Rässilegenda Slayerin jäähyväiskiertueen verisadetanssit jorattiin täyteen pakatussa Helsingin Jäähallissa. Ulkoilman ollessa suoraan sanottuna kusipäisen tyly, oli jo jonkin sortin saavutus suoriutua tolkuttoman pitkästä jonotuksesta lämpimään halliin.  

Illan aloitti oletetusti Obituary riffijyrä “Redneck Stompilla”. Yleisöäkin riitti ihan mukiinmenevästi tälle vuonna 1989 ensidebyyttinsä julkaisseelle yhdysvaltalaisbändille vaikka suurin osa väestä oli vielä hallin käytävillä hortoilemassa. Iso O veti hymy naamalla ja kuuden setin kuolonrymistelyn lopetti ikivihreä “Slowly We Rot”. Hyisevän lauantaisen räntäsateen kastelema yleisö oli lämmitetty.

 

Olin hieman yllättänyt Anthraxin sijoittamista heti toiseksi esiintyjäksi. Panteran “Cowboys From Hellin” riffittelyllä aloittanut bändi keräsi heti pisteet kotiin ja yleisö oli jo löytänyt hyvin paikkansa. Veteraanibändi hoiti iltapuhteensa varmoin ottein ja etenkin laulaja Joey Belladonna tuntui nauttivan joka hetkestä. Ajoittain hieman kritiikkiäkin saanut vokalisti veti setin tyylipuhtaasti läpi Scott Ianin sahatessa taustalla. Klassikot “Antisocial”, “Caught In A Mosh” ja setin päättänyt “Indians” kuulostavat edelleen yhtä komeilta ellei jopa paremmilta, kuin bändin kulta-aikana.

Omalla kohdallani Lamb of God ei ollut nelikon kiinnostavin bändi. Levyltä en ole vielä saanut suurempia säväreitä bändin rymistelystä, mutta edellinen livekohtaaminen Tuskassa 2015 osoitti, että jotain viehkeää siinä on. Nyt kolme vuotta myöhemmin lavalle kiipesi vielä tiukempi ryhmä ja etenkin rujot “Walk With Me In Hell” ja setin viimeinen “Redneck” pistivät myös Jäähallin permannon koville moshpitin näyttäessä siltä, kuin joku olisi sohaissut kusiaispesää. Pointsit kotiin kolmelle lämmittelijälle joista iso A veti pisimmän korren, mutta nyt oli aika saada Slayer lavalle.

 

Alkuintron aikana viimeisetkin hallin käytävillä harhailleet sielut olivat löytäneet tiensä taisteluareenalle ja 8000:n ihmisen “Slayer!” mylvintä sai ihon kananlihalle. “Repentless” aloitti 19 biisin kavalkaadin, jonka aikana ei kelloa kytätty. Vaikka muutama oma suosikki jäikin settilistan ulkopuolelle, niin valittamisen aihetta ei juuri ollut. Klassikot kuten “Mandatory Suicide” , “War Ensemble”, Postmortem”, “Seasons In The Abyss” lisättynä Slayerin pomminvarmalla teknisellä suorituksella eivät tuottaneet pettymystä.

Kitaristi Gary Holt oli joutunut rientämään kotiin perhesyiden johdosta ja tilalle palkattu Phil Demmel (Machine Head, Vio-lence, Torque, Technocracy) hoiti varamiehen tehtävänsä vähintäänkin upeasti pukeutuen kunnioittavasti Jeff Hannemann-paitaan. Slayerin edesmennyttä kitaristia kunnioitettiin myös suurella olutetiketti-taustalakanalla. Permannon vilkas moshpit ei pysähtynyt kertaakaan setin aikana ja etenkin “Raining Bloodin” aikaansaama myllerrys oli vertaansa vailla. Tulta ja tappuraa ei säästelty ja hallin täyttikin tulen ja kaasun katku Slayerin polttaessa käytännössä koko ajan jonkinlaista pätsiä lavalla.

 

Kaiken on joskus loputtava ja Angel of Death sai toimittaa illan viimeisen hitaan roolia. Encorea ei kuultu, mutta Tom Araya ja Kerry King jäivät lavalle pitkäksi aikaa vastaanottamaan yleisön osoittamaa kiitosta selvästi liikuttuneessa mielentilassa. Ehdin jo mielessäni sanoa orkesterille hyvästit, mutta jälleennäkemisen riemu tulee olemaan suunnaton, kun Slayer tähdittää vielä ensi vuoden Tuska-festivaalia.

 

Kerran vielä, totta kai.

 

Slayer on sen verran timmissä livekunnossa, että allekirjoittaneen puolesta tämä jäähyväiskiertue saakin kestää vielä vuosikausia.

 

Slayerin settilista:

  1. Repentless
  2. Blood Red
  3. Disciple
  4. Mandatory Suicide
  5. Hate Wordlwide
  6. War Ensemble
  7. Jihad
  8. When the Stillness Comes
  9. Postmortem
  10. Black Magic
  11. Payback
  12. Seasons in the Abyss
  13. Dittohead
  14. Dead Skin Mask
  15. Hell Awaits
  16. South of Heaven
  17. Raining Blood
  18. Chemical Warfare
  19. Angel of Death

Kuvat ja teksti: Pete Alander

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here