David Scott Mustainen vuonna 1983 perustama Megadeth aloitti uuden vuosituhannen ristiriitaisissa merkeissä. Bändi oli julkaissut 1990-luvulla monen mielestä uransa suurimman kruununjalokiven, ”Rust In Peacen” vuonna 1990. Kaupalliseen kultasuoneen iskettiin puolestaan ”Countdown To Extinctionin” (1992) ja ”Youthanasian” (1994) myötä. Kyseinen vuosikymmen päättyi melodisemman ”Cryptic Writingsin” (1997) ja rajusti mielipiteitä jakaneen sekä kokeellisemman ”Riskin” (1999) luomaan tahtiin.
Megadethin jatko oli ”Riskin” jälkimainingeissa vaakalaudalla Mustainen käsivamman vuoksi ja uutta materiaalia ei voinut pitää itsestään selvänä asiana. Tästä huolimatta bändin tarina sai jatkoa 20 vuotta sitten ilmestyneen ”The World Needs A Hero” -pitkäsoiton myötä. Kokoonpanossa oli tapahtunut edelliseen albumiin yksi muutos, kun kitaristi Marty Friedman lähti vahvuudesta ja tilalle tuli mm. Alice Cooperin bändissä sekä Savatagessa soittanut Al Pitrelli.
Albumia lähestyi aikanaan ennen kaikkea äärimmäisen varovaisesti, sekä ristiriitaisin tunnelmin. Hatarien muistikuvien mukaan Mustaine lupaili ennen julkaisua raskasta ja juurille palaavaa, jopa kovinta Megadeth-levyä. Tästä huolimatta edellisten levyjen epätasapaino kokonaisuuksina aiheutti sen, ettei ”The World Needs A Herolta” odottanut kovin paljoa.
Ensimmäisenä esiin marssitettu ”Disconnect” onnistuu avaamaan albumin kelvollisesti ja tuossa kohtaa ensi kuuntelulla toivo onnistuneesta albumista heräsi. Seuraavat kaksi raitaa vesittävät toiveita herättävän alun ja nimibiisi/”Moto Psycho”-kaksikko kuulostaa lähinnä siltä, että ideat ovat olleet totaalisen lopussa.
Tuskailun keskelle tulee hetkellinen valoisa hetki ”1000 Times Goodbyen” myötä. Yksi Megadethin 2000-luvun onnistuneimmista sävellyksistä nostaa tasoa merkittävästi, mutta helpotus on vain hetkellinen. Jatkossa kuullaan melkoista haparointia, eikä kunnollista nostetta tunnu tulevan vastaan missään paria pientä poikkeusta lukuun ottamatta.
”Promises” on asiallinen slovari, edellisen vuoden ”Capitol Punishment” -kokoelmalla mukana alun perin ollut ”Dread And The Fugitive Mind” on avausraidan tasoinen kohtuullinen veto ja ”Return To Hangar” puolestaan pyrkii palaamaan ”Rust In Peacen” tähtihetkien pariin onnistuen tehtävässään vain osittain. Muutoin lopputulema on joko täysin mitäänsanomatonta ohilaukomista tai pientä toivoa herättävää, mutta silti kehnoa keskinkertaisuuden suossa räpiköimistä.
Ilmestyessään ”The World Needs A Hero” oli jopa shokeeraavan heikko albumi. Pari vuosikymmentä ovat aavistuksen verran loiventaneet pettymystä ja levyä kykenee tarkastelemaan hivenen positiivisemmin, kuin julkaisun aikoihin. Lähes olemattomista odotuksista huolimatta teos onnistuu sukeltamaan syvälle vain parin mainitsemisen arvoisen tähtihetkensä kera. Näistä muutamasta onnistumisesta huolimatta kyseessä oli jo tuolloin, ja on edelleen Mustainen uran huonoin tekele. Aika tuskin tulee kultaamaan muistoja niin paljon, että tämä fakta muuttuu seuraavan 20 vuoden aikana.
6-/10
Miika Manninen
1. Disconnect
2. The World Needs A Hero
3. Moto Psycho
4. 1000 Times Goodbye
5. Burning Bridges
6. Promises
7. Recipe For Hate… Warhorse
8. Losing My Senses
9. Dread And The Fugitive Mind
10. Silent Scorn
11. Return To Hangar
12. When
