Madred tekee väkevää paluuta uunituoreen musiikkivideon myötä

Kuva: Akatius Pitkänen / Narikka Photo
MAINOS:



Tiedote 8.8.2024

Lappeenrantalainen omaleimaista thrash n’ rollia soittava Madred julkaisi uuden
musiikkivideon keväällä julkaistulta ”Breaking Point” -Ep:ltä. ”Blood Will Flow” -kappaleesta tehty video kääntyi kappaleen kirjoitusvaiheessa alkuperäisestä ideasta kuvastamaan vihan kierrettä vallitsevien maailman tapahtumien johdosta.

Musiikkivideon on kuvannut Sauli Purhonen ja kuvauspaikkana toimi legendaarinen Lappeenrannan Nuijamies. ”Breaking Point” -Ep on äänitetty Miitri
Aaltosen äänittämänä/miksaamana Petrax- & Astia-studioilla ja Mika Jussilan
masteroimana Finnvox -studiolla.

”Musavideon kuvaukset Nuijamiehessä oli tarkoitus toteuttaa jo edellisen albumin
sinkulle. Sattumien kautta asia toteutettiin vasta tänä vuonna uuden Ep:een ”Blood Will
Flow” -biisille ja lopputulosta voi naatiskella hymyssä suin”, Aapo sanelee videon
taustoista.

”Vaikeampien aikojen jälkeen on taas vahvaa visiota jatkaa Madred -tarinaa ja
keikkalavoille pääsyä odotellaan jo Marshallit kuumana”, valottaa Oki nykytilannetta.

Vuodesta 2009 kasassa ollut nelikko on tehnyt paluuta pienen hiljaiselon jälkeen, eikä
miehistön vaihdoksiltakaan ole vältytty. Alkuperäisten kielisoittajien lisäksi mukaan on
tarrautunut rumpupatterin taakse uusi jäsen. Madredin paluu tullaan uuden rumpalin
myötä näkemään tänä vuonna myös keikkalavoilla.

Madredin seuraava live-esiintyminen nähdään LPRHC Fest -”Viimeinen pitti” etkoilla
ravintola Toteemissa Lappeenrannassa perjantaina 16.8.

Madred on:
Oki Hurskainen – kitara / laulu
Aapo Peuhkuri – basso / taustalaulu
Harri Tikka – kitara
Arttu Kiianen – rummut

https://www.facebook.com/imadred
https://instagram.com/madredofficial/
https://imadred.bandcamp.com


Kuva: Akatius Pitkänen / Narikka Photo
Lähde: Madred

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.