Kotimaamme tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin metalliyhtyeisiin kuuluvan Amorphisin klassikkojulkaisu ”Elegy” täyttää tänään 30 vuotta.
Levyllä yhdistyivät aikanaan Suomen kansalliseepos Kalevalan sisarteos Kanteletar ja metallimusiikki, ja tätä tavaramerkikseen muodostunutta kombinaatiota Amorphis oli jo aiemmilla kahdella levyllään pohjustanut. Vaikka kotimaastamme oli vuosien varrella tullut paljon lahjakkaita ja ulkomailla menestystä niittäneitä yhtyeitä, metalli oli 1990-luvulla vielä monessa mielessä underground-asemassa. Suomibändit olivat toki hyviä, ja keräsivät arvostusta, mutta tyypilliseen härmäläiseen itsetuntoon ei kuulunut nostaa yhtään näistä ulkomaisten tekijöiden rinnalle. Sillä ei täältä mitään kansainvälisen tason heviä voinut tulla?
Keväällä 1996 ilmestynyt Stratovariuksen ”Episode” avasi pelin power metallin osalta ja pian tämän jälkeen alettiin kohista pääkaupunkiseudulta tulevan erilaista, mutta samalla tavalla erittäin vallankumouksellista kamaa. Levy oli toki tarkistettava ja heti sisälehden kirjoitus Kantelettaresta on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Siinä kerrottiin sanoitusten kuvaavan suomalaisten jokapäiväisiä suruja ja iloja sekä maamme yhteiskuntaa.
Kalevalasta oli puhuttu koulun penkillä, mutta jonkinlaisen inhoreaktion aiheen esittämistapa oli pulpetin takana istujalle saanut tuolloin aikaiseksi. Nyt kun asia esitettiin erilaisessa viitekehyksessä huomattavasti mielenkiintoisemmin ja ennen kaikkea laadukkaan musiikin saattelemana, avautuivat tarinat selvästi aiempaa paremmin.
”Elegy” on jäänyt hevikansan mieleen ennen kuulemattomasta yhdistelmästä suomalaista kansanperinnettä, tummasävytteistä metallia, progressiivisia sävyjä ja folk-sointuja. Inspiraationsa Kantelettaresta ammentanut teos on usealle fanille yhä se levy, joka ensimmäisenä Amorphisiin liitetään. Vuonna 1996 se oli suomalaisille jotain aivan uutta ja samaan aikaan jotain hyvin tuttua, joka vetosi kansojen syviin riveihin.
Kalevalan ja metallin risteytyksestä siinneellä vuoden 1994 ”Tales From The Thousand Lakes” -albumilla bändi oli jo lyönyt tiskiin sellaisen mestariteoksen, että rima seuraajan suhteen oli asetettu merkittävän korkealle. ”Elegy” esitteli voimakkaasti uudistuneen yhtyeen, jossa mukaan olivat liittyneet Stonesta tuttu rumpali Pekka Kasari sekä kosketinvelho Kim Rantala. Merkittävin uudistus nähtiin ja kuultiin yhtyeen keulilla, kun laulajaksi saapui Pasi Koskinen.
Amorphis halusi viedä musiikkiaan eri poluille ja ennen kaikkea kauemmaksi aiemmasta death metallista, jota ”Elegyllä” kuultiin vain häivähdys. Tomi Koivusaari ei kokenut oloaan keulamiehenä kotoisaksi haluten keskittyä kitaransoittoon ja ”Elegy” oli viimeinen Amorphis-levy, jolla miehen tuttua korinaa kuultiin. Musiikki ja sovitukset kaipasivat tuekseen selkeästi puhtaita vokaaleja.
Bändi valtasi Sunlight-studion Tukholmassa syksystä 1995 alkaen, tuottaen levyn itse Tomas Skoksbergin toimiessa ääniteknikkona. Levytykset tehtiin ilman laulajaa ja vaikka kitaristi Esa Holopainen vastasi suuresta osasta materiaalia, basisti OP Laine sekä Rantala toivat myös oman vahvan panoksensa mukaan. Säveltäjien eri persoonallisuudet ja musiikilliset vaikutteet kuuluivat lopputuloksen moni-ilmeisyydessä, mutta samanaikaisesti yhteen hitsautunut visio teki musiikista erittäin hyvin yhteen toimivan kokonaisuuden. Sunlightissa oli omat haasteensa ja nauhalle saatiin ainoastaan kitara- ja rumpuosuudet, loput musiikista taltioitiin Suomessa parissa eri paikassa. Miksaus tehtiin puolestaan Liverpoolissa ja se onnistui paikkailemaan hienosti joitain varsinaisissa levytyksissä syntyneitä epätasaisuuksia.
Tätä ennen Pasi Koskinen oli saanut laulettavakseen valmiit kappaleet, joihin teki sitten omat vokaalisovituksensa. Levytystapa oli haastava, mutta Pasi teki erinomaista työtä heti ensimmäisestä numerosta”Better Unborn” lähtien. Biisi oli laulajan mukaan helpoin lähestyttävä ja ensimmäinen nauhalle vedetty suoritus. Koskisen tausta oli merkittävästi erilainen muuhun kokoonpanoon verrattuna miehen esiintyessä hardcore ja industrial -yhtyeissä Amorphisiin liittyessään. Tästä huolimatta taitavasti laulaja otti materiaalin haltuunsa ja hänen äänensä tuntuu kumpuavan jostain koruttoman kauniista korpimaisemasta. Koskisen laulu raapaisee syvältä avausraidan lohduttomassa julistuksessa: ”Better it would have been, had I not been born, not grown, not been brought into the world.”
Rantalan vanhakantaisen kiehtovasti soivat Hammondit ja progressiivisemman musiikin vaikutteet kuuluivat läpi levyn selkeästi. Myös kansi esitteli uudistuneen logon, joka viittasi aiemman death metal-ilmeen sijasta moniulotteisempaan sekä kaupallisempaan suuntaan. Kaksi vuotta ”Elegyn” ja ”Tales From The Thousand Lakesin” välillä tuntui muuttaneen Amorphisin musiikillista ilmettä melkoisesti, vaikka yhtye oli edelleen selkeästi tunnistettavissa Koivusaaren mörähtelyjen muodostaessa yhden selkeän viitteen vanhempaan aikaan.
Kappaleet muodostavat levyllä äärimmäisen hienosti toimivan kaaren, joka vakuuttaa edelleen. Levyltä voisi tehdä loputtomasti nostoja, mutta mainittakoon usein sivuun jäävä ”The Orphan”, joka alkaa kuin sumu aamuöisellä Päijänteellä, sekä ”On Rich And Poor,” josta olisi myös ollut hittiainesta. Biisi kulminoituu klassiseen kitaramelodiaan, joka on kuin Iron Maidenia parhaina päivinään. Albumin kärkiaurana ”Better Unborn” esittelee uudistuneen yhtyeen Koskisen haavoittuvan ja voimakkaan laulusuorituksen johdolla. ”Against Widows” lyö tiskiin yhtyeen loisteliaan melodisen ja perinteisemmän folk-puolen.
Vallankumouksellisin esitys levyllä on ”Cares,” joka sisältää jopa humppaa, discorytmejä sekä klassisen iskelmämusiikin vaikutteita. Kun muistetaan esitysvuosi, yhtyeen aiempi tausta ja kotimaan heviskene, kyseessä oli mahtava kasvojenpesu sekä jollain merkillisellä tavalla nerokas sävellys. Lopusta löytyvä Rantalan säveltämä eeppinen nimikappale esitteli puolestaan hienosti miehen Amorphisin musiikkiin tuomaa kieron vanhakantaista soundia.
Vaikka kokonaisuudesta ei heikkoja vetoja löydy, levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi nousi odotetusti Holopaisen kirjoittama ”My Kantele,” joka tarttuvuudessaan hakee vertaistaan, punnitaan asiaa sitten mistä tahansa hevimusiikin näkökulmasta. Biisistä sijoitettiin levylle sähköisen version lisäksi akustinen versio, jossa kuultiin jopa haitaria. Raita on edelleen vakio encore-materiaalia yhtyeen keikoilla.
Amorphis teki julkaisun jälkeen ahkerasti promootiota, ”Elegy” nousi Suomen listalla parhaimmillaan sijalle kahdeksan ja Saksassa murrettiin top-70. ”My Kantele” oli suurmenestys ja julkaistiin vuosi levyn jälkeen erillisenä EP:nä, jossa mukana olivat pari aiemmin julkaisematonta kappaletta sekä Hawkwind ja Kingston Wall -covervedot. Se osaltaan lujitti bändin muuttunutta musiikillista ilmettä.
Jo vuonna 1997 ”Elegy” oli myynyt jo 130 000 kappaletta ja sen maine on vain kasvanut vuosien varrella. Amorphis jatkoi matkaansa yhä psykedeelisempään ja moniulotteisempaan suuntaan kunnes miehistönvaihdosten jälkeen vuoden 2006 ”Eclipsella” tehtiin jälleen paluuta ”Elegyn” maailmaan temaattisesti.
30 vuotta julkaisunsa jälkeen ”Elegy” on kulmakivi suomalaisessa metallissa, sen sävyt ovat yhtä aikaa surumielisiä, raskaita ja melankolisia, herättäen samalla metsäkansan syvissä riveissä toivon paremmasta huomisesta ja arjen murheet liukuvat sävellysten soidessa pimentoon. Paras hevimusiikki on rakennettu juuri näistä ainesosista.
”Under the sand my sweet one, beneath the grass my treasure, the one I grieve for”
Teksti: Ville Krannila
Lähde: Markus Laakso – Amorphis
Katso alta galleria levyn kansikuvista sekä aikakauden videomateriaalia:
Amorphisin esiintyminen Jyrki-ohjelmassa 24.10.1996:
“My Kantele” -EP:n levytysdokumentti:
