kuulla atmosfäärisen dark rockin sävyjä...
Tiedote 10.6.2026
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Viron Haapsalu täyttyy bluesin ystävistä, kun Baltian suurin bluesfestivaali AugustiBluus järjestetään jälleen. Kolmipäiväisen tapahtuman aikana nähdään yhteensä 35 konserttia yhdeksällä...
Tiedote 10.6.2026
Espoolainen hard rock -yhtye Sixgun Renegades julkaisi musiikkivideon kappaleestaan "You’re No Good", joka on toinen single 24.4.2026 julkaistulta "Slave To The Grid"- albumilta....