Lokakuussa Suomeen saapuvan Cyhran ensimmäinen single ”Karma” julkaistu

Länsinaapurimme raskaan rockin huolellisesti kypsytelty hyperbändi Cyhra on valmiina ensimmäiseen esiintymiseensä Suomessa. Uudella tavalla ruotsalaisen heavyn vaikuttavimmat puolet yhdistävä ryhmä julkaisee ensimmäisen singlensä ”Karma” tänään perjantaina.

Single on kuunneltavissa linkistä.

Cyhran albumidebyytti ”Letters To Myself” julkaistaan 20. lokakuuta Spinefarm Recordsin kautta.

Yhtyeen laulaja Jake E. kertoo:

En ole koskaan aiemmin ollut niin tyytyväinen aikaansaamaani levyyn kuin tällä kertaa. On suuri kunnia saada soittaa samassa bändissä näiden lahjakkaiden muusikoiden kanssa. ”Letters To Myself” on levy, jonka olen aina halunnut tehdä ja olen äärimmäisen ylpeä saadessani olla osa tätä bändiä.

Aikaisemmin Amaranthessa vaikuttaneen Jake E:n lisäksi orkesterissa rockaavat bassotaituri Peter Iwers, kitaristi Jesper Strömblad ja ja rumpali Alex Landenburg.

Cyhra on pitkälle tulevaisuuteen katsova bändi, ei mikään projekti kenellekään meistä.

Cyhran ensimmäinen keikka ikinä soi Helsingin Nosturissa perjantaina 27. lokakuuta. Ennen pääesiintyjää lavalla nähdään raskas ruotsalainen Eyes Wide Open sekä tamperelainen moderni metalliyhtye Ember Falls.

Bändi nähdään myös vuoden 2018 John Smith Festivalilla (20.-21.7.) Laukaassa.

Cyhra:
Jake E, voc (ex-Amaranthe)
Peter Iwers, bass (ex-In Flames)
Jesper Strömblad, gtr (ex-In Flames, ex-HammerFall)
Alex Landenburg, drums

www.cyhra.com
www.facebook.com/cyhraofficial
www.twitter.com/cyhra_official
www.instagram.com/cyhra_official

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here