Vuonna 2012 Queensrÿche-perheessä siirryttiin pienimuotoiseen kilpailu-asetelmiin kun yhtyeen keulahahmo Geoff Tate sai kenkää konfliktien seurauksena, jotka herran ylimielinen asenne aiheutti. Queensrÿche asettui siniseen kulmaukseen etsimään uutta vokalistia ja Tate punaiseen kulmaukseen kasaamaan uutta bändiä. Tate teki levyn nimeltä “Frequency Unknown” vielä Queensrÿche-nimen alla, mutta vuonna 2014 entiset yhtyekaverit pääsivät oikeusteitse yhteisymmärrykseen. Queensrÿche jatkoi omalla nimellään ja Tate vaihtoi bändinsä “Operation: Mindcrimeksi”. Tate sai samalla yksinoikeuden esittää yhtyeen ”Operation: Mindcrime”- klassikkolevyä konserteissaan alusta loppuun.
Vuonna 2013 Queensrÿche sai levytettyä uuden bändin mukaan nimetyn albumin “Queensrÿche” uuden laulajan, Todd La Torren kanssa. Vokalisti kaivettiin Crimson Glory -yhtyeestä. Levy oli mukiinmenevä, mutta hakemista oli vielä mukana uusien kuvioiden takia. Siitä huolimatta tuolla levyllä yhtye otti helpon ensimmäisen erän voiton Geoff Tatesta.
10 vuotta sitten ilmestynyt ”Condition Hüman” oli Queensrÿchen 14. studiolevy. Kiekon aloittaa jo aikaisemmin julkaistu “Arrow Of Time” -kappale, joka on tasaista Queensrÿche-materiaalia. Se ei kuulu tässä seurassa parhaimmistoon, mutta bändin tyyli on silti helposti tunnistettavissa ja biisi toimii kohtuullisen hyvin.
“Guardian” seuraa ja täräyttää koko potin. Kappale vangitsee huomion jämäkällä alulla, jossa lyhyt rumpusoolo ajaa loistavan kitarariffin sisään soolokitaran avustamana. Tässä vaiheessa joudun jo lenkillä ollessani pysähtymään ja keskittymään todenteolla, sillä sävellys on aivan loistokamaa. Sovituksessa saadaan jopa kuulla La Torren kiljumista perinteiseen Queensrÿche-tyyliin.
Sama tahti jatkuu vielä alun muissa kappaleissa, pöydälle näistä voi helposti nostaa “Selfish Livesin”, joka on rauhallisempi veto. Juuri tällaista Queensrÿcheä kaivattiin tältä suunnalta jo lähes 20 vuotta. Tässä vaiheessa ollaan lähestulkoon mestariteoksen vauhdissa.
Valitettavasti kokonaisuudesta löytyy “harmaa 15-minuuttinen” puolen välin jälkeen. “Bulletproof”, “Hourglass” ja “Just Us” kuuluvat levyn heikoimpiin lenkkeihin, erityisesti tämän kolmikon päättävä ”Just Us,” joka on jo liian imelä balladi. Tyystin luokattomasta sävellyksestä ei toki ole kyse, mikäli olisi löytynyt joltain Queensrÿchen 2000-luvun alun albumilta, se olisi ollut enemmän kuin hyväksyttävää. Biisin heikkoon tuomioon vaikuttaa myös kiistatta se, että alun ensimmäiset kuusi vetoa ovat ehdotonta rautaa.
Harmaan hetken pyyhkäisee ohi “All There Was” joka on LP:n ripein veto. Tämän jälkeen lyhyt “The Aftermath” vain jatkaa tätä teemaa. Sisään ajetaan lopuksi albumin nimibiisi, joka on reilun 53-minuuttisen levyn pisin kappale lähes kahdeksan minuuttisella eeppisellä tarinallaan.
Yhteenvetona ”Condition Hümanista” painuvat mieleen raskaammiksi viritetyt soundit, ja ne toimivat kuin junan vessa. Yhtyettä on päivitetty hyvällä maulla. La Torre on täyttänyt Taten jättämät isot sandaalit loistavasti puhtaalla ja rohkeammalla laulusuorituksella verrattuna edelliseen levyyn.
Tuotannollisesti ei löydy moitittavaa, mikä on itsestään selvyys kun puhutaan näin kokeneesta yhtyeestä. Bändi, joka pystyi taikomaan tällaisen mestariteoksen lähes 35 vuoden tahkoamisen jälkeen, on ansainnut kumarruksen ja hatun noston.
Vielä palatakseni tähän kilpailu-aiheeseen, joka on vain ja ainoastaan toimittajan huonoa huumoria; Geoff Tate ei oman yhtyeensä kanssa edelleen keksinyt pyörää merkittävällä tavalla uudestaan, ja tilanne oli kahden erän jälkeen Queensrÿchelle helposti 2-0.
9-/10
Jussi Krannila
1.Arrow Of Time
2.Guardian
3.Hellfire
4.Toxic Remedy
5.Selfish Lives
6.Eye9
7.Bulletproof
8.Hourglass
9.Just Us
10.All There Was
11.The Aftermath
12.Condition Hüman
Järvenpään Robin Hood, sijoittaa rahansa pienempien bändien fyysisiin levyihin. Genre suhteellisen laaja, aina rockista death metalliin. Parhaiten uppoaa perinteinen metalli tarttuvien melodioiden kera. Vapaa-aika ja harrastukset jotka ovat hyvinkin rajalliset kuluvat pääsääntöisesti mökillä kaikenlaiseen puuhasteluun, kalastuksesta puiden pilkkomiseen. Parasta mitä on: Kesäyöt, olut ja Heavy Metal! 🤘