Järjestyksessään kaikkien aikojen 25. Sweden Rock Festival käynnistyi Metalliluolan toimituksen osalta edellisenä päivänä 7.6. Helsingin Nosturin pihalta, jossa useampi kymmenen iloista matkalaista starttasi Elmun matkailubussilla kohti Turkua.
Turusta mukaan liittyi vielä uusia heavyfaneja ja vajaan 50 hengen porukka oli kasassa. Yö vietettiin laivassa ja varhain keskiviikkoaamuna alkoi bussimatka Tukholmasta kohti eteläisen Ruotsin Sölvesborgia. Vuonna 1992 alkunsa saanut festari on vuosien varrella kasvanut 2000 kävijän pienimuotoisesta tapahtumasta nykyiseen yli 30 000 vieraaseen ja viiteen lavaan. Vuodesta 1998 Norjen kylässä pidetty festivaali tarjosi tänäkin vuonna melkoisen vakuuttavan kattauksen eli yhteensä 82 yhtyettä neljän päivän aikana. Valikoima oli vähintäänkin monipuolinen genrerajojen ylittyessä aina blues rockista tummaan metalliin. Festivaali oli tuttuun tapaan tapahtuman alkuun mennessä täysin loppuunmyyty, joten väkimäärästä ei varmuudella tulisi olemaan pulaa missään vaiheessa. Myös säiden lupailtiin olevan pääasiallisesti läpi tapahtuman kävijöille suosiollisia.
Useita kovia nimiä ja suosikkeja oli tänäkin vuonna tarjolla, ja jo ensimmäinen keskiviikkopäivä lupasi hyvää kattausta. Majoittumisen ja lippukuvioiden jälkeen olikin aika suunnistaa ensimmäisten bändien äärelle. Valitettavasti näissä merkeissä meni sen verran aikaa, että Ruotsin hard rock yhtyeiden eliittiin kuulunutta Eclipsea ehdimme kuulla vain viimeisen kappaleen ajan. Paikalla olleiden mukaan setti oli onnistunut lämmittämään yleisön ja ihmekös tuo, kuuluuhan Erik Mårtensson ehdottomasti parhaisiin uuden sukupolven biisinkirjoittajiin.
Lisää länsinaapurimme parhaimmistoa oli tarjolla seuraavaksi kun Bonafide käynnisti homman Sweden Stagen osalta. Yhtyeen vahvasti AC/DC-vaikutteinen poljento upposi varmasti yleisöön ja lavalla nähtiin loppuvaiheessa vieraita kun Mustaschin vokalisti Ralf Gyllenhammar teki onnistuneen suorituksen. Mies villitsi faneja hyvällä otteella laulaen Björn Skifs-coverin ”Michelangelo.” Heti perään kuultu setin päätös ja Sweden Rockille sävelletty ”Fill Your Head With Rock” sai yleisöön lisää liikettä. Päätöskappale toimi hienosti ja Bonafide jätti kaiken kaikkiaan hyvän jälkimaun hard rock-esityksestään.
Myöhemmin telttaosastolta löytyvältä pienimmällä Rock Klassiker Stagelta saatiin ensimakua kun NWOBHM-legenda Diamond Head esitti materiaalia niin 1980-luvun alun kultakaudelta kuin uusimmalta bändin mukaan nimeltyltä levyltään. Laulajaksi pari vuotta sitten tullut Rasmus Bom Andersen on tuonut bändiin runsaasti hyvää energiaa ja nosti nuorekkaalla esiintymisellään yhtyettä uudelle tasolle. Kitaristi Brian Tatler vaikutti aidosti hyväntuuliselta ja otti kontaktia eturivin innokkaimpiin faneihin. Diamond Headin soisi kiskaisevan muutamat klubikeikat tällekin suunnalle. Metallican tunnetusti coveroimat ”It’s Electric” ja ”Am I Evil?” toki toimivat takuuvarmasti, mutta eivät yhtyeen uudetkaan kappalevalinnat vanhoille mitenkään hävenneet.
Amaranthe toi Sweden Stagelle illan vielä ollessa kirkkaimmillaan mukanaan liekit ja tutun yleisöön vetoavan esiintymisensä. Elize Ryd osaa ottaa lavan haltuunsa energisellä otteella ja uudempi örinäosasto Henrikin toimesta hoiti asiansa mallikkaasti. Suomessa muutama päivä myöhemmin King Diamondin lämittelijänä nähdyn bändin reilun tunnin setti kattoi hyvin pöydän illan pääesiintyjälle Blind Guardianille.
Levykaupassa vierailun jälkeen siirryimme kuitenkin 4Sound Stagen suuntaan, jossa vuorossa oli niin ikään lähes täysipituisen keikan heittänyt Graham Bonnet Band. Bonnet avasi shown luunkovilla Rainbow-klassikoilla ”Eyes Of The World” sekä ”All Night Long”. Miehen esitystä seuratessa tuli väkisin mieleen ajatus: ”karismaa ei voi ostaa kaupasta.” Setti kattoi laulajan soolouran kaikki osa-alueet alkaen vuoden 1979 Rainbow-materiaalista aina MSG- sekä Alcatrazz-kappaleisiin 1980-luvulta ja myös Grahamin soolohitti ”Night Games” kuultiin. Erityisen mukava oli myös saada aliarvostettua Impellitteriä kehiin ”Stand In Linen” nimikappaleen muodossa. Bonnetin ääni oli vahvassa kuosissa ja taustayhtye varsinaisesti loistamatta teki varmaa työtä. Sanoituksia lunttailtiin vähän väliä monitoreista, mutta tämä lienee normaalia jo veteraanin ikään ehtineelle laulajalle. Alcatrazzin ”Jet To Jetin” esitellessään Bonnet nosti esiin Yngwie Malmsteenin ja kehui tämän suoritusta levyllä jatkaen pilke silmäkulmassa ”well, he’s a completely different person now”. Huumorikin oli herralla siis tallella. Lopussa bändille tuli hiukan kiire esiintymisajan päättyessä ja ”Love’s No Friend” pudotettiin settilistasta. Takuuvarmat Rainbow-hitit ”Since You Been Gone” sekä ”Lost In Hollywood” pistivät homman kuitenkin mainosti pakettiin ja kyseessä oli ehdottomasti keskiviikon kovin esitys.
Blind Guardian aloitti settinsä jo pimentyneessä ja nopeasti kylmenevässä illassa. Säätyypin vaihtelu päivän lähestulkoon hellerajoja kolistelleesta lämmöstä yön muutamaan asteeseen saattoi yllättää monet, ja festarikansaa ei olisi voinut syyttää raajojen puutumisesta pääesiintyjän aikana. Massaa kentällä kuitenkin tuntui riittävän ja eturivissä nyrkit olivat pystyssä saksalaisen folk-vaikutteisen voimametallin kajahtaessa yöhön.
Blind Guardianin setti koostui uuden ”Beyond The Red Mirror”-albumin muutaman vedon lisäksi vanhoista klassikoista, joista “Nightfall” sekä “Time What Is Time” toimivat takuuvarmasti. Yhtyeen jossain määri jylhä soundi ja vaikuttava valoshow tukivat musiikkia hyvin, ylemmäs rinteeseen erottelukyky ei ollut aivan paras mahdollinen, mutta kuten muutaman muunkin yhtyeen kohdalla paikan vaihtaminen auttoi asiaa huomattavasti. Bändin eeppiset melodiat sopivat yleisönlaulatukseen täydellisesti ja tätä kuultiinkin useassa kohtaa, eturivissä varmasti päästiin hurmioituneeseen tilaan. Kauempana jotkut kohdat setistä sen sijaan tuntuivat turhalta tyhjäkäynniltä.
Basisti Barend Courbois herätti hieman huvittunutta huomiota, sillä mies seisoi omalla oikealle puolelle pystytetyllä lavallaan liikkumatta eikä muunkaan yhtyeen esiintyminen ollut mitenkään riehakasta. Hansi Kürschin ääni jakaa mielipiteitä ja vaikka mies kuulosti omalta itseltään, eikä vokaalien osalta soundeista voitu valittaa, on pakko sanoa, ettei herra kuulu aivan toimituksen suosikkeihin. Blind Guardian teki sen mitä yhtye osaa parhaiten ja veti shown läpi omalla tinkimättömällä tyylillään, keskiviikon päätökseksi olisimme kuitenkin toivoneet jotain räjähtävämpää. Vaikka emme varsinaisesti Amaranthen faniosastoon kuulu, jossain määrin suositeltavaa olisi ollut vaihtaa näiden kahden yhtyeen esiintymisjärjestystä. Joka tapauksessa keskiviikon anti jätti positiivisen maun suuhun ja antoi hyvän ponnahduslaudan seuraavan päivän huomattavasti tiiviimpään ohjelmaan.
Päivän parhaat: Graham Bonnet Band, Diamond Head
Päivän alisuorittajat: Ei varsinaisesti kukaan, mutta Blind Guardian pääesiintyjänä ei aivan täyttänyt mittoja.
Raportti : Jussi Krannila & Ville Krannila
Kuvat: Marko Syrjälä, Arto Lehtinen, Jussi Krannila & Ville Krannila
Elmu Matkailu-sivut
Sweden Rock Festival-sivut
Katso alta kuvagalleria keskiviikolta:
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
