Stam1nan Euroopan-kiertue saa jatkoa

Tiedote 13.12.2017

STAM1NAN EUROOPAN-KIERTUE JATKUU KEVÄÄLLÄ

Yhtye nähdään Englannissa, Irlannissa sekä Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa

Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Stam1na on julkistanut lisää ulkomaan ja kotimaan keikkoja. Yhtye nähdään keväällä Englannissa, Irlannissa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa sekä viiden keikan verran Suomessa. Ulkomaan keikat ovat jatkoa The Arctic Circle Alliance-kiertueeseen, jossa pääesiintyjinä ovat karhulalainen Omnium Gatherum sekä Islantilainen Skálmöld. Yhtyeet kiersivät viime marraskuun ajan Eurooppaa tehden yhteensä 25 keikkaa kuukauden sisään. Kiertue oli samalla Stam1nan pisin ulkomailla.

”Englannin tienoon osalta Stam1na on kirjoitellut tarinaansa vasta Lontoossa muutamaan otteeseen. Rock’n rollin ja punkin kotiseudut kolutaan nyt kunnolla, sillä tämä kiertue vie meidät jopa Irlantiin saakka. Hobbitit, Harry Potterit ja DeLoreanit get ready ’cause here we come!”, ilakoi yhtyeen Antti Hyyrynen.

Suomessa Stam1na nähdään huhtikuussa Kempeellä, Kuopiossa, Kouvolassa, sekä Tampereella. Yhtye esiintyy Helsingin Jäähallin Black Boxissa 26. toukokuuta 2018. Keikalla juhlistetaan kymmenen vuotta sitten julkaistua Raja-albumia soittamalla pitkäsoitto kokonaan läpi. Illan aikana kuullaan myös laajemmin yhtyeen tuotantoa.
Lukuisilla Emma-pysteillä palkittu lemiläinen metalliyhtye työstää parhaillaan uutta musiikkia. Lisää infoa uudesta albumista kuullaan piakkoin.

Keikat:

13.04.2018 Kempele, Zemppi Areena w/ Lost Society & S-Tool
14.04.2018 Kuopio, Puikkari
20.04.2018 Kouvola, House Of Rock  w/ Omnium Gatherum
21.04.2018 Tampere, Pakkahuone w/ Omnium Gatherum
26.04.2018 UK – Bristol, Bristol Bierkeller w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
27.04.2018 UK – Manchester, Rebellion w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
28.04.2018 IRE – Dublin, Voodoo Lounge w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
29.04.2018 UK – Belfast, Limelight 2 w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
30.04.2018 UK – Glasgow, Audio w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
01.05.2018 UK – Nottingham, Rescue Rooms w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
04.05.2018 DK – Roskilde, Gimle w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
05.05.2018 SE – Göteborg, Sticky Fingers w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
06.05.2018 SE – Stockholm, Debaser Strand w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
07.05.2018 SE – Örebro, Frimis Salonger w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
09.05.2018 NO – Trondheim, Radisson Blu w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
10.05.2018 NO – Haugesund, Karmøygeddon Festival w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
11.052018 NO – Oslo, Blå w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
12.05.2018 DK – Aalborg, Platform 4 w/ Omnium Gatherum & Skàlmöld
26.05.2018 Helsinki, Raja10 -erikoiskeikka, Jäähalli Black Box w/ Rytmihäiriö & Skàlmöld

Lisäyksiä tulossa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here