Weightless World julkaisi uuden ”Guillotine”-singlen: debyyttialbumi luvassa loppukeväästä.

Kuva: Emmi Virtanen/By Emmi

Tiedote 15.3.2019

Jyväskyläläinen Weightless World on julkaissut uuden ”Guillotine” nimisen singlen ja musiikkivideon. Kappale sisältää bändille tyypillistä säkenöivää energiaa ja korvamadoiksi pureutuvia koukkuja ja on siten luonnollinen jatkumo puolitoista vuotta sitten julkaistulle ”My Devotion” -debyyttisinglelle.

Bändin säveltäjä ja kitaristi Valtteri Viinikka kommentoi:

”Guillotine” kuvastaa hyvin Weightless Worldin musiikkia tänä päivänä ja antaa siten mainion maistiaisen siitä, mitä tuleva levy tuo tullessaan. Lyriikkapuolella biisissä on valokeilassa johtajien vastuu omassa asemassaan ja muistutus siitä, että heidän johtaman joukkonsa voima on aina mahtavin. Biisin nimellä viitataan kuuluisaan Ranskan vallankumoukseen, jossa terä heilui ja kansa hurrasi!

Basisti Tino Kantoluoto lisää:

Olemme myös vahvasti sitä mieltä, että tänä päivänä modernissa metallimusiikissa kuullaan aivan liian vähän lehmänkelloa perkussiivisena elementtinä. Onnistuimme Guillotinessa mielestämme korjaamaan tätä genreä vaivaavaa taiteellista epäkohtaa luonnollisella ja musiikkia palvelevalla tavalla.

”Guillotine” on ensimmäinen singlelohkaisu tänä keväänä julkaistavalta bändin esikoisalbumilta. Albumin julkaisupäivä ja yksityiskohdat tiedotetaan myöhemmin.

”Guillotine” Spotifyssa.

https://www.facebook.com/weightlessworld/

Kuva: Emmi Virtanen/By Emmi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here