Tiedote 12.10.2026
Pakanametallia ja rituaalista dark folkia yhdistelevä Kallomäki julkaisee neljännen täyspitkän albuminsa Teilipyörä 14.10.2026. Albumi julkaistaan digitaalisilla alustoilla.
Yhtye kertoo: “Kallomäki ei tarvitse kitaroita tehdäkseen musiikistaan raskasta. Uudella albumillaan Kallomäki palaa juurilleen ja debyyttialbuminsa monipuoliseen, täysin kitarattomaan äänimaailmaan. Raskaan ja hypnoottisen kokonaisuuden ytimessä soivat sähköjouhikko ja sello, joiden varaan rakentuu yhtyeen tunnistettava, samaan aikaan arkaainen ja omintakeinen soundi.“
Albumin nimi viittaa muinaiseen kidutusvälineeseen. Teilipyörän synkkä tarina kietoutuu suomalaisen mytologian ympärille ja seuraa myyttihahmo Roka Ukrin viimeistä päivää maan päällä – matkaa, jossa kansantarujen mystiikka, synkät tunnelmat ja Kallomäelle ominainen musta huumori nivoutuvat yhteen.
Albumi on äänitetty Tero Kalliomäen KillHill-studiolla, ja sen vierailevina tähtinä kuullaan Ines Lukkasta (Uinuos, Embassy of Silence) sekä Aslak Tolosta (Nest). Yhtyeen mukaan Lukkanen tuo levylle oman vahvan lauluilmaisunsa, kun taas Tolosen lumoava kanteleensoitto syventää entisestään albumin muinaista ja rituaalista tunnelmaa.
Yhtye kertoo: “Kymmenen kappaleen mittainen Teilipyörä on matka raskaiden riffien sijaan raskaiden tunnelmien äärelle: synkkä, mystinen ja paikoin häiritsevän kaunis kokonaisuus, joka ei kuitenkaan unohda pilkettä silmäkulmassa.”
Tulevat keikat:
- 16.10. Pagan Weekend, On The Rocks, Helsinki
- 17.10. Kekri Fest & Feast, Kampus, Kurikka
- 07.11. Kallofest, Tapahtumatehdas, Hyvinkää
- 27.11. John Smith Rock Frozen, Paviljonki, Jyväskylä
Lähde: Kallomäki










