Tiedote 3.1.2022
Latvialainen metalliyhtye Mindesign on julkaissut toisen studiolevynsä ”Swallowed”. Uskontoa, historiaa, kirkkoa, elämää, kuolemaa ja ihmisten välisiä suhteita eri ajanjaksoina käsittelevä yhdeksän kappaletta sisältävä albumi nauhoitettiin vuosien 2018 ja 2021 välillä. Kappaleet nauhoitettiin, miksattiin ja masteroitiin Kārlis Šteinmanisin (KS Records – Unity Audio) avustuksella.
Kuuntele levy musiikkipalveluissa: https://ditto.fm/swallowed
Yhtye kuvailee uutta albumiaan musiikillisesti raskaammaksi ja kypsemmäksi kuin vuonna 2017 ilmestynyttä debyyttilevyään ”Filth”. Kuulijoille tarjoillaan sekoitus black metalia, metalcorea, thrash metalia, deathcorea, grindcorea, sekä muita genrejä. Levyllä kuullaan myös ensimmäistä kertaa venäjänkielinen kappale.
Uudella levyllä on tapahtunut myös muutoksia yhtyeen pitkäikäisen kitaristin Vadims Maisejevičsin vaihduttua Edgars Meijersiin (ex-Once Upon) vuoden 2020 lopulla.

2. Abigail
3. Epididymal Hypertension
4. (Ill)Usions
5. Deathsert
6. Piektais Elles Loks
7. Disfigure
8. Смех В Грехе
9. Baltais Katafalks
Kokoonpano:
Jānis Naglis – Laulu
Dainis Kļaviņš – Kitara
Edgars Meijers – Kitara
Edgars Ceplis – Basso
Kristiāns Voitkevičs – Rummut
https://www.facebook.com/mindesignband
https://mindesign1.bandcamp.com/album/swallowed
Kuva ja lähde: Mindesign
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.