Deep Purple julkaisi aikanaan 1970-luvun uransa viimeiseksi jääneen studioalbuminsa ”Come Taste The Band” tarkalleen 40 vuotta sitten.
Levyllä ensimmäisen ja ainoan esiintymisensä bändin riveissä teki kitaristi Tommy Bolin, jonka epäkiitolliseksi tehtäväksi jäi astua riveistä poistuneen ikonisen Ritchie Blackmoren suuriin saappaisiin. Blackmore oli kyllästynyt erityisesti basisti/laulaja Glenn Hughesin mukanaan tuomiin funk-vaikutteisiin, ja Bolinin saapuessa tie oli vapaa sulauttaa entistä enemmän tätä musiikkityyliä Purplen materiaaliin. Bolin ja Hughes löysivätkin nopeasti yhteisen sävelen ja pääosa kappaleista syntyi kaksikon ja vokalisti David Coverdalen yhteistyönä. Alkuperäisjäsenet kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice eivät uutta tyylisuuntaa aivan yhtä hyvin omaksuneet, ja olisivat halunneet kuopata koko bändin Blackmoren lähdön jälkeen. Uudet jäsenet Coverdale sekä Hughes ja managerit saivat lopulta heidät ylipuhuttua jatkamaan Purplen toimintaa.
Bändi oli kokeillut huonolla menestyksellä yhteistyötä Humble Pien Dave ”Clem” Clempsonin kanssa, kunnes Coverdale toi harjoituksiin Billy Cobhamin levyn ”Spectrum,” jossa kitaraa soitti Tommy Bolin. Coverdale tunsi hänen tyylinsä jo ennestään ja oli vakuuttunut Tommyn mahdollisuuksista yhtyeessä. Bolin häikäisi myöhemmin yhtyeen koesoitossa ja homma oli sitä myöten selvä. Elokuusta syyskuuhun 1975 Deep Purple vietti aikaa tiiviisti studiossa Münchenissa nauhoittaen tuottaja Martin Birchin kanssa levyn, jonka nimeksi tuli ”Come Taste The Band.”
Albumin nimi tuli Bolinin humalassa sessioiden aikana huutamasta ”come see the band, come taste the band,” kun Jon Lord oli soittanut pianolla klassista musiikkia. Bolin oli vahvasti mukana levyn sävellyksissä ja toi kappaleen ”Lady Luck” bändille. Se oli Tommyn ja Jeff Cookin kirjoittama biisi, johon David Coverdale teki sessioissa uudet sanat. Glenn Hughes oli niin pahassa huumekoukussa, että Bolin joutui soittamaan ”Comin’ Home” – biisissä bassoa ja laulamaan Hughesin taustalauluosuudet. Toisaalta Hughes on aivan levyn keskiössä kappaleissa kuten ”Gettin’ Tighter” ja ”This Time Around,” jotka hän lauloi soolona sekä loistavassa päätösbiisissä ”You Keep On Moving”, joka oli Glenin ja Coverdalen yhteinen taidonnäyte. Instrumentaali ”Owed To G” oli Bolinin sävellys ja kunnianosoitus miehen vaikuttajana toimineelle säveltäjä George Gershwinille.
Levy ei usein bändin parhaiden julkaisujen listoilla näy, mutta on kiistatta mainettaan parempi tuotos. Funk on levyllä vahvasti läsnä ja ”Love Child” on vahva taidonnäyte Deep Purplen kyvystä mukautua tähänkin tyylisuuntaan. Toisaalta ”I Need Love” ei yllä lähellekään samaa energialatausta. Myös tavanomaisia latuja kulkeva ”Dealer” sisälsi jopa Tommy Bolinin laulunäytteen. ”Come Taste The Band” kuulosti kuitenkin musiikillisesti yhtenäisemmältä kuin Blackmoren kanssa levytetty edellinen albumi ”Stormbringer.”
Levyn jälkeen kiertuesuunnitelmia tehtiin innolla, mutta rundista tuli vaikeuksien sekä katastrofien värittämä ja kesken jäänyt Deep Purplen joutsenlaulu. Bolinia ja Hughesia yhdisti musiikin lisäksi yhä pahemmin käsistä riistäytymässä oleva huumeiden väärinkäyttö. Albumin sessiot vielä sujuivat kohtalaisen hyvin, mutta seuranneella kiertueella kokaiinihöyryissä elänyt parivaljakko alkoi aiheuttaa harmaita hiuksia koko taustaorganisaatiolle. Bolinin heroiiniaddiktio johti siihen, ettei mies joinain iltoina yksinkertaisesti pystynyt liikuttamaan sointukättään joten Jon Lord joutui paikkamaan kitaristia parhaan taidonsa mukaan omalla soittimellaan. Yhtye palkkasi mukaan henkilökuntaa pitämään huolen siitä, etteivät Bolin ja Hughes saisi huumeita haltuunsa, mutta miehet kunnon addiktien tavoin keksivät keinot toistuvasti. Tarvittavat annokset saapuivat hotellihuoneisiin mm. tyhjiksi koverrettujen kirjojen sisällä. Esitysten taso vaihteli rajusti, eivätkä arviot olleet Purplelle suosiollisia. Amerikan kiertueella vuoden 1976 alussa Hughes jopa kysyi konsertin aikana avoimesti yleisöltä löytyisikö joltain mahdollisesti jaettavaksi hiukan kokaiinia.
Paha tragedia iski joulukuussa 1975 Indonesian Jakartassa, kun bändin roudari Patsy Collins putosi hotellin hissikuiluun ja menehtyi. Glenn Hughes sekä Purplen kolme muuta työntekijää pidätettiin epäiltynä taposta. Syytteet kaatuivat, mutta tapahtuma jätti ikävän tarhan yhtyeen maineeseen ja kaiken lisäksi organisaatio menetti 750 000 dollaria eli tuohon aikaan valtavan summan rahaa konserttien promoottorien ja manageriosaston välillä liikkuneisiin sopimusriitoihin.
USA:n kiertueen jälkeen Mark IV soitti lopulta viimeisen konserttinsa Liverpoolissa maaliskuussa 1976. Keikan aikana Jon Lordilla oli tarinan mukaan kyyneleet silmissään ja Coverdale ilmoitti takahuoneessa homman olevan nyt tässä. Bändi hajosi samantien kaikkien jäsenten suunnistaessa kohti uusia projekteja ja suunniteltu Saksan rundi peruttiin. Tosin virallisesti asia julkistettiin heinäkuussa. Glenn Hughes selvitti huumeongelmansa vasta seuraavan vuosikymmenen lopulla, mutta Tommy Bolin ei koskaan saanut tähän edes mahdollisuutta. Mies levytti sooloalbumin ”Private Eyes” heti Purplesta lähdön jälkeen, mutta kuoli heroiinin yliannostukseen joulukuussa 1976. David Coverdale perusti pian Whitesnaken, johon myös Ian Paice ja Jon Lord muutaman vuoden sisällä liittyivät. Deep Purple palasi kehiin lopulta vuonna 1984 yhtyeen tunnetuimmalla MK II-kokoonpanolla.
Vuonna 2010 julkaistiin 35-vuotisjuhlan kunniaksi ”Come Taste The Bandista” 2CD remasteroitu versio, jossa kakkoslevyllä kuullaan tuottaja Kevin Shirleyn remiksaukset kaikista levyn kappaleista. Mukana on lisäksi ”You Keep On Moving” singleversio ja taltioinnit ”Same In L.A.” sekä ”Comin’ Homen” levytyssessioissa tallennettu nimetön ”Bolin/Paice Jam.” MK IV livemateriaalia on sittemmin saatu ulos eri yhteyksissä, joista vuonna 2011 ilmestynyt DVD/CD ”Phoenix Rising” on faneille pakkohankinta. Mukana on CD, jossa mukana livenauhoituksia Long Beachin ja Japanin konserteista, 80 minuutin dokumentti Mark IV värikkäistä vaiheista sekä 20 minuutin ”Deep Purple Rises Over Japan” konserttifilmi Budokan-areenalta Tokiosta, 15.12.1975.
Alkuperäisellä kiertueella vuosina 1975-1976 soitettiin eri yhteyksissä konserteissa jokainen ”Come Taste The Bandin” kappale. Myöhempinä vuosina livenä on näitä biisejä on kuultu ainoastaan Glenn Hughesin soolokeikoilla, joissa lähinnä ”Gettin’ Tighter” ja ”You Keep On Moving” ovat soineet säännöllisesti. Viime keväänä David Coverdale liittyi mukaan ja Whitesnaken ”The Purple Album” sisältää useamman uudelleen versioinnin tämän levyn kappaleista.
40 vuotta julkaisunsa jälkeen levy kuulostaa yllättävän elinvoimaiselta. ”Burn,” ”Machine Head” ja ”Perfect Strangers” saavat pitää paikkansa Deep Purplen diskografian helminä, mutta nostetaan tänään lasi ja annetaan soittovuoro ”Come Taste The Band”- albumille.
Teksti: Ville Krannila
Katso kokoelma levyn kansitaiteesta alta:
”Love Child” Tokion Budokan-areenalta joulukuulta 1975:
