Kuudettatoista kertaa järjestettävä Qstock osui jälleen kerran sopivaan ajankohtaan ainakin säiden puolesta, sillä 35000-päinen festarikansa sai nauttia kahden päivän aikana loistavasta säästä, upeista puitteista, toimivasta festarialueesta, sekä mitä ilmeisimmin varsin kiinnostavasta esiintyjäkattauksesta, sillä festari myytiin jälleen kerran loppuun jo hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua.
Viime vuonna festarin pääesiintyjinä olivat selkeää rock-linjaa edustaneet Alice Cooper ja Marilyn Manson, mutta tänä vuonna festari päätti liittyä, tänä kesänä useamman ison tapahtuman suosimaan pop/rap/R&B-linjaan ja jättää rockbändit totuttua pienempään rooliin. Toki festareilta löytyi myös rock- ja metallibändejä, mutta toivottavasti ensi kesänä näiden osuus on tätä vuotta suurempi.
Perjantaina saavuin alueelle hieman ennen klo 15 päälavan korkannutta Stam1naa ja heti alkuun oli todettava, että ajankohtaan nähden yllättävän runsaslukuinen yleisö löysi mainion festarifiiliksen Stam1nan tahdissa. Lemin koplan jälkeen suuntasin vilkaisemaan klo 16 Sirkusteltassa esiintyneen CMX:n vetoa. Vuosien myötä varsin potraan kuntoon itsensä ”treenanneen” Yrjänän joukkioineen pirteän esiintymisen jälkeen vilkaisin parin biisin verran Oulu-lavalla esiintyneen The Psycho Seasonin keikkaa. Oululaisyhtye veteli perusvarmasti, mutta sen suurempaa tunnelmaa ei yhtye pystynyt allekirjoittaneessa nostattamaan. Lyhyesti ”ihan kiva”.
Hieman ennen kello 18:ta suuntasin kohti festarin kakkoslavana toiminutta Kaleva-lavaa ja siellä riehuvaa kovasti hehkutettua Beast in Blackia. Monet pitivät, mutta tähän toimittajaan ei tämä hyvin paljon peilin edessä jumpatun oloinen hevi uponnut. Bändissä ei mielestäni ole mitään vikaa, mutta kun ei tipu, niin ei sitten tipu. Mutta kuten aiemmin mainitsin, suuri yleisö piti, joten ehkäpä vika oli vaan toimittajan korvien välissä. Mene ja tiedä. Beast in Blackin jälkeen kohdalleni osui tunnin tauko, jolloin yhdelläkään festarin kuudesta lavasta ei ollut esiintymässä mitään itseäni kiinnostavaa bändiä, joten suuntasin tässä välissä tutustumaan Qstockin ruoka- ja juomatarjoiluun. Paikalliset panimot olivat hienosti esille ja ruokavaihtoehtoja löytyi riittävästi.
Kello 20 vuorossa oli Kaleva-lavalle se omalta osaltani Qstockin kiinnostavin artisti, eli länsinaapurimme Hardcore Superstar. Heti alusta saakka oli selvää, että nyt mennään eikä meinata, sillä sen verran tiukassa iskussa Jocke Berg joukkioineen oli. Mainio keikka sisälti monta loistavaa biisiä, mutta kohokohdikksi nousivat tutut hittibiisit ”Last call for alcohol” ja ”We dont´t celebrate sundays”. (IJ)
Kokemukseni Qstockista on aikaisemmin perustunut pelkästään festariraportteihin, sekä kavereiden huimiin hehkutuksiin oman kylän festareista. Eli Qstock-neitsyys menetettiin viimeinkin, monen vuoden odottelun jälkeen.
Ensimmäisenä vetona pääsin todistamaan paikallista ja kaljanhuuruista folkmetallia soittavaa Verikalpaa. Bändi toimittikin Oulu-lavalta hyväntuulisen ja menevän alun omaan festari-iltaan. Tuskaisen kuumasti ja suoraan bändiä paistava aurinko, ei menoa hiljentänyt millään tasolla ja yleisökin jaksoi heilua koko keikan. Pittikin saatin pyörimään nostattaen pienoisen pölypilven lavan edustalle. Loistavan vedon lisäksi mieleeni jäi 17 -vuotias haltioitunut nuorukainen, joka keikan päätyttyä sai vielä muutaman matkamuiston keikasta. Mahtava nähdä, että myös nuorisosta löytyy tulevaisuuden metallikeikoille uusia faneja!
Verikalpan jälkeen päätin nesteyttää itseäni ja Lily Allenin keikkaa sivusilmällä seuratessani päätin suunnata kohti sirkustelttaa ja päädyinkin lavan sivustalle S-Toolin keikkaa seuraamaan. Bändin energiaa ei pysty kuin ihailemaan. Vankka kokemus paistaa bändistä ja tyhjille lavoille “superyhtyeen” tuskin tarvitsee soitella. Keikalla raskaat riffit rouhivat varmalla otteella ja hien määrää tuskin oli enää ämpäreissä mitattavaksi. Ville Laihialan tunnistettava ääni kiersi varmasti jokaisen paikalla olleen korvakäytävissä, tehden sinne pitkäksi aikaa oman kotinsa. Loppuillassa ei metallimiehelle enää juurikaan ollut tarjottavaa musiikin osalta, mutta festivaalialueen tutkiminen ja kiertely kuuluu myös asiaan.
Lauantain osalta ensimmäisen itseäni kiinnostavan livesuorituksen tarjoili yksi Suomen tunnetuimmista rock-artisteista, eli Michael Monroe.
Itselle kyseinen duracell-pupu on jäänyt aikaisemmin näkemättä, muuten kuin internetin välityksellä. Energisistä lavaesiintymisistä kuulu rokkikukko ei pettänyt tälläkään kertaa. Vaikka lämpötilat ylitti mustiin pukeutuneen toimittajan sietokyvyn, jaksoi Monroe hyppiä lavalla kiitettävästi koko setin ajan. Välillä punaisen saksofoninsa varressa heilunut nokkamies yritti saada yleisöä mukaansa energiseen tuoksinaansa, mutta mahtoi suurimmalle osalle yleisöstä olla kuumuus liikaa isoimmille liikkeille. Toki yleisö oli mukana intensiivisesti, mutta kymmenen astetta vähemmän lämpötilassa olisi varmasti muuttanut yleisönkin elehdintää. Settilista oli selkeästi yleisön mieleen, eikä luultavasti valittamisen aihetta löytynyt bändin faneille.
Viime vuonna paluun tehnyt rokkijyrä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus oli seuraavana mielenkiinnon kohteena. Kaljupäiden klaani (ja yksi pitkätukka) oli allekirjoittaneelle tarjonnut viimeksi melankolista korvakarkkia jo liian kauan aikaa sitten. Vaikka aikaa olikin kulunut edellisestä keikasta, palasi muistot mieleen edelleen Nils Ursinin maihareista ja suomirokin legendaarisista vedoista, kuten ”elegia”, ”surupuku” ja ”lumessakahlaajat”. Ehdottoman kovassa vedossa ollut orkesteri tarjosi Kaleva-lavan edustalle kokoontuneelle yleisölle raskaita riffejään, vanhoja hittejä, sekä uusia poseerauksia. Vahvat suositukset myös tuleville keikoille!
Nopeahkon ja täyttävän ruokailun jälkeen pyörin kohti Oulu-lavaa, jossa oman kylän poikien Mors Subita pisteli piiskaa pyörimään asenteella, josta monen isommankin bändin pitäisi ottaa mallia. Vaikka musiikki on aggressiivista, on nostettava hattua bändin puhtaalle ilolle joka huokuu lavaesiintymisestä. Viimekertaiseen livevetoon jonka olen nähnyt, bändi huokui entistä enemmän itsevarmuutta ja taitoa. Mika Lammassaaren käsissä kitara saa ihan oman merkityksensä, ja pelkästään vain positiivisessa mielessä. Lauantaillekin saatiin pölyä nostatettua yleisön pyörittäessä pittiä laulaja Eemeli Bodden heittäessä bensaa liekkeihin omine huutoineen. Mors Subita pysynee jatkossakin bändien joukossa, jota lähdetään katsomaan aina tilanteen salliessa.
Lauantain yksi pääesiintyjä Bad Religion toi punk-rintamalle tuulahduksen rapakon takaa. Ikääntyneet herrasmiehet keräsivätkin päälavan edustalle erittäin monipäisen yleisön ja Bad Religion paitoja näkyi todella kulahtaneista juuri ostettuihin. Kun setti alkaa väkevästi kappaleella ”American Jesus”, ei yhteislaululta voine välttyä. Muutama kappale, esim. ”Do What You Want”, ”Fuck You, Suffer”, ”No Control”, ”21st Century (Digital Boy)” ja ”Generator” sai toimittajan muistoihin, kuinka monesti nämäkin kappaleet on soinut omissa soittimissa eri tilanteissa. Varmoin ottein etenevät lyhyehköt biisit saivat reilun tunnin kestäneen keikan kulumaan kuin siivillä. Keikan loppupuolella nähtiin oululaisille jääkiekon ystäville mukava yllätys, kun Kärppäpelaajia nousi lavalle “poika” mukanaan. Viimeisenä kappaleena Kärppäjoukkueen ollessa lavalla soi yhtyeen ehkä tunnetuin kappale ”Punk Rock Song”.
Kaleva-lavalla aloitti Amorphis lähes samoihin aikoihin, kuin Bad Religion lopetteli. Joten reippain askelin astelin kohti kyseistä keikkaa. Bändi tuskin esittelyjä kaipaa ja uusimmat levyt ”Under The Red Cloud” ja ”Queen Of Time” ovat keränneet todella hyviä levyarvioita. Bändi on todellakin kovassa nosteessa ja sen huomasi myös lavapresenssistä. Tomi Joutsenen murinat yhdistettynä puhtaisiin osuuksiin, ei voi kuin ihmetellä lahjakkuuden määrää. Itseäni lämmitti ehdottomasti eniten kappale ”The Castaway”, mutta esimerkiksi setin avauskappale ”The Bee” ja myöhemmin kuullut ”Sacrifice”, ”Bad Blood” ja ”House Of Sleep” tuskin jätti ketään kylmäksi.
Qstock-neitsyys lähti – Tuttujen ja tuntemattomien kanssa tuli juteltua ja bändejä nähtyä. Festivaalialueesta, työntekijöiden toiminnasta, eikä mistään muustakaan jäänyt mitään hampaankoloon pureskeltavaksi. Kaikki toimi kuten pitikin ja ystävällisyys hehkui työntekijöistä. Näihin sanoihin on varmasti suuren osan kävijöistä helppo samaistua, KIITOS QSTOCK 2018!! (JS)
Toimittajat: Ilkka Järvenpää & Jarno Saarinen
Kuvat: Jouko Posio, Keikkakuvia.net.
Hieman jo oululaistunut hämeenlinnan kasvatti. Musiikkiskaala kohtuu leveällä, mutta black metal herättää suurimmat tuntemukset. Vapaa-aika kuluu kolmen kääpiön, keikkojen ja musiikin parissa.
