Ensi vuonna 15 vuoden iän saavuttava Bloodred Hourglass on jälleen täällä. Japanissa asti kevään aikana kiertänyt mikkeliläisryhmä julkaisee seuraajan vajaat kaksi vuotta sitten ilmestyneelle kolmosalbumilleen ”Heal”. Bändi on tehnyt tasaisen varmaa nousua kohti kotimaisen melodeathin kärkipäätä ja uuteen ”Godsend”-albumiin on odotetusti lyöty isot panokset.
Melankolisen ilmapiirin kera musiikkinsa tarjoilevan yhtyeen uusi tuotos käynnistyy hienosti. Ykkössinkkuna esiin marssitettu ”Waves Of Black” saa myös kunnian toimia ”Godsendin” avausbiisinä. Hienoilla sekä kaihoisilla melodioilla kuorrutettu kappale on mainio esimerkki levyn tarttuvasta annista.
Jos ensimmäinen raita vakuutti, pistetään jatkossa paremmaksi. Vahvasti ”Colony”/”Clayman”-akselin In Flamesilta maistuva ”The Unfinished Story”/”Devourer” -kaksikko jatkaa voittokulkua. Ensin mainittu erottuu komean soolonsa sekä tarttuvasti tunnelmoivan kertosäkeensä ansiosta ja biisi nousee bändin koko diskografian kärkipäähän. Jälkimmäinen puolestaan edustaa rivakampaa tykitystä, mutta melodiat nousevat silti isoon rooliin. Albumin alku on yksinkertaisesti vakuuttava.
Keskivaiheille saavuttaessa tahti hiipuu alun ilotulitukseen verrattuna aavistuksen. Tarjolla on tästä huolimatta edelleen toimivia ja hyviä kappaleita, jotka muodostavat levylle vankan keskikastin. Missään vaiheessa ei iske pahaa puutumista, eivätkä hyvät ideat lopu. Biiseissä on tarttumapintaa hyvien kertosäkeiden, mukanaan vievien melodioiden sekä monipuolisten sävellysratkaisujen ansiosta. Bändi ei ole pelännyt käydä lainareissulla muiden metalligenrejen puolella ja tämä osoittautuu vahvaksi valtiksi kokonaiskuvaa tarkastellessa. Mukana on black metal -henkistä poljentoa ja välillä ollaan lähempänä perinteisen heavy metalin maailmaa.
Bloodred Hourglass on saanut aikaan vahvan, ehjän sekä monipuolisen kokonaisuuden. ”Godsend” on bändin toistaiseksi kovin teos, jolla se tulee raivaamaan itselleen tilaa yhdessä metallimaailman ylikansoitetuimmista genreistä. Napakymppi jää vielä saavuttamatta, mutta nyt osumat ovat jo hyvin lähellä maalitaulun keskustaa. ”Godsend” on ehdottomasti vuoden ensimmäisen puolikkaan kovimpia kotimaisia metallilevyjä.
8+/10
Miika Manninen
1.Waves Of Black
2.The Unfinished Story
3.Devourer
4.Alysia
5.My Route
6.Pieces
7.Ask And You Shall Receive
8.August
9.On My Throne
10.White Feather