Arch Enemy julkaisi uuden singlen ja musiikkivideon ”House of Mirrors”

MAINOS:



Tiedote 9.12.2021

Neljä vuotta julkaisutaukoa pitänyt ruotsalainen metallilegenda Arch Enemy aktivoitui pandemiahorroksesta lokakuussa Deceiver, Deceiver -singlen myötä. Nyt bändi lataa tiskiin seuraavan tannerta vavahduttavan sinkun House of Mirrors, jonka musiikkivideo on katsottavilla bändin YouTube-kanavalla. Molemmat kappaleet on miksannut ja masteroinut pitkän linjan metalliammattilainen Jacob Hansen.

”House of Mirrors on kappale, joka luikertelee psyyken syövereihin. Kirjoitin sanoitukset synkkänä ja dystooppisena ajanjaksona, kun massiiviset lockdownit olivat käynnissä. Uskon että ihmiset pystyvät samaistumaan tuohon totaaliseen erityksen tunteeseen, josta kappale kertoo. Vaikka olet yksin, seuranasi ovat menneisyyden ja tulevaisuuden versiot itsestäsi”, laulaja Alissa White-Gluz kertoo.

House of Mirrorsin elementit olivat pyörineet bändin perustajajäsenen ja pääasiallisen biisinkirjoittajan, kitaristi Michael Amottin mielessä jo jonkin aikaa. Kappaleen sävellystyö vietiin maaliin perinteisellä kaavalla.

”Olen pallotellut tämän kappaleen ideaa mielessäni jo kauan, ja nyt se on viimeinkin valmis! Sävellystyö alkoi biisin käyntiin polkaisevasta kitarateemasta, joka johtaa luonnollisesti kasaripoljennolla sykkivään säkeistöön. Kuten meillä on tapana, teimme useita erilaisia versioita ja demoja kappaleesta, kunnes se oli v*tun täydellinen!”

Arch Enemy on Michael Amottin vuonna 1995 perustama melodista death metallia soittava yhtye, joka on julkaissut uransa aikana jo kymmenen studioalbumia, kolme livealbumia sekä neljä EP:tä. Vuonna 2000 bändin laulajaksi tuli saksalainen Angela Gossow, joka siirtyi bändin manageriksi vuonna 2014. Siitä lähtien bändin laulajana on toiminut Alissa White-Glutz. Etenkin vuosituhannen alussa Arch Enemy erottui muista death metal -bändeistä naislaulajiensa vuoksi.

Arch Enemy on:
Alissa White-Gluz – Laulu
Michael Amott – Kitara
Jeff Loomis – Kitara
Sharlee D’Angelo – Basso
Daniel Erlandsson – Rummut

archenemy.net
facebook.com/archenemyofficial
twitter.com/archenemymetal
instagram.com/archenemyofficial


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Kuvakaappaus

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.