Site icon Metalliluola

Superdiesel julkaisi uuden singlen ”You Stole My Heart”

Superdiesel

Kuva: Jarmo Katila

Tiedote 3.9.2021

Vuonna 2016 perustettu helsinkiläinen Superdiesel julkaisi uuden singlen ”You Stole My Heart”. Viime vuonna kehutun singlen ”Superstar” julkaissut raikkaan modernin rockin lipunkantaja julkaisee biisin tunteista suloisimmalle: rakkaudelle. Biisin on miksannut kovan luokan studiovelho Jesse Vainio (Sunrise Avenue, Poets of the Fall).

”You Stole My Heart on täydellinen biisi Superdieselin esittelyyn isolle yleisölle. Biisi seuraa positiivista teemaa ja vie kuulijan syvälle rakkauden ytimeen, jossa ollaan valmiita tekemään kaikki toisen puolesta. Ja rakkaushan koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella. Olemme todella innoissamme tämän biisin julkaisusta”, bändi toteaa.

Superdiesel on aiemmin julkaissut vuonna 2019 debyyttialbumin ”Elevate” lisäksi EP:n ”Introducing: Superdiesel” sekä radiosoittoa useilla kanavilla saaneen singlen ”Superstar”. Keväällä 2021 ”Superstar” pääsi RadioRockin Starba-kisan finaaliin kymmenen parhaan bändin joukkoon, jossa mukana oli 500 yhtyettä ympäri Suomen. Yhtyeen musiikkia on striimattu eri suoratoistopalveluissa yli miljoona kertaa, joka on täysin itsenäisesti toimivalle bändille hieno saavutus.

1. You Stole My Heart

Kokoonpano:
Daniel Jakobsson – laulu
Toni Kajasti – kitara
Jere Riikonen – kitara
Henrik Sirelä – rummut

https://superdieselband.com/
https://www.facebook.com/superdieselband/
https://www.instagram.com/superdieselband/
https://www.youtube.com/channel/UC922jaWbpuv1gpKAc1ORiTw
https://open.spotify.com/artist/4e8J3vLWaE92WmXAbMHbrD


Kuva: Jarmo Katila
Lähde: Superdiesel

Exit mobile version