Nightwish julkaisi toisen singlensä ”The Day of…” sekä musiikkivideon

Kuva: Pete Alander
MAINOS:



Tiedote 13.8.2024

Nightwishin 10. studioalbumi ”Yesterwynde” ilmestyy 20. syyskuuta. Lähtölaskenta albumiin käynnistyi toukokuussa, kun ensimmäinen single, ”Perfume Of The Timeless”, sekä siihen muun muassa Natural History Museumissa kuvattu massiivinen musiikkivideo julkaistiin. Kyseinen, Ville Lipiäisen ohjaama musiikkivideo on voittanut jo kaksi palkintoa; ”Best Music Video” lontoolaisella Mother’s Day Film Festivalilla, sekä ”Best Music Video” amerikkalaisessa New York Film and Cinematography Awardsissa.

Tänään massiivisten musiikkivideoiden sarja saa jatkoa, kun julkaisuvuorossa on perjantaina ilmestyneeseen, ”The Day Of…” -singleen kuvattu video. Sen on ohjannut mm. ”Imaginaerum” -elokuvasta sekä viime albumille tehdystä musiikkivideosta ”Noise” tunnettu Stobe Harju.

’The Day Of…’ välittää toivoa ja vapautusta pelon tulvasta, jonka kohteeksi joudumme päivittäin. Vaikka tie parempaan maailmaan on pitkä, sängyn alla ei ole hirviöitä; kuten kappaleen lapsikuoro meitä muistuttaa”, kuvailee Tuomas Holopainen kappaletta.

20. syyskuuta julkaistavasta ”Yesterwynde” -albumista on saatavilla digiversioiden lisäksi useita eri fyysisiä formaatteja; Erivärisiä vinyylejä, 3CD Earbook albumi-, instrumentaali- sekä orkesteriversiolla, Jewelcase-CD, Digipak sekä rajoitettu erä CD+Blu-Ray-Audio-tuplalevyä, joka sisältää albumista myös Dolby Atmos surround- ja hi-res stereomasterit.

”Yesterwynde” on Nightwishin kymmenes studioalbumi, joka on jatkoa vuonna 2020 julkaistulle Human. :II: Nature. -levylle.

’Yesterwynde’ on 12 tarinan mittainen matka ajan halki, ylistys ihmisyydelle ja muistutus kuolevaisuudesta. Kolmen vuoden levyntekoprosessi vei meidät Kiteeltä Abbey Road -studion kautta Helsingin Finnvoxille, ja lopputulos on meille yhden suuren unelman toteutuma. 10. albumimme näkee päivänvalon syyskuussa, ja olemme sanoinkuvaamattoman etuoikeutettuja päästä jakamaan tämä matka koko maailman kanssa”, Holopainen kertoo.

Kappaleet:
1. Yesterwynde
2. An Ocean Of Strange Islands
3. The Antikythera Mechanism
4. The Day Of…
5. Perfume Of The Timeless
6. Sway
7. The Children Of ’Ata
8. Something Whispered Follow Me
9. Spider Silk
10. Hiraeth
11. The Weave
12. Lanternlight
Kansi: Pete Voutilainen

Kiteellä vuonna 1996 perustettu yhtye on saavuttanut kansainvälistä menestystä myymällä yli kymmenen miljoonaa levyä ja saaden yli 60 kulta- ja platinapalkintoa, julkaisemalla kuusi listaykköseksi noussutta albumia ja kolmetoista listaykkösenä noteerattua singleä. Lokakuussa 2018 Nightwish valittiin Tähtikatu – Walk of Famen 11:nneksi kunniajäseneksi. Vuonna 2020 julkaistiin yhtyeen viimeisin studioalbumi Human. :II: Nature, joka nousi edellisten levyjen tapaan listaykköseksi useissa maissa ympäri maailmaa.

Floor Jansen | Laulu
Tuomas Holopainen | Koskettimet
Emppu Vuorinen | Kitara
Jukka Koskinen | Basso
Troy Donockley | Irlantilainen säkkipilli, tinapillit, busuki, kehärumpu, sähkö- ja akustinen kitara, aerophone, laulu
Kai Hahto | Rummut & perkussiot

Kotisivut
Facebook
Instagram
Nuclear Blast 

Lähde: Pink Moon MGMT & PR