Ozzy Osbourne – The Ultimate Sin (1986)

Ensimmäiseksi yli 30 vuotta sitten julkaistua levyä silmäillessä ja muistellessa huomio kiinnittyy nykypäivän kyynisillä silmillä epäedulliseen levyn kanteen. Joskus Ozzy Osbournen kiistelty teos ”The Ultimate Sin” on ollut julisteena seinällä, mikä osoittaa nostalgian voiman. Jokainen voi miettiä mitä kannessa esiintyvällä green goblin -Ozzylla ja demoninaisella on tekemistä sen perimmäisen synnin kanssa.

Edelliseltä Ozzy-albumilta ”Bark At The Moon” sävellyskrediittinsä poistamaan joutunut kitaristi Jake E. Lee asettui poikkiteloin jo levytysten alkuvaiheessa ja vaati osuuksia kustannusoikeuksista ennen kuin suostui kirjoittamaan nuottiakaan. Pitkäaikainen luottobasisti Bob Daisley vastasi puolestaan jälleen suurimmasta osasta sanoituksia. Lee sai tahtonsa läpi ja nimensä krediitteihin, mutta ennen levytyksiä takavasemmalle poistunut Daisley pyyhittiin niistä pois.

Miksauspöydän takana vastuussa ollut Ron Nevison oli aikakauden tunnetuimpia nupinkääntäjiä ja tuottaisi seuraavana vuonna Kissin pop-hittilevyn ”Crazy Nights.” Levylle siis haettiin kaupallisempaa soundia ja siinä on pääosin onnistuttu. Jo nimikappaleesta lähtien kuullaan melodisempaa otetta ja Randy Rhoadsin ajan raskaammat kitarariffit loistavat pääasiassa poissaolollaan. Koskettimet ovat vahvassa roolissa. Lee tyytyy näyttämään osaamistaan lyhyissä sooloissa, jotka ovat kuitenkin hienoja ja todistavat miehen olleen aliarvostettu soittaja.

Itse sovitukset ovat selvästi yksinkertaisempia ja useissa kertosäkeissä tyydytään toistamaan biisin nimeä. Nimikappale sekä ”Secret Loser” toimivat näillä eväillä mukavasti. Mutta kun kehiin laitetaan ”Thank God For The Bomb” ja ”Lightning Strikes,” kuuntelija alkaa nopeasti puutua kaavaan. ”Fool Like You” on selkeästi kakkosluokan materiaalia ja tämän myötä ensimmäiset keskinkertaiset sävellykset ilmestyivät Ozzyn tuotantoon.

Paul Natkin/GettyImages

Levyn nimeksi oli hetken aikaa ehdolla ”Killer Of Giants,” joka on hieman Black Sabbathin kaikuja tuova laadukas voimaballadi. Vastapainoksi ”Never” saa haukottelemaan syvään ja albumi tuntuu etenevän hyvin ailahtelevissa merkeissä. Osansa saattoi olla Osbournen henkilökohtaisella elämäntyylillä, joka oli levytysten aikoihin huume- ja alkoholisekoilujen lakipisteessä.

Levyn keskipisteenä voidaan pitää sen päättänyttä ”Shot In The Darkia”, joka usein muistetaan nostaa tältä albumilta esiin. Kiistatta biisi on hieno sovitus ja aikakauden kevyempiä tunnelmia mieleen tuova koskettimien hallitsema kokonaisuus, lapsuuden stereoiden vakiokamaa. ”The Ultimate Sinille” uutena basistina saapunut Phil Soussan kirjoitti kappaleen ennen liittymistään Ozzyn bändiin. Tuloksena oli hitti, mikä johti vöäistämättä riitoihin, kun alettiin taittaa peistä kustannusoikeuksien tuomista rahoista. Myöhemmin kiistat ovat johtaneet useisiin oikeustaisteluihin Soussanin kanssa. Tästä syystä kaikki Ozzyn albumit, joissa biisi esiintyy, on jätetty uudelleen julkaisematta näiden kahinointien jälkeen. Eli mikäli hyllyynsä ei halua vuoden 1995 remastereita on tyytyminen alkuperäiseen CD-versioon. Melko jykevästi tämä silti stereoista soi.

”The Ultimate Sin” on loppujen lopuksi kuuntelemisen arvoinen, mutta selvästi ongelmallinen albumi. Kaupallinen lähestymiskulma ei istunut Ozzylle erikoisen hyvin, vaikka itsessään levy oli vesitettyä kitarasoundia lukuun ottamatta hyvin tuotettu. Leelle näytettiin nopeasti ovea ja jo seuraavalla LP:llä ”No Rest For The Wicked” palattiin tuttuun ja toimivaan Ozzy-muottiin. Kyllä ”Shot In The Dark” silti jälleen hymyn huulille toi, ja viimeisten 20 vuoden Ozzy-tuotanto sentään selätetään helpolla otteella.

7+/10

Ville Krannila


1.The Ultimate Sin
2.Secret Loser
3.Never Know Why
4.Thank God For The Bomb
5.Never
6.Lightning Strikes
7.Killer Of Giants
8.Fool Like You
9.Shot In The Dark

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here