Nervebreak julkaisi kolmannen singlen tulevalta EP:ltään

Kuva: Hank J. Photography
MAINOS:




Tiedote 10.1.2025

Vuonna 2020 perustettu Nervebreak julkaisi Desperate Measures -EP:nsä vuonna 2022 ja esiintyi seuraavana kesänä Tuskassa. Yhtyeen tuotannossa sekoittuvat ainekset vanhan liiton thrash metallista, groove metallista sekä funkista.

Yhtye pohjustaa parhaillaan maaliskuun 7. päivä julkaistavaa ”Hopeless Society” -EP:tään, jolta on kuultu tähän mennessä singlet Better Off ja Dead End.

EP:n kolmas single Give Me a Break edustaa Nervebreakin groovaavinta ja ärhäkkäintä laitaa.

”Eräänä päivänä otin kitaran käteen ja kappaleen intron riffi oli ensimmäinen asia, joka kitarasta lähti irti. Riffi on leikkisän menevä ja sen pohjalta saatiin rakennettua erittäin groovaava Nervebreak kipale!”, kitaristi Lassi Kuusela kommentoi.

Give Me a Break äänitettiin yhdessä yhtyeen vakio äänittäjä-miksaaja Joel Pölläsen kanssa. Masteroinnista vastasi Mikko Herranen.
Kappaleen lyriikat ovat yhtyeen solistin alaa. Nervebreakin laulaja Santeri Salmela kertoo kappaleen inspiraation heränneen erään surkeasti soitetun keikan jälkeen.

”Soitimme taannoin edellisen bändini kanssa erään keikan aivan hirvittävän huonosti ja kuinka ollakaan, selkään taputtelijat hyökkäsivät keikan jälkeen kehumaan esitystä. Hyväähän kaikki tietysti tarkoittivat, mutta mietin päässäni vain, että ’give me a break’.  Tästä sitten inspiroiduin kirjoittamaan lyriikat kappaleeseen – hieman kieli poskessa tietysti.”

Nervebreak on:
Santeri Salmela – laulu
Lassi Kuusela – kitara
Fernando Arriaga – basso
Aki Kuokkanen – rummut

INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR