Ruttokiekuu! Laitilan kukkoretkue Wrathrone julkaisi kolmannen ”Eve Of Infliction”-täyspitkänsä kuluvan vuoden tammikuun lopussa. Teini-ikään varttunut, vuonna 2008 perustettu kuolonmetallipumppu louhii soundiinsa vaikutteita niin länsinaapurista kuin Atlantin valtamereksi kutsutun rapakon takaa unohtamatta supisuomalaista tervaista vihdanpieksentää.
Siinä missä yhtyeen ensikorahduksella ”Born Beneathilla” oli kuultavissa oman soundin ja tyylisuunnan hakeminen, joka jätti paikoitellen ikävän sivumaun muuten hyvään kokonaisuuteen, vuonna 2018 ilmestynyt ”Reflections Of Torment” antoi lupauksia paremmasta. ”Eve Of Infliction” jatkaa siitä mihin Wrathrone edeltäjällään jäi: albumi on suurimmalta osin turhat kuorrutteet sivurooliin jättävä, kuin raiteillaan eteenpäin paahtava, pahaa-aavistamattomat liiskaava dieselveturi. Pitkäsoiton teemat liikkuvat yllätyksettömillä vesillä, mutta aina maailmaan lisää ihmismielen pimeyttä mahtuu.
Puolituntisen kokonaisuuden polkaisee käyntiin ”As The Knife Cuts Deep”. Turhanpäiväiseen tunnelmanluontiin ei liiemmin satsata, ja hyvä niin. Terävällä kitaroinnilla suunnataan rouheasti kohti mallikasta ja tarttuvaa avausraitaa, josta ei groovea puutu. ”Eve Of Inflictionin” alkusoinnuista asti on selvää, että soittotaidon puutteesta ei Wrathrone-miehistöä voida syyttää.
Avausraidan rokkikukkomainen ”luulot pois” -tunnelma vaihtuu lineaarisempaan lähestymistapaan kappaleilla ”Heartless Absolute” ja ”Darkness Concealing Chaos”. Matti Vehmaan vokaalityöskentely on taitavaa ja toimii loistavasti yhdistettynä teknisesti taitavaan yhtyeeseen, Vili Mäkisen eläimelliset taustarääkäisyt tuovat hieman mieleen ”Altars Of Madness” -aikakauden Morbid Angelin.
”Infliction” suo hitaasti käynnistyvällä introllaan pienen hengitystauon, mutta verkkaisemman temmon ei pidä antaa hämätä. Pian käy ilmi, että painostava tunnelma tempaisee mukaansa ja kuuntelija viedään ikiaikaisen, horroksesta heräävän pimeyden lähteille. Allekirjoittaneelle kyseinen biisi edustaa levyn parasta antia.
Wrathrone kumartaa vienosti Göteborgin suuntaan albumin puolivälin jälkeen. At The Gates -vaikutteet ovat kuultavissa erityisesti ”Leader Of The Lost” -viisun alkusoinnuista lähtien. Etäisesti tutun kuuloisia riffejä ja thrash-elementtejä sisällään pitävää raitaa kuunnellessani huomaan palaavani vuosien takaisiin kesiin. Mieleeni piirtyy kuva festarin telttalavan edessä heikkopäisenä toisiinsa törmäilevästä, panimotuotteissa ja hiessä marinoituneesta koltiaisjoukosta, jota myös moshpitiksi kutsutaan.
”Web Of Lies” ja aiemmin mainittu ”Heartless Absolute” edustavat ”Eve Of Inflictionin” suoraviivaisempaa materiaalia. Mutkaton lähestymistapa on usein oikea, mutta tällaiseen albumikokonaisuuteen kuuluessaan mutkien suoraksi vetämisessä piilee vaara. Ilman koukkuja raidat eivät erotu levyllä edukseen ja hukkuvat melodisempien tykitysten aaltoihin.
Albumin päättävä ”Sane – Insane” nostattaa tunnelmaa syntikalla höystettyine melodisine introineen, jota seuraa albumilla jo seitsemän raidan verran kuultua rujoa suorittamista. Mallikkaaseen sooloon päättyvä tarttuva biisi herätti ensikuuntelun jälkeen kysymyksen: olisiko kappale toiminut paremmin albumin alussa?
”Eve Of Infliction” on hyvä jatkumo ”Reflections Of Tormentille”, eikä yhtyeen sanoma tai sen kulkema tie jää epäselväksi. Levyn hienoiseksi Akilleen kantapääksi muodostuu sen yllätyksettömyys, mutta sekä taitavan soiton, että erinomaisten vokaalisuoritusten yhteen hitsaamat teräslevyt panssaroivat kyseisen heikkouden päältä suurimmalta vahingolta suojaten.
8/10
Aki Blomqvist
1. As The Knife Cuts Deep
2. Heartless Absolute
3. Darkness Concealing Chaos
4. Infliction
5. Leader Of The Past
6. We Feast On Fear
7. Web Of Lies
8. Sane – Insane
