Led Zeppelin julkaisi legendaarisen tupla-albuminsa ”Physical Graffiti” 50 vuotta sitten, ja LP on edelleen yksi rock-musiikin merkittävimmistä teoksista. Albumi on monipuolinen ja kunnianhimoinen kokonaisuus, joka esittelee yhtyeen taidokkuutta ja luovuutta parhaimmillaan.
Zeppelin taltioi kahdeksan biisiä alkuvuodesta 1974 ja oli tuolloin uransa huipulla. Rumpali John Bonham sovitti materiaalia selvästi vahvemmin kuin aiemmin 1970-luvulla ja ”Physical Graffittin” parhaat esitykset ovat peräisin näistä Headly Grangen sessioista. Kokonaisuus venyi yli normaalin LP:n keston, joten Zeppelin päätti lisätä mukaan aiemmin julkaisematonta ja keskeneräistä musiikkia vuodesta 1970 saakka.
Lopputuloksena oli bändin monipuolisin levy, joka yhdisti voimakkaan hard rockin, bluesin, funkin, akustisen materiaalin ja jopa itämaiset orkesterivaikutteet kokonaisuudeksi, joka pituudestaan huolimatta toimii yhä lähes täydellisesti.
”Physical Graffiti” alkaa voimakkaasti kappaleella ”Custard Pie”, joka tuo esiin bändin vahvan groove-osaamisen ja blues-rock-juuret. Albumin helmiä ovat myös eeppinen ”Kashmir”, joka vie kuulijan itämaisiin tunnelmiin, sekä rock-klassikko ”Trampled Under Foot”, jossa kuullaan rankkaa ja rytmikästä riffittelyä.
”Kashmir” on usein jäänyt ”Stairway To Heavenin” varjoon Zeppelinin ikonisimpana esityksenä, mutta jos jokin yksittäinen hetki ansaitsee sen kunnian, tässä se on. Bonhamin rummut hallitsevat kappaletta ja aikanaan maailman parhaaksi soittajaksi alallaan äänestetty legenda johtaa biisiä eteenpäin raskaalla otteella.
”Physical Graffitin” kirjo ulottuu raskaista ja energisistä rock-biiseistä, erinomaisesta ”The Roverista” ja edellisen albumin nimikappaleena ko. sessioista yli jääneestä ”Houses Of The Holysta” rauhallisempiin ja tunnelmallisempiin teoksiin, kuten ”In The Light” sekä ”Ten Years Gone”. Harva kokoonpano on pystynyt samaan tämän jälkeen.
Kun tietää musiikin ulottuvan ajanjaksollisesti pidemmälle, voi erottaa eri aikakausien tunnelmat, mutta tämä ei katkaise punaista lankaa. Parhaat vedot on kieltämättä taltioitu vuonna 1974, mutta muu materiaali ei millään tavalla heikkotasoista tai jää näiden esitysten varjoon. Tässä on hyvä ja valitettavan harvinainen esimerkki siitä, millä taidolla on saatu palasista kasattua loistavasti yhteen toimiva kokonaisuus.
Tuotannollisesti albumi on laadukas ja tuo esiin jokaisen bändin jäsenen taidot ja persoonallisuuden. Jimmy Pagen kitaratyöskentely on mestarillista, ja Robert Plantin lauluääni on yhtä vaikuttava kuin yhtyeen alkuaikojen korkeisiin sfääreihin liukuneissa primitiivisemmissä esityksissä. John Paul Jonesin bassolinjat ja koskettimet antavat kappaleille syvyyttä. Kaiken kruunaa John Bonhamin rumputuli, joka on energistä sekä tarkkaa.
”Physical Graffiti” on hieno osoitus Led Zeppelinin kyvystä luoda monimuotoista ja voimakasta musiikkia. Se on albumi, joka kestänyt aikaa ja tarjoaa aina uutta löydettävää jokaisella kuuntelukerralla. Plant ja Page ovat molemmat todenneet albumin edustaneen yhtyeen luovan kauden huippua. Oma tarinansa on vinyylin legendaarinen kansi, joka viivästytti julkaisua usealla kuukaudella. Rakennus on New Yorkista.
Tästä eteenpäin Zeppelin ajautui vaikeuksiin ja musiikki alkoi väistämättä menettää parasta tehoaan. ”Physical Graffitti” on viimeinen merkittävä taidonnäyte 1970-luvun kuninkaiden voittomarsilla.
9½/10
Ville Krannila
1.Custard Pie
2.The Rover
3.In My Time Of Dying
4.Houses Of The Holy
5.Trampled Under Foot
6.Kashmir
7.In The Light
8.Bron-Yr-Aur
9.Down On The Seaside
10.Ten Years Gone
11.Night Flight
12.The Wanton Song
13.Boogie With Stu
14.Black Country Woman
15.Sick Again
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}