Kitaristi Jake E. Lee poistui Ozzy Osbournen yhtyeestä viiden palvelusvuoden jälkeen vuonna 1987. Edellisen levyn ”The Ultimate Sinin” aikoihin esitelty kaupallinen soundi, meikit ja mekot oli jätetty sivuun ja 30 vuotta täyttävä ”No Rest For The Wicked” oli paluu 1980-luvun alkupuolen perinteikkäämpään soundiin.
Levytysten aikoihin vasta 21-vuotias kitaristi Zakk Wylde teki debyyttinsä tällä albumilla. Hyppy täydellisestä tuntemattomuudesta ja baariyhtyeistä yhteen maailman suosituimmista hevibändeistä olisi ollut melkoinen shokki kenelle tahansa, mutta Wylde otti homman haltuun hienosti ja miehen varsin omaperäinen sekä raskas kitaratyyli sopi hyvin Ozzyn tuonaikaiseen materiaaliin. Kitaristin soundi oli parhaimmillaan tällä ja seuranneella ”No More Tears” -levyllä, ja huiluäänien yliviljely alkoi korostua rasittavasti vasta tämän vuosituhannen Ozzy-kiekoilla.
Kaksikko sai ”No Rest For The Wickedilla” myös tuulta purjeidensa alle yhteisen sävellystyön merkeissä. Valtaosa biiseistä ainakin virallisen tarinan mukaan kirjoitettiin yhtyeenä, eikä ulkopuolisia tahoja hyödynnetty. Rumpali Randy Castillo sekä kosketinsoittaja John Sinclair jatkoivat bändissä ja bassohommat hoiti sessiopohjalta jo 1980-luvun alussa bändissä soittanut Bob Daisley. Levytykset eivät tälläkään kertaa olleet helpoimmista päästä, sillä mm. Queenin kanssa useita legendaarisia albumeita työstänyt tuottaja Roy Thomas Baker ajautui avoimiin riitoihin Ozzyn kanssa ja Keith Olsen tuli paikkamaan loppuvaiheessa nauhoituksia.
Onneksi ongelmat eivät heijastuneet lopputulokseen. ”No Rest For The Wicked” on kahdeksalla varsinaisella kappaleellaan sopivan kompakti ja tasokas kokonaisuus. Hitiksi noussut aloitusbiisi “Miracle Man” on Ozzyn tuotannon kärkivetoja ja aiemmalla melodisella linjalla jatkavat “Breaking All The Rules” sekä tarttuva ”Fire In The Sky.” Biiseistä ei tullut uusia Ozzy-klassikoita ”Crazy Trainin” tai ”Suicide Solutionin” tapaan, mutta edelliseen albumiiin verrattuna tasoa oli nostettu selvästi.
Esiin on poimittava levyn lopusta kaksi omaa suosikkia ”Tattoeed Dancer” ja ”Demon Alcohol,” joista jälkimmäinen kuvailee Ozzyn kamppailua oman alkoholisminsa kanssa. Taistelu jatkuisi vielä vuosien ajan. Erityisesti ”Tattoeed Dancer” on unohdettu klassikko Ozzyn laulun kuulostaessa ilkeältä ja Wylden todella kurittaessa kitaraansa. Laulun, melodioiden ja rytmin päälle tarjoillut riffit ja hieno soolo nostavat biisin Osbournen soolouran kovimpiin suorituksiin.
Remasterilla on mukana myös kaksi bonuskappaletta ”Hero” sekä balladi ”The Liar,” jotka eivät kuitenkaan varsinaiselle levylle mitään oleellista lisää tuo. Onneksi ne on sijoitettu loppuun, joten varsinaista aiemman kokonaisuuden kuuntelunautintoa biisit eivät sen pahemmin häiritse. Soundit ovat myös kohdillaan ja yleisesti nämä Ozzyn klassikkolevyt on tuotettu erittäin hyvin, äänimaailmassa on sopivasti voimaa.
Ennen levyn julkaisua yllätyksenä bassoon saapui Black Sabbathin alkuperäiskokoonpanosta herra nimeltä Geezer Butler, joka sai kasvonsa levyvihkoon, mutta soittodebyytti tehtiin vasta paria vuotta myöhemmin ”Just Say Ozzy” – EP:llä. ”No Rest For The Wicked” on jäänyt turhan vähälle huomiolle Ozzyn diskografiassa, mutta albumi on vahva näyte Osbournen 30 vuoden takaisesta taidosta tehdä huipputason heavy metallia.
8+/10
Ville Krannila
1.Miracle Man
2.Devil’s Daughter
3.Crazy Babies
4.Breaking All The Rules
5.Bloodbath In Paradise
6.Fire In The Sky
7.Tattoeed Dancer
8.Demon Alcohol
9.Hero
10.The Liar
11.Miracle Man (live)