Punkrokkia Haminan Sikovuorelta – esikoislevy julkaistu kahden videon kera

Kuva: Tuomas Guseff
MAINOS:



Tiedote 5.12.2023

Ympyräkaupunki Haminaa kotonaan pitävä Sikovuori on juuri julkaissut ensimmäisen pitkäsoittonsa nimeltään Kohti otsoonii. Yhtyeen humoristista energiaa sisältävästä melodisesta punk rockista löytyy myös grunge-vivahteita sekä ripauksia perinteisemmästä ja koruttomammasta rokista unohtamatta Pelle Miljoona Oy -coveria.

”Musiikkimme heijastaa vahvasti punk rockin perinteitä ollen kuitenkin moderni tulkinta genrestä. Bändin ilmaisuvoima välittyy purevien riffien, tarttuvien melodioiden ja rehellisten sanoitusten kautta vieden yhtä lailla sekä vanhan että uuden punkin ystävän mennessään”, rumpali Lenni Junkkari kiteyttää levykokonaisuuden.

Albumilta on aiemmin julkaistu kaksi videoiksikin tehtyä singleä Maailmanlopun meininkii sekä Hyvin menee.

KOHTI OTSOONII -BIISILISTA
1. Hyvin menee
2. Sankaritarina
3. Maailmanlopun meininkii
4. Ultimaattinen rakkauslaulu
5. Muakin vituttaa
6. Frankenstain
7. Kohti otsoonii
8. Aina yksin
9. Koska sydän sanoi niin
10. Tulla humalaan

KOKOONPANO
Samu Junkkari – basso ja laulu
Tuure Suomalainen – kitara ja laulu
Sami Kotasaari – kitara ja laulu
Lenni Junkkari – rummut

DISKOGRAFIA
Sikovuori-EP (Kalansilmä 2021)
Kohti otsoonii (Kalansilmä 2023)

Linkit:

https://www.facebook.com/Sikovuori/
https://www.instagram.com/sikovuori/
https://sptfy.com/Sikovuori
https://www.youtube.com/channel/UCTzDJVX5HYyCa93lzpWWZXw

 

Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Tuomas Guseff