Tinkimättömänä livebändinä tunnetun tanskalaisen Baestin viime vuonna julkaistu debyytti keräsi lähes poikkeuksetta positiivisia arvosteluja. Vasta vuonna 2015 perustettu yhtye tarjoili ensimmäisellä pitkäsoitollaan valmiin paketin laadukasta vanhan koulukunnan kuoloa, joka taatusti kutitteli jokaisen kyseisen genren fanin kuulohermoja. Sittemmin bändi on kiertänyt maapalloa mm. Dying Fetusin sekä Hatebreedin seurana.
Aarhusista kotoisin olevan laulu- ja soitinyhtyeen maailman valloitus jatkuu ”Venenumilla”, joka on siis järjestyksessään (yllätys, yllätys) bändin toinen kokopitkä. Baest ei tarjoile juurikaan mitään uutta edelliseen levyyn verrattuna: raskaasti murisevat kitarat, tiukka rumputyöskentely sekä Simon Olsenin lähes vatsanpohjassa tuntuva örinä ovat edelleen vahvasti läsnä. Vaikuttaa siltä, että tästä epäpyhästä kolminaisuudesta on tullut yhtyeen eräänlainen tavaramerkki. Aivan tarkka kopio ”Venenum” ei edellisestä albumista ”Danse Macabresta” sentään ole vaan soitto kuulostaa huomattavasti tiukemmalta ja selkeämmältä menettämättä orgaanista soundiaan.
Tässä kohtaa voi nojautua ikiaikaiseen viisauteen, sitä kuuluisaa pyörää ei tarvitse taas keksiä uudestaan, erityisesti kun materiaali kuulostaa näin hyvältä ja tuoreelta. Toisin sanoen Baest on laittanut pihalle yhden viime aikojen terävimmistä julkaisuista. Genressään ”Venenum” edustaa kirkkainta kärkeä.
8/10
Marko Klingberg
1.Vitriol Lament
2.Gula
3.Nihil
4.Venenum
5.Styx
6.Heresy
7.As Above So Below
8.Sodomize
9.Empty Throne
10.No Guts, No Glory
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}