Harvaa heavylevyä on viitoitettu palmunlehvin yhtä laajalla crowdfunding -vastaanotolla kuin The Forest Seasonsia. Tämän poikkeavan lähestymistavan vastaanotto on kuitenkin ollut kuin Jeesuksella Jerusalemissa. Näitä elementtejä on kutenkin käsitelty maailman sivu, joten jätetään niiden perkaaminen ja tuotosten esittely bändille itselleen.
”The Forest Seasons” tuntuu kuin olevan jatkumo muille Suomihevin viime aikojen julkaisuille – suurta ja isolla kauhalla ammentaen. Wintersun ei tehnyt kolmen levyn mammuttia, ei yhden biisin hevisinfoniaa, sen sijaan he päättivät vääntää peistä kuolemattomien kanssa. He eivät kuitenkaan valinneet peitsihippaan ketä tahansa historian kuolemattomista, vaan vuodenaikojen mielenkuvan patriarkan, Vivaldin. Odotukset olivat tämän asetelman paljastuessa allekirjoittaneelle (kaikki muut ulkomusiikilliset asiat huomiotta jättäen) asetettu jopa epäinhimillisen korkealle. Kuka uskaltaa peitota jalustalle asetetun kuolemattoman mestarin hänen omalla kentällään?
Rohkeuden puutteesta näitä herroja ei voine muutenkaan syyttää, joten tarkastellaan miten pohjolan vuodenajat Wintersunin käsittelyssä muotoutuvat, ja olihan Vivaldi italialainen, mitä hän Suomen vuodenajoista tiesi, HÄ?
Who dares, wins?
”The Forest Seasons” on jaettu esikuvansa mukaisesti vuodenaikoihin, alkaen keväästä. Kevät, ”Awaken From The Dark Slumber (Spring)” käynnistyy ahdistuneissa, maatuneissa tunnelmissa, jossa vahvasti taustalla pauhaavat syntikat korostavat elon tai pikemminkin elottomuuden kieroa tasapainoa, jolle ahdistunut ei löydä kohottajaa. Alun synkkyys on hieman yllättävää, mutta tutkiskellen siitä löytää kyllä tarkoituksen, onhan syksy ja talvi haudannut kaiken elävän kylmään syleilyynsä. Alkuosion loppuvaiheen scream/growl vuoropuhelu toimii mainiosti sanoman, mutta myös väistämättömän muutoksen tehostajana. Alkuosion reipas synkistely (”andante agitato”) kääntyy selkeän siirtymän jälkeen majesteetilliseen ja uhmakkaampaan rytmitykseen. Tässä osiossa kuuluu myös juurevasti Wintersunin aiempien tuotosten vaikutukset. Laukkatuplatuksen seuraksi kun laitetaan vielä hieman kansanmusiikillisia riffittelyjä, on hanki jo väistynyt ja miehen pojan mieli kohonnut: ”Herätkää, ratsastakaa vapaat urhot, taistelkaa!”. Heraldien huutaessa myös meno yltyy ja tunnelma kevenee. Kakkosnäytös on selkeästi kevään merkki.
Kesä, ”The Forest That Weeps (Summer)”, muuttaa tunnelmaa. Aamun usvaisen metsän ja heinän tuoksun keskeltä käynnistyy vivahteikas marssi, josta ei puutu latausta. Erinomaisen näppiriffin saattelemana kierähdetään tovi fiilistellen kasteista kesäaamua. Myös ”Kesän” ensimmäisen väliosan nestemäisesti soljuva riffi sekä upeasti sommiteltu rumputykitys sopii alun tyylin erinomaisesti. Kertosäe tuo jälleen Wintersunille tuttua majesteetillista kiertoa. ”Kesän” keskiosa johdattaa kuulijat keskiaikaiseen kuninkaan salin pitoihin. Hitaasti kasvava soitinten kirjo kohoaa lopulta todella raakoihin ja kuiviin kitarasoundeihin. Itse melodia voisi kontekstistaan irroitettuna ja kevennettynä olla vaikka Maidenin levyltä. Tämä osa johdattaakin tunnelmaa jo suven pimeneviin kesäöihin, jossa kaiho hiipii toivon tilalle. Alun eloisa aamusumu onkin enää vain toiveunta, etäinen muisto paremmasta. ”Kesä” on The Forester Seasonsin selkeä kohokohta.
Syksy, ”Eternal Darkness (Autumn)” kajahtaa blästäyksen (”prestissimo”) kannattelemaan. Ihmisen heikkous ja sielun kierouma valtaa areenan. Sade piiskaa, pimeys kuihduttaa elon. ”Syksyn” tuoma tunnelma ravistelee kuulijaa raakuudellaan. Soinnissa kaikuu pettymys. Yllättäen matka saa kuitenkin hetkeksi uuden rauhallisemman kannattelijan. Muutos tuo mieleen lähestyvän kuoleman kauneuden kuin syysruskan. Kaihoinen kauneus on vain henkäys, hetkellinen pilkahdus, kunnes kuoleman koura riipaisee viimeisetkin elon rippeet. Aluksi raskaasti, kiihtyen kohti kliimaksia ja lopullista antautumista. Pimeyden verho laskeutuu, I Am Death!
Talvi, ”Loneliness (Winter)”, tuo rauhaisan (”Largo”) kylmyyden, mutta myös lumen kirkkauden. Ilmassa soi katumus – kuin kaipuu siihen mitä oli, jota ei kuitenkaan saa koskaan takaisin. ”Talven” tunnelmaa korostetaan orkestraalisilla taustoilla, myös puhtaat laulut sopivat talven tulkintaan. ”Talvi” on levyn suureellisin ja myös rauhallisin osa. Onko suomalaista mielenlaatua kuulla tässä suruun kiedottua toivoa, vaikka kylmyys turruttaakin, seuraahan talvea aina kevät? ”Talvi” on The Forest Seasonsia parhaimmillaan, se soi hienona epiloogina, ylistyksenä pohjolan raaoille vuodenajoille.
The Forest Seasons on kokonaisuutena yllättävänkin suoraviivainen, mikä on teema ja tunnelma huomioiden mielestäni erinomainen valinta. Vaikka ryhmällä on teknistä taituruutta yltäkylläisyyteen asti, ei tällä saturoida tai sabotoida levyn sanomaa tai tunnelmaa. Erityisiä kikkailuja ei juurikaan levyltä löydy. Soitanta on toki erittäin teknistä, mutta tämä ei ole pääroolissa. Kerroksellisuutta on sisällytetty runsaasti mikä ei yllätä, tämä ei kuitenkaan ole ylitsepursuavaa, joka haittaisi kuuntelukokemusta. Levystä jää siten varsin eheä mielikuva, erityisesti ”Talvi” muodostaa levylle tarvittavan vastapainon.
Metsän vuodenajat on sammaleen tuoksun, ruskan, jään ja kaipuun hieno tulkinta. Se ei ole Vivaldia, mikä ei tietenkään ole tarkoituskaan. Levy vangitsee aikamme kuitenkin hyvin ja tunnistettavasti ja täyttää odotukset varsin hyvin.
The Forest Seasonsin tarjoilemaan musiikillisen ehtoollisen jälkeen ei tarvitse kenenkään Juudakseksi ryhtyä. Hevisanansaattajat (tai vapahtajat) apostoleineen tuottakoon teoksiaan valitsemallaan tyylillä myös jatkossa.
8½ / 10
Toni Hirvonen
Awaken From The Dark Slumber (Spring)
The Forest That Weeps (Summer)
Eternal Darkness (Autumn)
Loneliness (Winter)
Bonus:
Loneliness (Winter)(acoustic version)
Levyarviot.
 - levyarvio. Toni Hirvonen, Metalliluola.){kind=link}