Suomen ensimmäisiin death metal bändeihin lukeutuva Abhorrence on kokenut uuden tulemisen vuosien hiljaiselon jälkeen. Vuonna 1989 perustettu yhtye tuli tiensä päähän jo 1990. Lyhyen uransa aikana herrat ehtivät julkaista yhden demon sekä EP:n.
Vuonna 2012 Svart Records teki varsinaisen kulttuuriteon julkaisten yhtyeen tuotannon samoissa kansissa otsikolla Completely Vulgar. Tänä vuonna päivänvalon näki kyseisen julkaisun eräänlainen sisarteos, Totally Vulgar, joka käsittää yhtyeen keikan vuoden 2013 Tuskasta.
Äänitehän ei tuo sinällään mitään uutta bändin rosteriin, levy sisältää samat biisit kuin edellinen julkaisu. Herääkin taas kerran tuo iän ikuinen kysymys live-levyjen tarpeellisuudesta. Totally Vulgar ei luultavasti löydä tietään muiden kuin bändin fanien hyllyyn. Orkesteriin vasta tutustuvat voivatkin sitten itse päättää kumman Svartin julkaisuista hankkivat. Tosin bändin omien sanojen mukaan biisit kuulostavat tällä levyllä vihdoin siltä miltä niiden pitääkin, joten ainakin kertakuuntelu olisi suotavaa.
Jos jätetään mielipide kysymykset toisaalle niin kyseessä on varsin pätevä julkaisu. Levyn äänimaailmaa ei ole liiaksi sliipattu, mutta on kuitenkin tarpeeksi selkeä, jotta biisit eivät puuroudu. Ja mitä kappalemateriaaliin tulee, niin kyllä sellaiset biisit kuin ”Holy Laws Of Pain” sekä ”Vulgar Necrolatry” potkivat edelleen monen uuden yrittäjän perseelleen.
8/10
Marko Klingberg
1. Intro – The Cult 01:49
2. Pestilential Mists 03:31
3. Holy Laws of Pain 03:08
4. Devourer of Souls 04:38
5. Caught in a Vortex 03:35
6. Adoration of Abscessed Cadavers 04:00
7. Pleasures of Putrid Flesh 04:57
8. Disintegration of Flesh 03:51
9. Vulgar Necrolatry 04:59
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 - levyarvio. Marko Klingberg, Metalliluola.){kind=link}