Helloween – Master Of The Rings (1994)

Saksan power metal -ylpeys Helloween julkaisi heinäkuussa 1994 kuudennen studioalbuminsa ”Master Of The Rings”. Tuossa vaiheessa yhtyeen leirissä kaikki ei ollut hyvin, sillä edellinen levy ”Chameleon” oli saanut osakseen nihkeän vastaanoton. Tämä johtui osaksi siitä, että kyseinen teos poikkesi tyyliltään totutusta Helloween-meiningistä.

Suurin muutos oli se, että riveistä poistui kaksi jäsentä, eli rumpali Ingo Schwichtenberg ja vokalisti Michael Kiske. Heidän tilalleen tulivat rumpuihin entinen Holy Moses- ja Gamma Ray -soittaja Uli Kusch sekä uudeksi vokalistiksi bändissä yhä vaikuttava Pink Cream 69– nokkamies Andi Deris. Deris otti heti ensimmäisellä Helloween levyllään suuren roolin biisinkirjoituksessa kitarakaksikko Michael Weikathin ja Roland Grapowin rinnalla.

”Master Of The Rings” käynnistyy ”Irritation”-introlla, jonka jälkeen kone rykäistään komeasti käyntiin ”Sole Survivorilla”, joka tekee heti selväksi, että yhtye on palannut juurilleen power metallin ytimeen.

”Where The Rain Grows” pitää tason yhä korkealla kertosäkeensä, Weikath-Grapow kaksikon hienojen kitaramelodioiden sekä Kuschin tuplabasari-tikutuksen voimin. ”Why?” vähentää kierroksia, mutta loistava kitarariffi koskettimien tukemana kulkee eteenpäin hyvini, biisin kertosäkeen osuessa jälleen kerran maaliin.

Albumin ensimmäinen sinkkujulkaisu, eeppinen ”Mr. Ego” on omistettu Michael Kiskelle. Yllättävän raskaasti eteenpäin jyräävä kappale käynnistyy taas kerran mahtavalla kitarariffillä, ollen yksi LP:n ehdottomista ässäraidoista. Biisistä löytyy vakuuttava soolo, tarttuva kertosäe sekä maukkaita tahtilajin vaihdoksia.

”Perfect Gentleman” vie Helloweenin lähelle hard rockia avausriffillään, mutta viimeistään kertosäkeessä yhtyeestä ei voi erehtyä, tämä on ehtaa Helloweenia. Weikathin kirjoittamat ”The Game Is On” sekä ”Secret Alibi” ovat takuuvarmoja esityksiä, ei kärkeä, mutta ehdottomasti tasokkaita albumiraitoja.

Loppusuoran aloittaa ”Take Me Home”, joka tuo kitarariffillään ja tuplabasarikompillaan mieleen alkuaikojen Van Halenin. Mikä siinä, hienosti Helloween-kone tarjoaa kuulijalleen myös tällaista teutoni Van Halenia.

Balladi ”In The Middle Of A Heartbeat” on miellyttävä yllätys. Akustiset kitarat yhdistettynä Derisin totuttua hillitympään vokalisointiin saavat bändin kuulostamaan Uriah Heepilta. Kuten ”Take Me Homen” tapauksessa, tällainen yllättävä yhdistelmä toimii. Akustinen kitarasoolo toimii myös erinomaisesti. Viimeisenä biisinä kuullaan vaikut pois korvista täräyttävä ”Still We Go”, joka yhdistelee power metal -meininkiä ja raskaampaa runttausta onnistuneesti.

”Master Of The Rings” ilmestyi, kuten aiemmin mainittiin, vaikeaan aikaan Helloweenin uralla. Flopannut levy, uusi laulaja ja rumpali, kuinka bändi tästä selviytyi? Vastaus oli yksinkertainen: helvetin hyvin.

”Master Of The Ringsia” pidetään yleisesti kiekkona, joka pelasti bändin. Se on kautta linjan tasokasta metallia ja albumilta vielä pari todellista klassikkoa. Myös kaupallisessa mielessä levy menestyi edeltäjäänsä paremmin nousten listojen top kymppiin mm. Japanissa (sija 6.) ja Suomessa (sija 7.) Mitä tätä kiertelemään? ”Master Of The Rings” on mainio levy.

8+/10

Ilkka Järvenpää

1. Irritation
2. Sole Survivor
3. Where The Rain Grows
4. Why?
5. Mr. Ego (Take Me Down)
6. Perfect Gentleman
7. The Game Is On
8. Secret Alibi
9. Take Me Home
10. In The Middle Of A Heartbeat
11. Still We Go