Inquisition – Bloodshed Across the Empyrean Altar Beyond Celestial Zenith (2016)

Alkujaan Kolumbiasta lähtöisin oleva nykyisin yhdysvaltalainen Inquisition on noussut vuosien aikana yhdeksi kiinnostavimmista black metal – yhtyeistä. Vuonna 1990 perustettu kaksihenkinen natsismistakin syytetty bändi aloitti taipaleensa thrash metallilla mutta vuosien saatossa musiikki kulkeutunut yhä vain synkempään ja mystisempään suuntaan. Yhtyeen viimeiset levyt ovat olleet merkkejä jostain täysin koskemattomasta alueesta ja nyt uudella levyllä yhtye puskee sanomaansa vahvempana kuin koskaan. Vaikka kosmisen pahuuden tarkastelu ei olekaan uusi käsite, niin Inquisition on tehnyt siitä taidetta, jonka jälkiä voimme nyt musiikillisesti vain ihailla.

Vuonna 2013 julkaistuun yhtyeen edelliseen studioalbumiin “Obscure Verses For the Multiverse”:en verrattuna uusi levy ”Bloodshed Across the Empyrean Altar Beyond Celestial Zenith” on soundeiltaan kirkkaampi ja selkeämpi. Mikään hiottu timantti tai muovisen kuuloinen studiotekele ei kumminkaan ole kyseessä. Soundit ovat black metallin alkulähteitä kunnioittavat jotka huokuvat saatanallista pahuutta ja pimeyttä. Rumpali Incubusin sekä kitaristi / vokalisti Dagonin musiikillinen ulosanti uhkuu voimaa ja kuulostaa hyvinkin omalaatuiselta soittotaidoista puhumattakaan. Kaksikko on tehnyt kokonaisuudessaan uransa vahvimman albumin, jonka sisäistäminen ja ymmärtäminen vaatii lukuisia kuuntelukertoja.

Inquisition-2016

Vaikka kappaleet ”Wings Of Anu” sekä ”Mystical Blood” ovat kappalerakenteiltaan ja sävellyksiltään levyn suorimpia vetoja, niin moni muu biisi kiemurtelee kosmisen tähtipolun takana puhaltaen sanomaansa vain asteittain. Tässä piileekin levyn voimakkuus joka haastaa kuuntelijaa ottamaan selvää yhtyeen sanomasta. Riffit vyöryävät voimakkaasti päälle kun taas vastapainona uppoudutaan melodioiden sekä hitaampien osuuksien parissa aina syvemmälle kohti ikuista pimeyttä. Inquisition onnistuu pitämään kokonaisuuden erittäin mielenkiintoisena järkevästi rakennetun kappalejärjestyksen avulla. Levyn keskivaiheilla kuultava ”The Flames Of Infinite Blackness Before Creation” nousee yhdeksi albumin vahvimmaksi esitykseksi. Dagonin kitaramelodiat viiltävät sielua ja entistä matalampi korina luovat yhdessä hypnoottisen kokemuksen. Kappaleen mestarillinen loppupuolen tahtimuutos on vain yksi albumin nerokkaista ratkaisuista. Levyn aggressiivisempaa osastoa edustava ”Mystical Blood” on yksi vuoden parhaimpia black metal – kappaleita.

Jos musiikillinen anti uhkuu voimaa niin samaa voi sanoa myös lyriikoista. Biisien sanoma ylistää saatanan mahtavuutta ja kulkee eri ulottuvuuksien kautta jokaisen ihmisen syvimpään olemukseen. Jos jotain negatiivista levystä pitää etsiä, niin mikään helposti lähestyttävä albumi tämä ei ole. Moni saattaa menettää mielenkiintonsa ennen kuin levyn todellinen sanoma ehtii avautua. Tämä olkoon sitten kuuntelijan oma häpeä. Loppupuolella biisien sävellystaso aavistuksen laskee ja saapuu lyhyitä suvantovaiheita. Kysymyksessä on kumminkin yksi vuoden parhaimpia albumeita joka tulee pyörimään pimenevissä illoissa entistä tiheämmin. Levyn lopussa tuleva Outro : ”The Invocation Of The Absolute, The all, The Satan” on rituaalimaisuudessaan mahtavaa kuultavaa. Vajaan tunnin mittaisen matkan jälkeen jäljellä jää vain pimeys. Ikuinen pimeys.

8½/10

Juha Karvonen

1. Intro: The Force Before Darkness
2. From Chaos They Came
3. Wings of Anu
4. Vortex from the Celestial Flying Throne of Storms
5. A Black Aeon Shall Cleanse
6. The Flames of Infinite Blackness Before Creation
7. Mystical Blood
8. Through the Divine Spirit of Satan a Glorious Universe Is Known
9. Bloodshed Across the Empyrean Altar Beyond the Celestial Zenith
10. Power from the Center of the Cosmic Black Spiral
11. A Magnificent Crypt of Stars
12. Outro: The Invocation of the Absolute, the All, the Satan
13. Coda: Hymn to the Cosmic Zenith

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here