Tiedote 27.4.2026
Laukaan Tarvaalassa sijaitsevan Mustan Korpin Saluunan pihapiirissä 12.-13.6.2026 järjestettävä Hard Rock Korppi -festari on julkaissut koko ohjelmistonsa päiväkohtaisesti. Yhdeksännettä kertaa juhlittava tapahtuma soi tänä vuonna astetta metallisemmalla ja raskaammalla otteella.
Perjantaina esiintyvät alkuvuodesta pitkältä levytystauolta palannut industrial metal-yhtye Ruoska, toukokuun lopussa uuden albuminsa julkaiseva mustanpuhuvaa death metallia soittava Se, Josta Ei Puhuta, elektronista metallia soittava helsinkiläinen Khroma ja ysärimetallia punk-otteella soittava Kirke. Perjantaina nähdään myös jotain ainutkertaista kun muun muassa The Abbey ja Iterum Nata -yhtyeistä tuttu ja aiemmin Hexvesselissä vaikuttaneen Jesse Heikkisen Klashtal-projekti tekee ensimmäisen live-esiintymisensä. Paikallisväriä perjantai-iltaan tuo Rainbow-tribuutti Rainbow Connection, joka kunnioittaa erityisesti tänä vuonna 45-vuotta täyttävää Difficult To Cure -albumia ja yhtyeen 80-luvun tuotantoa.
Lauantaina luvassa on kovatasoista heavy metallia Leveragen toimesta, jonka lisäksi nähdään progressiivista vaihtoehtorockia soittava Rioghan, pitkältä tauolta palannut jyväskyläläinen dark metal-yhtye Soulfallen, death metalia soittava Hautajaisyö ja paikallinen nuoren polven hard rock -pumppu Throwing Rocks. Energisestä thrash metal-osastosta vastaa keravalainen Indemon, melankolista melodista death metalia tunnelmoidaan Shadecrownin tahtiin ja energisen heavy rockin osastoa edustaa iisalmelainen Phantomy.
Tapahtumaan ja sieltä pois järjestetään bussikuljetus Jyväskylästä, joka kulkee Leppäveden tienhaaran, Vihtavuoren ja Laukaan matkahuollon kautta Mustan Korpin saluunaan. Tarkemmat bussi-infot ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa tapahtuman kotisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa.
Perjantai 12.6.2026 esiintyjät:
- Kirke
- Se, josta ei puhuta
- Klashtal
- Rainbow Connection
- Khroma
- Ruoska
Lauantai 13.6.2026 esiintyjät:
- Throwing Rocks
- Shadecrown
- Hautajaisyö
- Soulfallen
- Phantomy
- Rioghan
- Indemon
- Leverage
Liput maksavat ennakkoon per päivä 25€ ja kahden päivän liput 45€. Portilta vitosen enemmän, mikäli lippuja jää portille myytäväksi.
Ennakkoliput on saatavilla Mustan Korpin Saluunan tiskiltä ja Nettilipusta: https://www.nettilippu.fi/fi/
Lisätiedot ja somelinkit: https://korppifest.fi
Saluunan nettisivut: https://www.mustakorppi.fi/
Lähde: Inverse Music Group








