Beast In Black: ”Toinen levy jo suunnitteilla”.

MAINOS:




Beast In Blackin odotettu debyyttialbumi ”Berserker” on saamassa julkaisunsa. Battle Beastista pari vuotta sitten poistumaan joutunut kitaristi Anton Kabanen on valmistellut levyä miehistönsä kanssa pitkään ja hartaasti, ja nyt ennakkoon saamansa huomion perusteella suosiota keräävä albumi on valmis tuomioon.

Yhtyeen kitarakaksikko Kabanen ja Kasperi Heikkinen istuivat Metalliluolan juttusille ja kertoivat bändin kuulumiset. Puhe kääntyi tulevan lisäksi myös menneisyyteen ja metallin olemukseen. Bändi aikoo takoa rautaa kun se on kuuma, ja tiiviin kiertuesuunnittelun lisäksi seuraavan levyn esituotanto on jo pitkällä.

Beast In Blackin debyyttiä on valmisteltu pitkään yhtyeen reilut kaksi vuotta sitten tapahtuneen perustamisen jälkeen, eivätkä sessiot olleet helpoimmasta päästä. Kabasen mukaan välillä jouduttiin logistisista syistä pitämään taukojakin. Bändin kreikkalaisen vokalistin Yannis Papadopoulosin matkakuvioissa oli myös oma säätämisensä.

Kabanen: Levyä työstettiin pitkään ja välissä tapahtui kaikkea muutakin omassa elämässä. Nauhoitukset eivät menneet täysin putkeen ja ulkomaan vahvistuksen kanssa piti myös miettiä, miten homma toteutetaan. Mutta kokonaisuutena sessiot olivat tuotteliaita ja materiaalia on valmiina jo kakkoslevyllekin. Vanhin ”Berserker”-levyn kappaleista on kahdeksan vuoden takaa eli materiaalipohja sisälsi paljon poimintoja elämäni eri vaiheista. Lopuksi listasimme noin 20-30 biisiä, joista yhtyeenä valitsimme lopulliset levylle päätyneet vedot. Kaikki olivat suurin piirtein yksimielisiä niistä kappaleista, jotka lopulta päätyivät viimeiselle versiolle.

Vaikka Kabanen kirjoittaa kaiken materiaalin, myös muut jäsenet pääsevät lyömään oman leimansa mukaan.

Kabanen: Kaikki tekevät oman tonttinsa niin ammattimaisesti kuin pystyvät, mutta samalla jättävät tilaa omalle luovuudelle, jotta saadaan oma sielu mukaan. Jos lopputuloksesta on selvä visio, yritän tehdä kirjoitusvaiheessa biisin mahdollisimman valmiiksi, jotta studiossa ei tarvitse turhaan arpoa ”menisikö tämä osa nyt näin vai näin”. Sen jälkeen lähdetään hiomaan ja miettimään nyansseja. Lisäksi Kapella ja minulla on hyvin erilaiset soittotyylit, sekin kuuluu levyltä.

Heikkinen: Antonilla oli kaikki biisit aika lailla valmiiksi mietitty, rakenteet, sävellajit ja tempo. Muuten sain vapaat kädet miettiä oman soittoni, kunhan vain oli riittävästi tilua mukana. Kitarasoolojen osalta jako meni aika lailla 50/50. Suurimmassa osassa kappaleita on molempien soolot, joissain sitten vain meikäläisen veto ja joissain Antonin. Jako tapahtui luonnollisesti, ei siinä mitään kädenvääntöä ollut. Kun olin saanut sooloni mietittyä, soitin ne 1,5 päivässä purkkiin.

Kabanen: Kape oli valmistautunut viimeisen päälle. Ei minun tarvinnut kuin painaa record-nappulaa ja kaveri veti huippukamaa nauhalle. Se myös toi tervehenkistä kilpailua mukaan, piti todella skarpata, kun lähdin äänittämään omia osuuksiani – ettei sitten levyä kuunnellessa tarvitse hävetä Kapen rinnalla omaa räpellystä.

Levyn ensimmäinen single ”Blind And Frozen” sekä ”Crazy, Mad, Insane” erottuvat joukosta jopa disco-henkisyydellään.

Kabanen: Kuka tahansa biisintekijä oletkin, vääjäämättä ne vaikutteet tulevat esiin omissa tuotoksissa. Vaikka heavy metal-bändi olemmekin, diggailen itse 1980-luvun synapopista ja soundtrack-musiikista. Kaikkia näitä elementtejä tulee sovitettua mukaan luonnostaan. Sitä kuulee jonkin melodian, synabassoa kilkuttamaan ja yhtäkkiä koko biisi on synapop-vaikutteinen. Battle Beastin ”Unholy Saviourilla” testasin ”Touch In The Night”- kappaleessa hevin ja synapopin rajoja. Ensireaktio oli toki shokki ja metallipäät olivat ihmeissään, mutta siitä muodostuikin yllättävä menestys. Videolla taitaa olla nykyisin jo 3 miljoonaa katsojaa eli sehän toimi. Joten laitoimme 1-2 biisiä jälleen samaa tyyliä mukaan ja sitä kautta saimme myös monipuolistettua levyä. 10 vetoa pelkkää perusheviä olisi käynyt väistämättä tylsäksi.

”Berserkerin” monipuolisuutta lisää vokalisti Yannisin tulkinta, joka vaihtelee miehekkään metallirutistuksen ja edellä mainittujen kappaleiden hempeämmän lähestymiskulman välillä.

Kabanen: Yannis teki aikanaan coverin Nightwishin ”Sahara”- kappaleesta ja pisti sen kuunteluun ennen kuin julkaisi sen YouTubessa. Kehuin, että helvetin hyvää matskua ja kysyin kuka veti ne naisosuudet. Hän vastasi ”mitkä naisosuudet? minä ne kaikki vedin”. Siitä lähti ajatus hyödyntää tämän kaltaista laulua myös omassa materiaalissa ja samalla halusimme muutenkin käyttää Yannisin koko laulupotentiaalia levyllä.

Vääjäämättä keskustelu kääntyy Battle Beastiin. Kabanen kokee ehkä luonnollisestikin taiteellisen vapauden Beast In Blackissa olevan parempi ja mies pystyy toteuttamaan itseään säveltäjänä vahvemmin.

Kabanen: Soittotaidot tässä yhtyeessä rehellisesti puhuen antavat nyt enemmän vapautta toteuttaa itseäni säveltäjänä sekä kirjoittaa monipuolisemmin ja villimmin. Muusikonkieli välillämme on nyt selkeämpää ja helpompaa. Ja olen aina avoin valmiin kappaleen muokkaukselle. Esimerkiksi Yannis teki paljon parannusehdotuksia laulumelodioihin, lisäten mukaan esimerkiksi jonkin vokaalikliimaksin mitä itse en ollut vain keksinyt aikaisemmin.

Kansikuva ja yhtyeen nimi luovat selvät sillat Kabasen menneisyyteen, jota Antonilla ei ole aikomustakaan jatkossa unohtaa.

Kabanen: Ei minulla ollut koskaan ollut mitään tarkoitusta Battle Beastin jälkeen jättää tätä genreä taakseni. Halusin perustaa oikean heavy metal –yhtyeen, jossa soittajat olisivat samalla aaltopituudella. Lainatakseni Manowaria mikään false metal –meininki ei tänne uppoa. Jos tykätään metallista, siinä on oltava mukana täysillä. Vaikka tehdään välillä synapop-juttuja, peruskivi rakentuu aina heavy metallin päälle. Battle Beastin osalta lähtöni jälkeen olen kuullut ne muutamat biisit mitä ovat julkaisseet YouTubessa ja katsonut musiikkivideot. Ei niistä sen enempää, he tekevät omaa juttuaan.

Pitkälle Euroopan kiertueelle W.A.S.P.:in kanssa lokakuun lopussa suuntaava Beast In Black nähdään ensi kesänä kotimaassa mm. John Smith sekä Tuska-festivaaleilla, mutta muuten keikkailukuviot ovat vielä rakentumassa.

Kabanen: Ensi vuosi tulee olemaan todella kiireinen, mutta moni asia on vielä suunnitteluvaiheessa. Kaikki vapaa-aika käytetään nyt toisen levyn työstämiseen. W.A.S.P. – kiertueen jälkeen on tarkoitus istua alas ja kuunnella materiaali läpi rauhassa, esituotanto on käynnissä jo nyt. Turha haaskata aikaa, kuten Kape aina sanoo: ”Kitaransoitto on paras asia, mitä voi tehdä ilman housuja!”. (naurua) Minulle musankirjoittaminen on samanlainen juttu.

Housuton mies Kasperi ehti vaikuttaa neljä vuotta Saksan tankki Udo Dirkschneiderin kitaristina kunnes poistui riveistä aiemmin tänä vuonna. Kitaristi kertoo Beast In Blackin olevan nyt pääprioriteetti.

Heikkinen: Aikansa kutakin. Kyllähän siihen neljään vuoteen paljon mahtui. Aikanaan kun Anton kysyi mukaan bändiin, kerroin että U.D.O. on prioriteetti, mutta nyt ollaan tilanteessa, jossa halusin muutosta ja tehdä uusia juttuja täysillä. Udon kanssa oltiin ikään kuin rivijäseniä, koska hän nyt vain oli se, jota suurin osa yleisöstä fanitti. Beast In Blackissa Anton kirjoittaa kaikki biisit, mutta tässä yhtyeessä pystyy siitä huolimatta osallistumaan enemmän ja tehdään tiiminä hommia.

Heikkinen ei koe tarvetta tyrkyttää omia sävellyksiään vielä, mutta molemmat kitaristit ovat avoimia yhteistyön mahdollisuuksille tulevaisuudessa.

Heikkinen: Antonilla onnistuu kappaleiden teon osalta homma hyvin, ei minulla ole tarvetta väkisin lähteä tyrkyttämään omia biisejä. Kokonaisuus kun toimii, se on tärkeintä, eikä se kuka ne biisit tekee. Toki jossain vaiheessa voin tarjota jotain ideoita, mutta katsotaan sitä joskus tulevaisuudessa.

Kabanen: Battle Beastin yhteydessä kuulin väitteitä, etten olisi antanut muiden osallistua säveltämiseen. Totuus on, etten muista 7-8 vuoden aikana kenenkään tarjonneen pöydälle mitään konkreettista; kitarariffiä tai sävellystä. Ei yhtäkään kertaa. Ei Yannis minulta lupaa kysynyt muutellessaan Beast In Blackissa laulumelodioita. Mutta niistä tuli parempia. Yritän tehdä biisit aina mahdollisimman valmiiksi itse, mutta jos jollain on ajatuksia, miten niitä voi parantaa, olen täysin avoin ehdotuksille.

Jos sinulla on ideoita, heitä ne pöydälle vain. Luovuus ei kysy lupaa, ja on vain luonnollista, että haluat saada hyvän juttusi pihalle. Kuuntelen aina mitä on mielessä. Ennen kaikkea sanoituksissa. En ole mikään runoniekka, ja olisi hienoa, jos sanoitukset Beast In Blackissa tekisi joku muu. Tämän levyn lyriikoissa kesti todella kauan saada ne kasaan. Ne ovat välttämätön paha, mutta silti todella tärkeä osa-alue. Kun sinulla on etuoikeus tulla kuulluksi, kannattaa miettiä sanotko jotain merkittävää, vai pelkkää paskaa? Haluan, että kappaleissa on sisältöä eikä kyse ole pelkästä sex, drugs and rock and roll.

Perinteinen uuden levyn suosikkibiisikysymys saa kaksikon hiljenemään ja pohtimaan vastausta.

Kabanen: Viimeksi kun tuota kysyttiin, vastasin ”Born Again”. Mutta tänään ei taas tunnu siltä, eli joka päivä se kyllä vaihtuu.

Heikkinen: Pakko sanoa levyn avausbiisi ”Beast In Black”. Siinä on hyvä aggressiivinen meininki ja hienot soolot. Kaikki asiat kohdallaan. Ja toinen on ”The Fifth Angel” – se kolisee myös. Mutta sama homma kuin Antonilla eli suosikki vaihtuu.

Kiertue W.A.S.P.:in kanssa liittää Beast In Blackin yhden kasarikauden menestysyhtyeen matkaan Mutta mikä on se yhtye mahdollisista ja mahdottomista, joiden kanssa miehet haluaisivat joskus tulevaisuudessa lavan jakaa?

Heikkinen: AC/DC. Varsinkin Bon Scott-vetoinen, mutta sehän on mahdoton unelma. Eikä koko bändin tulevaisuudesta taida nyt olla mitään tietoa.

Kabanen: Judas Priest. Ja jos mahdottomista unelmista puhutaan, se olisi 1980-luvun Priest. Bändi oli todella kovassa tikissä silloin.

Beast In Blackin debyyttialbumi julkaistaan 3.11.2017 ja on ennakkotilattavissa linkistä.

Haastattelu: Ville Krannila & Raisa Krogerus

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.