Nokialaisviisikko Atlas on uransa toisen pitkäsoiton äärellä. Pohjoismaiseen mytologiaan ja pakanajumaliin nojautuva metalcore-albumi ”Ukko” on tiivis ja tunnelmallinen annos vahvoja riffejä, tunnelmaa ja varsin laadukasta räimettä. Laulukielenä on pääsääntöisesti Englanti, vaikka kappaleiden nimet ovat kotimaamme murteella.
Yhtyeen markkinoima termi ”northcore” on omiaan ilmaisemaan albumin antia, jossa voi kuvitella itsensä jonnekin kauas esi-isiemme elämään. Tuolloin vakkajuhlissa Ukko ylijumalalta toivottiin suotuisia ilmoja ja runsasta satoa. Aikana, ennen kuin kristinusko penetroitui viekkaasti ja tuhoisasti pohjoisen tantereemme jumalmarkkinoille. Atlas tuo levyllään tämän aikakauden tunnelmat vahvasti esille. Esi-isämme kiittäisivät, jos voisivat.
Mistään nopeuskilpailusta ”Ukko”-albumissa ei ole kyse. Sen sijaan 11 kappaleen kokonaisuus on kaikessa kiukussaan yllättävän rauhallinen – paikoin jopa seesteinen. Atlas-yhtyeen ehdottomia vahvuuksia on yhdistää musiikkiinsa sopivassa suhteessa raastavia riffejä ja pudotella sulavasti sekaan hyytävän komeita melodioita.
Albumi on toisaalta turhankin tasainen, jossa musiikillinen linjaus on kuin kokouksessa päätetty yrityksen johdon visioima tiukka pukeutumiskoodi, josta ei sovi poiketa. Pienenä poikkeuksena mainittakoon levyn päättävä ja jopa eeppiset mitat saavuttava komea ”Pohjannaula”.
Levyn selkeitä kohokohtia edellä mainitun lisäksi ovat raivokkaat ”Taivaanranta” ja ”Ukko” sekä kenties parhaiten pohjoisen mytologian fiilikset saavuttava ”Synti”.
Toimivan metalcoren ystäville Atlas on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Silminnäkijöiden mukaan yhtye on myös livenä kovaa valuuttaa.
Yhtye netissä:
7+/10
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.