Slayer, Anthrax, At the Gates & Lost Society 7.12.2015 @Hartwall Arena, Helsinki
Tänä vuonna olemme saaneet ihastella metalli- ja rock-maailman isojen nimien vierailuja karussa pohjolassa. Itsenäisyyspäivänä legendaarinen Motörhead soitti lähes täydelle hallille. Jos Lemmy Kilmister yhtyeineen ansaitsee kaiken kunnian tekemästään työstä, niin kovin kaukana eivät perässä tule Slayerin Tom Araya ja Kerry King kuin myöskään Anthraxin alkuperäisjäsenet. Big Four – kaksikon lisäksi mukana menossa olivat maanantai-iltana melodisen death metallin yksi suurimmista nimistä At The Gates sekä kotimainen nuoremman sukupolven thrash-lupaus Lost Society.
Jos itsenäisyyspäivänä vesisade koetteli hallille kulkeutuvia ihmisiä, niin nyt saimme kulkea Arenalle kuivassa joulukuisessa säässä. Slayerin legendaarista kappaletta mukaillen ilma oli otollinen tulevalle verisateelle joka tulisi Helsinkiä loppuillan tunteina ravistelemaan.
Valitettavasti kaksi isoa konserttia peräjälkeen ei saanut kaikki faneja tulemaan paikalle. Mitään yleisörynnäkköä emme havainneet missään vaiheessa ja paitakojullekin sai mennä tekemään ostokset ilman jonottelua. T-paitojen 30€ hinta on nykypäivää, mutta tämän tulisi myös näkyä paitojen laadussa. Gildanin lähes slim-mallinen paita saa varmasti isoimpien hevikarjujen nyrkit kohti taivasta ja kiroamaan perkelettä.
Lost Society aloitti oman settinsä ajallaan ja energisesti bändi vokalisti / kitaristi Samy Albannan johdolla esiintyikin. Yleisöä ei vielä sen suuremmin ollut, mutta tämä ei näyttänyt nuoria miehiä haittaavaan ja hyvä näin. Vuorovaikutus yleisöön oli kliseistä, mutta omalla tavallaan kunnioitettavaa. ”Otetaan kaikki mitä saadaan irti” – mentaliteetilla Lost Society esitteli kuuden biisin settinsä takuuvarmalla otteella. Settilistan parasta antia oli tulevalta ”Braindead”-albumilta napattu kappale ”Hangover Activator”.
Jos Slayer ja Anthrax muokkasivat metallista maaperää 80-luvulla, niin saman teki 90-luvun puolivälissä melodiselle death metallille ruotsalainen At The Gates. Yhtyeen vuonna 1995 julkaistua albumia ”Slaughter Of the Soulia” voidaan kiistatta pitää yhtenä genren kovimmista teoksista. At The Gates tunnetaan erittäin kovana livebändinä ja tälläkään kertaa yhtyeen esitykseen ei tarvinnut pettyä. Laulaja Tomas Lindbergin ääni oli livenä erityisen repivä ja kitarat viilsivät sekä runnoivat sopivalla intensiteetillä. Volumea oli niin perkeleesti ja tämän tyylisessä musiikissa ei ole kuin yksi paikka olla vastaanottajana: nimittäin lavan edessä ja ”pitissä”. Mikään hallibändi At The Gates ei todellakaan ole.
Yhtyeen settilista keskittyi odotetusti ”Slaughter Of The Soulin” sekä viime vuonna julkaistun ”At The War With Realityn” välille. Intron jälkeen ”Death And The Labyrinth” sai kunnian avata ruotsalaisten vajaan tunnin kestävän tykityksen. Tämä ei selvästi saanut vielä yleisöä kunnolla mukaan, vaikka biisi itsessään murjoi kuin tuhat volttia. Seuraavat biisit ”Slaughter Of The Soul” sekä ”Cold” tippuivat selvästi kovempaa ja tunnelma nousi niin korkealle kuin se näissä olosuhteissa oli mahdollista. Lippispäinen laulaja nautti selvästi esiintymisestä kitaristien seisten suhteellisen passiivisesti keskittyen riffien ja melodioiden läpiviemiseen.
Kun settilistasta löytyi vielä omat suosikkini ”The Circular Ruins”, ”Suicide Nation” sekä lopussa kuultu ”Blinded By Fear” niin suuret odotukset olivat lunastettu. Seuraavan kerran At The Gates tullaan näkemään Oulun Jalometallissa ensi kesänä. Siellä sitten otetaan kaikki irti ja moshpitissä nähdään!
Tammikuussa uuden albuminsa nimeltään ”For All Kings” julkaiseva Anthrax on nauttinut suurta suosiota aina 80-luvulta saakka. Nyt vielä kun Joey Belladonna on jälleen vokalistin paikalla, niin yhtyeen suosio on kohonnut lähes kulta-aikojen tasolle. Tämä näkyi myös paikalle saaapuneiden fanien käytöksessä. Heti alkuun täytyy kunnioittaa Anthraxin jäseniä, koska keski-ikä ei heidän kohdallaan tuntunut painavan. Ensimmäinen kappale ”Caught In A Mosh” ei jättänyt kysymysmerkkejä bändin livekunnosta. Tasapainoinen soundimaailma Belladonnan todella kovassa kunnossa olevan äänen kanssa oli kerrassaan hienoa kuultavaa. Volumetasoa oli vähän laskettu At The Gatesin jälkeen mikä oli mielestäni oikea ratkaisu.
Anthraxin tunnin soittoajan biisilista onkin ainoa asia mitä voi hiukan kritisoida. Cover – kappaleet ”Got The Time” sekä ”Antisocial” olisivat voineet antaa tilaa bändin omillekin sävellyksille ja kyllähän Bush-aikaudelta olisi voitu ainakin yksi kappale kuulla. Tulevan levyn aiemmin julkaistu single ”Evil Twin” toimi ikivihreiden seassa kelvollisella tavalla. Kovimmat myllytykset tarjoilivat kumminkin ”Indians” sekä ”Among The Living,” jotka bändi veti 110% asenteella. Lopussa tuoreempaan materiaalin kuulunut melodinen ”In The End” tarjoili tribuutin Ronnie James Diolle sekä Dimebag Darrelille, joiden kasvot ilmestyivät lavan molemmille puolille kappaleen alussa.
Rummuissa sairastelevaa Charlie Benantea tuurasi jälleen kerran thrash metallin monitoimimies Jon Dette, joka hoiti kannuttajan homman vankalla ammattitaidolla. Illan tähti oli kumminkin sukkasiltaan laulanut ja intiaaniverta suonissaan omaava Joey Belladonna, jonka äänirepertuaari oli uskomattoman hyvässä vireessä. Konsertin lopuksi Scott Ian paljasti yhtyeen esiintyvän ensi kesänä Suomessa. Nyt jäämme jännittämään missä yhtye uuden levyn tiimoilta esiintyy. (JK)
Kellon lähestyessä kymmentä oli verisade valmis alkamaan. Thrash metallin suureen nelikkoon itseoikeutetusti jo yli 30 vuotta kuulunut Slayer on vieraillut maassamme kohtalaisen säännöllisesti ja fanikuntaa tuntuu riittävän. Suljetut yläkatsomot ja areenan peräosan tyhjyys tuntuivat kuitenkin viittavan siihen, että yhtä luokkaa liian suuri halli oli tällä kertaa tullut tähän pakettiin varattua.
Meteliä vähälukuisesta yleisöstä lähti silti yllättävän hyvin, Permannolla tunnelma oli korkealla ja pitti näytti pyörivän nopeammissa kappaleissa kovalla intensiteetillä. Slayer avasi pelin uuden levynsä nimikappaleella ”Repentless,” biisin armoton tahti ja videonäkyvyytensä myötä myös tunnettuus tekivät siitä hienon setin käynnistäjän ja muutenkin uudelta levyltä tehtiin settilistaan oikeat poiminnat. ”Take Control” sekä Jeff Hannemanille tribuuttina sävelletty hitaampi ”When The Stillness Comes” istuivat vanhojen numeroiden sekaan ongelmitta. Heti alkuun kävi selväksi, ettei Slayer ollut onnistunut äänen mikauksessaan aivan yhtä hyvin kuin Anthrax. Säröä erityisesti kitaroissa oli havaittavissa läpi keikan eikä niiden selkeyskään ollut paras mahdollinen. Verrattuna esimerkiksi edellisen illan Motörheadin soundifiaskoon, nyt oltiin kuitenkin aivan riittävän selvillä vesillä. Vaikutuksen katsojiin tekivät hienot valot, taustakuvat sekä lavarakennelman kruunanneet ylhäällä väärinpäin roikkuneet ristit, joiden valaistus toi läpi konsertin uhkaavuutta musiikin tueksi. (VK)
Konsertin alkupuolella koettiin lievä suvantovaihe, kun tämän vuosituhannen Slayer-materiaalia kuultin peräjälkeen ehkä turhan tiivissä paketissa. Loppupuolisko oli kuitenkin klassikkojen saattelemana yhtä tykitystä. ”South Of Heavenin” sekä ”Seasons In The Abyssin” nimikappaleet ja aina livenä tutun murskaava ”Dead Skin Mask” toimivat loistavasti nousten esiin illan kohokohtina. Kerry Kingin ja Gary Holtin yhteistyö tuntui toimivan mainiosti, ja erityisesti Holt vakuutti hienolla soolotyöskentelyllään. Jeff Hannemanin suuria saappaita on vaikea täyttää, mutta kyllä Holt on ehdottomasti mies paikallaan. Rummuissa Paul Bostaph piti tasaista tahtia yllä ja on jo vuosien varrella kasvanut osaksi bändin ominaissoundia, vaikka Dave Lombardon fanit edelleen miestä riveihin kaipaavat. Keulamies Tom Araya sen sijaan vaikutti hiukan pidättyvältä, ja mies avasi suunsa yleisölle kappaleiden välissä käytännössä vain pari kertaa. Näistäkin toinen puheenvuoro oli vakiona ennen ”Dead Skin Maskia” kuultu, toki aina hyytävän toimiva intro. Musiikillisesti homma toimi silti mainiosti, eikä Slayerin panssarivaunun lailla vyöryneet biisit jättäneet juuri epäselvyyttä minkä tason yhtyeestä on kysymys.(MS)
”South Of Heaven,” ”Raining Blood,” sekä perinteinen päätöskappale ”Angel Of Death” tarjosivat illalle kovan lopetuskolmikon. ”Raining Blood” sai seisomakatsomossa aikaan illan suurimman pitin ja tunnelmat keikan jälkeen jäivät selvästi positiivisen puolelle. Slayer jatkaa vankkumattoman murhaavalla linjallaan, uuden hyvän albumin saattelemana. Saa nähdä tuleeko bändi vielä ensi vuonna festariolosuhteissa tarjoamaan verenmakuista metalliaan Suomen kesäiltaan. (VK)
Metalliluola lähettää erityiskiitokset metalliveljille lähettämistään kuvista: Mikke Lönnberg, Erno Salmela sekä Jarkko Paananen. Rock On!!!
Slayer settilista:
Repentless
Postmortem
Hate Worldwide
Disciple
God Send Death
War Ensemble
When The Stillness Comes
Take Control
Mandatory Suicide
Chemical Warfare
Die By The Sword
Black Magic
Vices
Seasons In The Abyss
Hell Awaits
Dead Skin Mask
World Painted Blood
South Of Heaven
Raining Blood
Angel Of Death
Teksti: Juha Karvonen, Ville Krannila & Markus Salmela
Kuvat: Erno Salmela, Jarkko Paananen & Mikke Lönnberg. (c)
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
