Tiedote 2.3.2026
Ahkerasti keikkaileva S.P.I.T on valmistellut debyytti-EP:nsä kaikessa hiljaisuudessa itse, ja nyt kappaleet saavat puhua puolestaan. Modern Messiah on julkaistu suoratoistopalveluissa 5.3.2026.
“Modern Messiah syntyi nopeasti yhden vahvan riffin ympärille. Sen intensiivinen ote teki siitä luontevan valinnan esittelemään yhtyeen uutta, raskaampaa puolta. Kappaleen pääriffi jäi mieleen kertaheitolla: se oli niin mieleenpainuva, ettei sitä tarvinnut luomishetkellä edes äänittää talteen muistaakseen sen myöhemmin”, yhtye kertoo.
Vuosi 2025 oli yhtyeelle kiireinen, sillä S.P.I.T kiersi Suomea noin 30 keikan verran.
”Kappale kertoo siitä, kuinka ihmiset salaa nauttivat nähdessään toisten epäonnen. Ihmiset pitävät siitä, että voivat tuntea olevansa parempia kuin muut, ja kokevat helpotusta nähdessään, että jollakulla menee huonommin kuin heillä itsellään. Ei tarvitse mennä itseensä, kun voi heijastaa omat epävarmuutensa muihin. Kohde voi olla kuka tahansa: julkkis, realitytähti tai jopa oma ystävä. Kuka tahansa, jota voi syyttää ja tuomita ilman seurauksia. Tavallaan he pelastavat sinut itseltäsi. Nämä ihmiset ovat tämän ajan moderneja messiaita”, kuvailee laulaja-basisti Pyry Matilainen.
Kuuntele single: https://linktr.ee/s.p.i.t
Lähde: Esa Linna










