Rockfest järjestetään ensi kesänä Hyvinkään lentokentällä – luvassa neljä maailmanluokan pääesiintyjää

Tiedote 16.10.2017

Hyvinkäälle jättimäinen musiikkifestivaali – kymmenien tuhansien kävijöiden Rockfest kesäkuussa Hyvinkään lentokentällä!

Viime kesänä Vantaan Vehkalassa yli 50 000 kävijää kerännyt Rockfest siirtyy pidettäväksi Hyvinkäälle. Rockfest järjestetään Hyvinkään lentokentän uudella konserttialueella nelipäiväisenä jättitapahtumana keskiviikosta 6. kesäkuuta lauantaihin 9. kesäkuuta 2018. Jokaiselle festivaalipäivälle on luvassa mittava maailmanluokan supertähti pääesiintyjäksi. Lisäksi luvassa on lukuisia muita koti- ja ulkomaisia artisteja.

Rockfestin lipunmyynnin ennakkorekisteröinti on alkanut osoitteessa www.rockfest.fi. Kolmen päivän lippuja on myynnissä erikoishintaan 99 euroa rajoitetusti (ovh. 139 eur). Artisteja aletaan julkistaa lokakuun aikana. Ensimmäisenä on vuorossa Suomeen viimeistä kertaa saapuva stadionluokan esiintyjä, jonka nimi julkistetaan kahden viikon kuluessa.

– Viimevuotinen Rockfest oli niin suosittu, että Vantaan festivaalialueelta loppui tila kesken ja meidän oli pakko löytää tapahtumalle uusi paikka. Hyvinkään lentokenttä antaa meille mahdollisuuden kehittää Rockfestistä Ruotsin Sweden Rockin ja Englannin Downloadin kaltainen huipputason rockfestivaali, kertoo festivaalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen.
– Rockfest tulee olemaan K-18-tapahtuma, jolloin asiakkaiden viihtyvyys paranee entisestään, kun alueelle ei tarvita erillisiä anniskelualueita, ja jonottaminen vähentyy huomattavasti. Lisäksi tapahtumassa kiinnitetään erityisen suuri huomio majoitus- ja liikennejärjestelyihin. Festivaalialueelle tulee laaja camping-alue ja runsaasti parkkipaikkoja, markkinointijohtaja Heikkinen kertoo.

Hyvinkään sijainti hyvien kulkuyhteyksien päässä mahdollistaa festivaalivieraille helpon pääsyn alueelle. Hyvinkäälle pääsee junilla ja linja-autoilla, lisäksi kaupunki on hyvin vilkkaan Tampere-Helsinki -valtatien varrella.

Viime kesänä Rockfestin pääesiintyjinä saksalainen metallimusiikin jätti Rammstein sekä yhdysvaltalainen rocksuuruus Evanescence. Viimevuotisesta festivaalista on juuri valmistunut virallinen Aftermovie.

Rockfest tarjoaa myös ensi vuonna tinkimätöntä rockmusiikkia tosifaneille. Kolme lavaa ja mittava artistikaarti takaavat Rockfestille jatkossakin täysiverisen rocktunnelman mittavine oheistoimintoineen ja palveluineen. Rockfest nostaa ensi kesänä Hyvinkään festarikartalle kansainvälisine ja suomalaisine huippuartisteineen.

Festivaalin nettisivut: rockfest.fi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here