
Tiedote 10.6.2026
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Viron Haapsalu täyttyy bluesin ystävistä, kun Baltian suurin bluesfestivaali AugustiBluus järjestetään jälleen. Kolmipäiväisen tapahtuman aikana nähdään yhteensä 35 konserttia yhdeksällä eri lavalla. Esiintyjiä saapuu peräti 11 eri maasta.
Festivaalin pääesiintymispaikkana toimii historiallinen Haapsalun piispanlinna, jonka lavalle nousee muun muassa yhdysvaltalainen delta-bluesin ja rock’n’rollin taituri Eric Sardinas. Sardinas tunnetaan energisistä esiintymisistään sekä yhteistyöstään esimerkiksi Joe Satrianin ja Steve Vain kaltaisten legendojen kanssa.
Nuorempaa bluessukupolvea edustavat ruotsalainen Anton Hultquist Trio sekä brittiläiset Toby Lee ja Will Wilde. Joe Bonamassa on kuvaillut Toby Leetä bluesin tulevaisuuden supertähdeksi, kun taas Will Wildea on kutsuttu yhdeksi bluesin tämän hetken parhaista huuliharpisteista.
Tämän vuoden ohjelmistossa on vahvasti esillä myös perinteinen blues. Virolainen lauluyhtye Estonian Voices toteuttaa festivaalilla erikoisprojektin, jossa tulkitaan The Blues Brothersin tunnetuimpia kappaleita. Lisäksi ohjelmassa kuullaan 1920–1950-lukujen swing-bluesia muun muassa Gunhild Carling & The Carling Familyn esittämänä. Ruotsalais-yhdysvaltalainen kokoonpano tunnetaan vauhdikkaasta New Orleansin henkeä huokuvasta jazz- ja bluesilmaisustaan.
Perinteisemmän bluesin ystäville on tarjolla mm. Skyler Saufley – Alabama Blues Hall of Fameen kuuluva kitaristi, joka tuo Haapsaluun west coast- ja jump blues -perinteitä vaalivan yhtyeensä. Modernin bluesin ja soulin sävyjä puolestaan edustaa tanskalais-irlantilainen Trainman Blues, joka on palkittu useilla Danish Music Awards -tunnustuksilla muun muassa vuoden albumista ja vuoden live-esiintymisestä.
Pääkonserttien lisäksi ohjelmaa järjestetään ympäri Haapsalua. Esiintymispaikkoina toimivat muun muassa historiallinen rautatieasema, rantapromenadin tanssipaviljonki, kulttuurikeskus, tuomiokirkko sekä lukuisat kahvilat, pubit ja terassit. Merkittävä osa festivaalin ohjelmasta on yleisölle maksutonta.
Huomioitavaa on myös, että 14-vuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät mukaan festareille lipun ostaneen vanhemman seurassa. Tapahtuma on siis samalla loistava mahdollisuus viettää ikimuistoinen viikonloppu perheen kanssa, ja tutustuttaa nuoria livemusiikin maailmaan!
Mikäli olet todellinen bluesjyyrä, kannattaa harkita myös Lifetime Membership -korttia, jolla tapahtumaan pääsee osallistumaan koko loppuelämänsä ajan. Tämä etuoikeus kustantaa 600€. Viikonlopun tapahtumapassin saa vielä kesäkuun ajan hintaan 85€.
AugustiBlues tarjoaa elämyksiä niin intohimoisille bluesharrastajille kuin kesäisestä kulttuuritapahtumasta nauttiville kävijöille. Musiikin lisäksi tarjolla on kattava valikoima ruoka- ja juomapalveluita. Augustibluus on monille kesän perinne – tapahtuma, johon palataan vuosi toisensa jälkeen. Elokuun ensimmäisen viikonlopun aikana Haapsalu täyttyy musiikista, hyvästä tunnelmasta ja bluesin hengestä. Tapahtuman vetovoima perustuu ainutlaatuiseen yhdistelmään laadukasta musiikkia, vieraanvaraista tunnelmaa ja Haapsalun historiallista miljöötä. Keskiaikaisen piispanlinnan ympäristö luo festivaalille erityisen tunnelman, jota arvostavat niin yleisö kuin esiintyjätkin. Tapahtuma onkin vakiinnuttanut paikkansa Euroopan merkittävimpien bluesfestivaalien joukossa.
WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK
Lähde: Ginger Vine Management & PR







