Tiedote 28.8.2026
Bad Wolves yhtyy miljoonien fanien suruun Dolly Partonin menehtymisen johdosta. Lukuisia artistisukupolvia ja lukemattomia musiikin ystäviä ainutlaatuisella perinnöllään inspiroinut Parton kuoli tämän viikon tiistaina 80-vuotiaana.
Bad Wolvesilla oli luvassa hienoja suunnitelmia laulajalegendan kanssa – Dolly Partonin oli määrä vierailla yhtyeen tulevalla singlellä, Jolene-klassikon versioinnilla. Neuvottelut Partonin managerin kanssa olivat edenneet, ja Bad Wolves oli jo kerennyt äänittämään metallisen versionsa ikonisesta kappaleesta. Parton suunnitteli äänittävänsä kappaleelle myös omat lauluraitansa.
”Laulajamme on suuri Dollyn fani, ja hän oli julkaissut useita videoita, joissa hän esitti Jolenen. Päätimme siksi tehdä kappaleesta omannäköisen version seuraavaa albumiamme varten. Kun levy-yhtiömme toimitusjohtaja Dan Waite kuuli versiomme, hän lähetti valmiin demon Dollyn managerille Danny Nozellille ja tiedusteli, voisiko Dolly vierailla kappaleella”, Bad Wolvesin perustaja John Boecklin kertoo, ja jatkaa:
”Saimme kuulla, että Danny oli soittanut kappaleen Dollylle, joka oli pitänyt versiostamme ja aikoi mennä pian studioon laulamaan omat lauluraitansa. Lähetimme tämän jälkeen stemmat Dollyn miksaajien työstettäviksi. Kuten kaikki muutkin, olemme järkyttyneitä tällä viikolla kuullessamme Dollyn poismenosta. Kunnioitamme hänen uskomatonta perintöään lahjoittamalla ‘Jolenesta’ saatavat tuotot Dolly Partonin Imagination Librarylle.”
Dolly Partonin vuonna 1995 perustama Imagination Library on Dollywood Foundation -säätiön tärkein ohjelma. Voittoa tavoittelematon säätiö edistää lukemisen iloa lasten keskuudessa ympäri maailman. Ohjelma tarjoaa rekisteröidyille lapsille maksutta laadukkaita ja ikätasolle sopivia kirjoja syntymästä viisivuotiaaksi asti perheen tuloista riippumatta. Kirjat postitetaan suoraan lapsen kotiin. Nykyisin ohjelma toimittaa lapsille yli kolme miljoonaa kirjaa kuukaudessa. Ohjelman olemassaolon aikana kirjoja on toimitettu jo yli 300 miljoonaa kappaletta.
”Olemme ylpeitä voidessamme auttaa Jolenen avulla Dolly Partonin Imagination Libraryä saamaan elintärkeää rahoitusta. Tiedämme, että voimme osaltamme edistää Dollyn visiota kirjojen saatavuuden parantamisesta ja lukutaidon kehittämisestä”, Boecklin jatkaa, ja välittää koko yhtyeen osanotot:
”Ajatuksemme ovat Dollyn suuren perheen, manageri Danny Nozellin sekä kaikkien niiden tuhansien ihmisten luona, joiden elämään hän poikkeuksellisen elämänsä aikana vaikutti ja jotka surevat nyt hänen poismenoaan.”
BAD WOLVES | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY | YOUTUBE
Lähde: Ginger Vine Management & PR










