Scorpions on siitä mielenkiintoinen bändi, että sillä on selkeä kehityskaari mitä yhtyeen sävellykselliseen kehitykseen tulee. Jo vuonna 1965 perustettu kokoonpano julkaisi ensimmäisen albuminsa ”vasta” vuonna 1972 ja oli kokenut siihen mennessä jo tyylisuunnan muuntumisen beatmusiikista hard rockimpaan ilmaisuun. Tosin mukaan oli tullut myös progemaisia, kiemuraisia kuvioita, josta debyyttialbumin ”Lonesome Crow” reilu 13-minuuttinen nimiraita oli oiva esimerkki.
Aikojen kuluessa tyylisuunta kehittyi edelleen kohti kaupallisempia latuja ja kitaristi Uli Jon Rothin lähdettyä oli suunnan muutoksen aika. Vuonna 1979 julkaistu ”Lovedrive” oli kovan luokan näyttö, jolla bändille aukesi mahdollisuus kaupalliseen läpimurtoon. Kesti kuitenkin vielä viisi pitkää vuotta, ennenkuin menestysresepti nimeltään ”Love At First Sting” oli valmis ja ostava yleisö söi bändin kädestä. Tätä taustaa vasten Scorpions lähti rakentamaan mahdottomalta tuntuvaa menestyksen jatkoa-osaa.
Scorpionsin ”kultaisen suoran” rakentanutta tuottaja Dieter Dierksia tarvittiin jälleen taatun Scorpions-soundin aikaansaamiseksi, nyt viimeisen kerran. Kun 30 vuotta sitten ilmestyneen ”Savage Amusementin” kirkasta ja tarkasti soivaa äänimaailmaa vertaa seuraavana julkaistuun tunkkaiselta soundaavaan ”Crazy Worldiin” ei voi kuin ihmetellä miksi kultasormi lensi yli laidan. No pääasia on, että ”Savage Amusementin” raidat soivat upeasti, sillä albumi todellakin kaipaa potkua ja kirkkautta jo ihan biisimateriaalinsa vuoksi. Soundiin on tehty ajalle tyypillistä päivitystä: rummuissa on havaittavissa triggeröintiä ja äänimaailma on muutenkin syntetisoidumpi. Ero ”Love At First Stingiin” on hurjan kuuloinen, mutta kun siihen tottuu ei vanhan, orgaanisen soundin puuttumista enää kaipaa.
Albumilta lohkottiin kolme singleä, joiden siivittämänä rahahanat saatiin pidettyä auki pitkään. ”Rhythm Of Love”, ”Believe In Love” sekä ”Passion Rules The Game” kuuluvat kiekon kärkikaartiin ja ovat kyllin erilaisia pitämään mielenkiintoa yllä jos mielii kuunnella materiaalin variaatiota. Hard rock -sävyjä ja tuttuakin tutumpaa slovarihempeilyä tarjoavat nämä kaupallisimmat vedot, mutta levyltä löytyy paljon muutakin.
”Don´t Stop At The Topin” huikea melodisuus ja tarttuva kertosäe, voiceboxilla maalaileva ”Media Overkill” sekä itseasiassa kaikki albumin viisi ensimmäistä siivua tarjoavat tyrmäävän paletin taattua Scorpionsia, jonka melodisuus pyyhkäisee pöydän tyhjäksi ja jättää janoamaan lisää. Harmi ettei loppulevy kanna alun tavoin varsinkin rock-vaihteen ajaessa ojaan.
”We Let It Rock…You Let It Roll” sekä ”Love On The Run” hakkaavat vimmaisella temmolla päin näköä saamatta osumia siihen tärkeimpään, eli korvien väliin. Haikuja menneisyydestä, lähinnä ”Animal Magnetism”– ja ”Blackout”-levyjen rivakoista rockpaloista tulee mieleen, mutta laatu on tällä kertaa heikompaa. ”Every Minute Every Day” on loppupään ässä, joka pelastaa paljon ja toimii myös kätevänä siltana levyn paketoivaan rauhalliseen slovariin ”Believe In Loveen”.
”Savage Amusement” onnistui siinä missä pitikin, eli pitämään yhtyeen ajan hermolla. Vaikka albumi ei täysosuma kaikilta osin ollutkaan, voi sitä silti pitää erittäin onnistuneena vetona huiman hitiikimaran tarjonneen ”Love At First Stingin” jälkeen. Ja myihän tämäkin levy platinaa reilussa kolmessa kuukaudessa Yhdysvalloissa, mikä ei ihan ilman siipiä eli kunnon biisejä onnistu. ”Savage Amusement” kuuluu viimeisimpien kulmakivien joukkoon bändin tuotannossa ennen 1990-lukua ja grungen tuomia ohuempia aikoja sekä heikompia albumikokonaisuuksia.
8/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Don’t Stop At The Top
2.Rhythm Of Love
3.Passion Rules The Game
4.Media Overkill
5.Walking On The Edge
6.We Let It Rock…You Let It Roll
7.Every Minute Every Day
8.Love On The Run
9.Believe In Love
