Kesän CoolHead Live -terassikonsertit on julkaistu – mukana kansainvälisiä erikoiskeikkoja ja hevidinosauruksia

Kuva: Raisa Krogerus
MAINOS:



Tiedote 20.4.2023

Vuodesta 2021 Helsingin keskustan ulkopuolista kulttuurielämää virkistänyt CoolHead Live -konserttisarja järjestetään jälleen heinäkuussa. Trooppisen puutarhan tiloihin perustetun pienpanimon pihassa nähdään kesällä 11 konserttia. Tänä vuonna mukana on ensi kertaa myös koko perheen tapahtumia ja kansainvälistä väriä.

Ruotsalainen progemetalliyhtye Soen saapuu Viikkiin jousisoitinten vahvistaman kokoonpanon kanssa perjantaina 14. heinäkuuta. Suomessa ainutkertainen konsertti pohjautuu viime vuonna julkaistuun ”Atlantis”-livealbumiin. Toinen kansainvälinen vieras on folk-mausteita tanssipoppiinsa yhdistelevä ukrainalainen Go_A. Euroviisuissa vuonna 2021 esitetystä ”Shum”-hitistä tunnettu yhtye myi viime vuonna ensimmäiset Suomen-keikkansa loppuun.

Tänä vuonna CoolHead Brew -panimon pihalla järjestetään ohjelmaa myös koko perheelle. Lastenmusiikkiyhtye Hevisaurus esiintyy lauantaina 22.7. ja ikärajaton Tuomo & Markus & Verneri Pohjola -kokoonpanon brunssikeikka järjestetään sunnuntaina 16.7. päiväsaikaan.

Lisäksi lavalla nähdään blueskitaristi Erja Lyytinen, räjähtävistä livekeikoistaan tunnettu Teksti-TV 666, Emma-ehdokkuuksia kahminut Teini-Pääeturivin lauluntekijät Samuli Putro ja Knipi sekä kesän ainoan täysimittaisen Helsingin keikkansa 22.7. soittava Antti Autio. Aiemmin julkaistujen metalliyhtye Beast In Blackin ja hiphop-artisti Sexmanen keikkojen lipunmyynti on käynnistynyt vauhdikkaasti. Kaikkien konserttien liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 21.4. klo 9.00.

CoolHead Live -konsertit 2023:

12.7. Erja Lyytinen

13.7. Go_A (UKR)

14.7. Soen – Atlantis Live (SWE)

15.7. Sexmane + Yrjänä

16.7. Tuomo & Markus & Verneri Pohjola (ikärajaton)

19.7. Samuli Putro

20.7. Knipi

21.7. Beast In Black + Metal De Facto

22.7. Hevisaurus (ikärajaton), klo 13

22.7. Antti Autio, klo 19

23.7. Teksti-TV 666 + Teini-pää + Radio Supernova

 

Konserttien ikäraja on 18 vuotta, ellei toisin mainittu. CoolHead LIVE -konsertit järjestää ohjelmatoimisto Master Events yhteistyössä Viikissä toimivan CoolHead Brew -pienpanimon kanssa. Konserteissa on panostettu laajaan juoma- ja ruokatarjontaan, josta vastaavat muun muassa CoolHead Brew ja Story Restaurants.

Liput alkaen 25€ + toimitusmaksut. Liput myy Tiketti.

Lähde: Master Events
Kuva: Raisa Krogerus

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.