Viisi vuotta kohtalaisen positiivisesti yllättäneen ”Rapid Forayn” jälkeen Running Wildin merirosvolaiva seilaa jälleen. ”Blood On Blood” on lähes 40 vuoden uran tehneen yhtyeen 17. studioteos, ja peruskaavaan on tehty matkan varrella vähän muutoksia. Bändin haasteet tuli ruodittua jo edellisen levyn arviossa kattavasti, ja se että edellisestä aidosti laadukkaasta Running Wild -albumista on jo yli 20 vuotta, toki heijastuu väistämättä odotustason laskuna.
Rock’n’Rolf Kasparek lupasi tätä levyä tulevaksi jo kolme vuotta sitten, mutta erinäisistä syistä johtuen julkaisu venyi syksyyn 2021. Viimeisen koronaviruksen aiheuttaneen lykkäyksen myötä Kasparek miksasi lopputuloksen kokonaan uusiksi. Tuotannoltaan ”Blood On Blood” ei yllä yhtyeen parhaiden teosten joukkoon, tosin Running Wild ei ole tällä osastolla aivan terävintä kärkeä 1990-luvun loppupuoliskoa lukuun ottamatta koskaan hätyytellyt.
Tuttua tavaraa albumilla on 2019 saman nimisellä EP:llä julkaistu kolmesta muskettisotilaasta kertova ”Crossing The Blades”. Sen sijaan jo kolme vuotta sitten Wackenissa tulevalta levyltä esitelty ja EP:llä julkaistu ”Stargazed” ei ole loppujen lopuksi albumille mahtunut. Wackenin esitys on myös viimeisin kerta, kun harvoin livenä nähty Running Wild on noussut konserttilavalle, tosin uusia keikkoja on julkistettu ensi kesälle.
Kuten totuttu, Rolf nostaa saatekirjeessä levyn Running Wildin uran parhaaksi, mutta tosiasiassa ja yllättämättä ”Blood On Blood” on hyvin epätasainen kokonaisuus. Toisaalta mukana on taatun meneviä, ajoittain erittäin hyviä riffejä sisältäviä raitoja. Muualla Rolf astuu miinaan julkaisten ”One Night, One Dayn” kaltaisia rumpukoneen varaan rakennettuja sekasotkuja, jotka poukkoilevat jossain 1980-luvun glam rockin, anthemin sekä balladin välimaastossa.
Kalsean nimikappaleen jälkeen levyn alku on vahva suoritus ja riittää nostamaan kokonaisuuden pakkasen puolelta keskilämpöiseen luokkaan. Paras esitys ”Wings Of Fire” tuo mieleen unohdetun klassikon ”Soldiers Of Hell” 1980-luvulta. Singleen ”Diamonds & Pearls” on ladattu positiivinen annos kuivaa ruutia. ”Say Your Prayers” iskee myös suoneen tehokkaasti ja into alkaa nousta: onko Running Wild viimein löytänyt viisasten kiven, joka on ollut viimeisten vuosikymmenien aikana pääsääntöisesti hukassa?
Ei ole. Tästä eteenpäin albumi alkaa harhailla ja ote kirpoaa lähes kokonaan. ”The Shellbackia” verrataan saatteessa ja kappaleen sanoituksissa jälleen kerran vuoden 1994 mestariteokseen ”Black Hand Inn”, tässä on vähintään puolet kalavaletta. ”Wild And Free” sekä ”Wild Wild Nights” saattelevat Rolfia kevyemmälle linjalle ja kompastuvat omaan keskinkertaisuuteensa.
Perinteisesti levyn viimeisellä kappaleella tavoitellaan eeppistä loppuhuipennusta. ”The Iron Times 1618–1648” vie kuulijan 30 vuoden sotaan ja kuin toisintona edellisestä levystä, pituudeksi merkitään vajaat 11 minuuttia. 1990-luvulla tämä olisi ollut levyjen heikointa materiaalia, mutta nyt jättää positiivisen jälkimaun tarttuvilla kitaramelodioillaan.
On tavallaan hienoa, että Running Wild jaksaa edelleen ja saa aikaan yhä hetkellisen lämmöntunteen täysin epärealistisesta toiveesta nähdä Suomessa festari, joka keskittyisi pelkästään 1980-luvulla uransa aloittaneisiin raskaan musiikin yhtyeisiin. Tämä ei peräpohjolassa ketään kiinnosta, eikä uusi Running Wild -levy tule herättämään minkäänlaista innostusta Keski-Euroopan ulkopuolella.
”Blood On Blood” jää lopulta osakkeita nostaneen ”Rapid Forayn” jälkeen pettymykseksi, mutta kun Iron Maidenin ja AC/DC:n kaltaiset veteraaniyhtyeet uppoavat uudella materiaalillaan selvästi syvemmälle, on Running Wildilla vielä toivoa paremmasta huomisesta.
7-/10
Ville Krannila
1. Blood On Blood
2. Wings Of Fire
3. Say Your Prayers
4. Diamonds & Pearls
5. Wild And Free
6. Crossing The Blades
7. One Night, One Day
8. The Shellback
9. Wild, Wild Nights
10. The Iron Times (1618 – 1648)
