Kahdenkymmenenviiden vuoden ikään ennättänyt Sonata Arctica on ollut useiden nuorten ensikosketus metallimusiikin maailmaan ja toiminut tärkeänä vaikuttajana lukuisille 2000-luvulla perustetuille bändeille.
Kemistä kotoisin oleva ryhmä saapui Tampereen Pakkahuoneelle piristämään sateisen syysillan tunnelmaa iloisella power metallillaan.
Alkujaan helmi-maaliskuulle 2021 päivätty kotimaan kiertue käsitti lokakuun aikana mukavat 12 esiintymistä, sisältäen useita istumapaikoilla toteutettuja konserttisaleja, mutta myös perinteisempiä musiikkiklubeja.
Aikojen alussa, joulukuussa 1995, yhtyeen nimeksi valikoitui erikoinen Tricky Beans, jonka aikana vuosina 1996–1997 julkaistiin kolme demokasettia. Neljäs demo ilmestyi Tricky Means -nimen alla ja kyseisen julkaisun ansiosta bändi sai levytyssopimuksen Spinefarmille vuonna 1999. Kirjan yhtyeestä kirjoittanut Marko ”Mape” Ollila keksi nimen Sonata Arctica ennen ensimmäisen täyspitkän julkaisua. Matkaan on tämän jälkeen mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä. Olen kuullut kitaristi Jani Liimataisen vuoden 2007 erottamisen jälkeistä tuotantoa haukuttavan siellä täällä, mutta toki jokaisella albumilla on omat huippuhetkensä.
Iron Maidenin live-esiintymisten outrona tunnettu Monty Pythonin ”Always Look On The Bright Side Of Life” toimi tällä kertaa Sonata Arctican introna bändin tepastellessa lavalle leikkisästi kuin muina miehinä. Intronauha katkaistiin nopeasti livemusiikin soljuessa saumattomasti Pakkahuoneen lehtereille. Tuoreempaa tuotantoa edustanut ”The Wolves Die Young” avasi pelin yleisön osoittaessa tyytyväisyyttään heti alussa.
Kesän festarikeikoilla soinut ”The Last Amazing Grays” oli voimakas suoritus aalloilla sekä yleisönhuudatuksella höystettynä. Liimataisen kitarassa jo 14 vuotta sitten korvannut Elias Viljanen oli liekeissä ja miehen sooloilua on ilo kuunnella.
Tuoreimmalta levytykseltä ”Talviyöltä” (2019) settiin napattiin ”Storm The Armada”, joka on yksi pitkäsoiton helpoimmin omaksuttavia kappaleita progehtavasta vivahteesta huolimatta. Biisi edustaa hyvin sitä, miltä Sonata Arctican musiikki nykyään kuulostaa ja hieman laahaava sovitus toi sopivaa kontrastia nopeimpiin vetoihin verrattuna. Pasi Kauppisen bassolinjat ja Henrik Klingenbergin mukavasti erottuneet koskettimet täydensivät kokonaisuutta. Seuraavaksi soitetun reippaan ”Pain In Fullin” pienet kivat yksityiskohdat saivat kuuntelemaan tarkasti.
Sonata Arctican sanoituksissa on ollut kautta aikain tavallista syvempi merkitys, ja aihepiireinä on ollut fantasiaan liittyviä metaforia, rakkautta, ihmissuhteita, elämää, tarinoita susista sekä kaikkea tältä väliltä. Päihderiippuvuudesta kertova ”Sing In Silence” on yksi yhtyeen vähemmän tunnetuista kulmakivistä, siitä huolimatta, että kyseessä on käytännössä ”Silence”-albumin (2001) nimikappale. Hieno intro eteni vastustamattomasti soundimaailman ollessa kohdallaan hiljalleen kohti yhtä tarttuvimmista kertosäkeistä, hyvässä mielessä. Kamelotin keulamies Tommy Karevikin ylistämä ”Sing In Silence” poikkeaa perinteisestä linjasta ja uskaltaa olla aidosti erilainen.
Debyyttialbumi ”Ecliptican” (1999) niin ikään unohdettu kappale ”Kingdom For A Heart” on yksi parhaimpia kotimaisia power metal -sävellyksiä, suoraviivaista ja nopeatempoista, siisteillä soitin- sekä laulukuvioilla. Viimeistään tämän kappaleen aikana Sonata Arctican soitto avautui riemukkaasti valloilleen. Koko yhtyeen uran rumpalin haastavalla tontilla operoinut Tommy Portimo on rumpujensa takana aina yhtä hymyilevä ja säteilevä. Hänestä huokuu soittamisen hauskuus, eikä tämä esiintyminen tehnyt poikkeusta.
”Caleb” jatkoi kaikessa monipuolisuudessaan melodista linjaa ja viimeistään kappaleen lopussa kaikki olivat aivan yhtä hymyä, melodiakulun jäädessä soimaan päähän. ”Closer To An Animal” jäi omissa kirjoissani eräänlaiseksi väliinputoajaksi. ”Winterheart’s Guild” -albumin (2003) singlejulkaisu ”Broken” soi seesteisen kauniisti, luoden tunnelmaa hienosti.
Portimon lisäksi Sonata Arctican toinen alkuperäisjäsen Tony Kakko esittää lasten oikeuksista muistuttavan ”I Have A Rightin” eläytyen kappaleeseen aina täysillä, osoittaen aika ajoin taustakangasta ja toista pistettä lavalla, kuin ollen tarinan reaaliaikaisena kertojana. Valaistu mikrofoniteline kruunasi kokonaisuuden, erittäin vaikuttavaa ja tyylikästä.
Kakko kommentoi kappaletta:
”Kaikilla lapsilla on oikeus kasvaa vapaana, ilman meidän vanhempien luomia ennakkokäsityksiä ja ennakkoluuloja. Nähdä tämän kotimme kauneus ja monimuotoisuus ilman vääristyneitä värejä ja muotoja.”
”Pakollisen” ”Tallulah”-tunnelmoinnin ja laulutuokion jälkeen oli aika odotetun ”FullMoonin”, joka ei vanhene koskaan. Kyseessä on varmasti tunnetuin Sonata-kappale, joka palasi settilistaan lyhyen kesätauon jälkeen. ”FullMoon” vain paranee vanhetessaan ja ikonista kertosäettä hoilataan pian vauvasta vaariin.
”The Cage”, tai tuttavallisemmin häkkiperkele pisti encorelle lyömättömät alkutahdit tehokkaalla poljennolla. Lopuksi kuultiin ”Don’t Say A Wordin” karu psykopaattitarina, johon Kakon mielipuolinen nauru sopii mainiosti. Yleisö hyppi mukana antaumuksella ja nautti olostaan.
Noin puolentoista tunnin setti sisälsi kappaleita jokaiselta kymmeneltä studioalbumilta, joten saimme selkeän läpileikkauksen Sonata Arctican monivaiheiseen historiaan. Setti meni tästä huolimatta osittain siitä, mistä aita oli matalin, sisältäen runsaasti menneiden vuosien tuttua tutumpia kappaleita sekä singlelohkaisuja. Kaikki kunnia bändille, mutta juhlakiertueen settilistan olisi voinut rakentaa huomattavasti harvinaisemmista valinnoista.
Esiintyminen oli rutiinisuoritus, eikä soitettu setti yltänyt kokonaisuutena ”For The Sake Of Revengen”, ”Live In Finlandin” tai ”Songs Of Silence – Live In Tokyon” maagisuuteen. Yhtyeen tietynlaisen uudistumisen kuulee uudemmasta materiaalista, mikä on luonnollinen ja tervetullut asia. Ennustan, että Sonata Arctica tulee jatkamaan vielä kauan vaellustaan melodisen power metallin kärkijoukoissa.
Haluan nostaa vielä esiin Tony Kakon lausumat sanat aivan keikan lopussa. Nämä sanat iskevät tajuntaan jokaisella kerralla, eikä asiaa voi oikein tämän paremmin ilmaista. Kakon puhe kuului näin:
”Haluan kiittää teitä kaikkia, että olette tulleet katsomaan tätä elävän musiikin konserttia, kiitos! Lämmin kiitos, että olette menneisyydessä, myös nyt, ostaneet lippuja näihin elävän musiikin konsertteihin. Konsertteihin, missä oikeat ihmiset soittavat oikeita instrumentteja ja oikeaa musiikkia oikeille ihmisille, kuten te. Tekemällä jatkossa juuri sen saman asian, voimme varmistaa sen, että teillä itsellänne, teidän lapsillanne ja jopa lapsenlapsillanne on tulevaisuudessa mahdollisuus nähdä bändejä lavalla. Nyt kun miettii puolitoista vuotta, että mitä kaikkea tässä on tapahtunut ja jäänyt kokematta, niin ei ole kauhean pitkä matka siitä, että menetettiin yksi sukupolvi ihmisiä, jotka kokevat tällaisia asioita juuri silloin, kun niitä täytyy kokea nuorena ensimmäisiä kertoja. Jumalauta, että on hienoa olla takaisin täällä lavalla!”
”Sen mitä teette, voi sanoa englanniksi näin: Ladies and gentlemen, you are keeping live music alive!”
Kiitos vielä TuskaLive, Grey Beard Concerts & Management, Tullikamarin Pakkahuone, yhtyeen crew ynnä muut, ilman teitä emme pääsisi nauttimaan näistä mallikkaasti toteutetuista elävän musiikin tapahtumista.
Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Intohimoinen livekeikoilla kävijä ja fyysisen musiikin raskaan sarjan keräilijä. Hifistä hullaantunut ja albumien teknisestä toteutuksesta kiinnostunut seikkailija, jonka sydän sykkii eniten Nightwishille, mutta tarkassa seurannassa on hard rockin ja perinteisen hevin monipuolinen maailma 70-luvun Black Sabbathista aina 2000-luvun sinfonisen metallin aaltoon asti kaikkine orkestereineen. Vapaa-ajalla ohjelmaan kuuluu frisbeegolf, jos radoille vain keikoilta ennättää.
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
