Site icon Metalliluola

Amorphis – Circle (2013)

Amorphis aloitti nykypäiviin kantaneen nosteensa uudelleen 10 vuotta sitten ilmestyneellä albumillaan ”Circle”. Vokalisti Tomi Joutsenen kauden käynnistänyt ”Eclipse” oli ollut suuri kaupallinen menestys, mutta sen jälkeiset teokset eivät vastaavalla tavalla vakuuttaneet.

Bändi halusi rikkoa jo turvalliseksi muodostuneen levytyskaavan ja tuottajaksi saapui ruotsalainen pioneeri Peter Tägtgren. Hovisanoittajana toiminut Pekka Kainulainen keskittyi Kalevalan sijasta samasta mytologiasta inspiraationsa ammentaneeseen alkuperäistarinaan.

Tägtgren selkeästi painotti Amorphisin olevan metalliyhtye ja soundissa oli uudenlaista raskautta. Useiden ottojen sijasta kappaleet pyrittiin saamaan nauhalle kerralla ja spontaanisti. Myös studioympäristö oli muuttunut ja levytykset tehtiin pääasiassa Petraxilla, Hollolassa yhtyeen mukaan seesteisemmässä ympäristössä. Nauhoituksiin käytettiin suurin osa syksystä 2012 ja miksaus Ruotsissa vei oman aikansa.

Levy alkaa vahvasti “Shades Of Grayn” death metal -vallilla ja Joutsenen raivokkaalla tulkinnalla. Tässä Tätgrenin vaikutus kuuluu selkeimmin. Kappaleiden vaihtuessa, kaupallisempi uudemmalle Amorphisille ominainen melodisempi materiaali ottaa valtaa, mutta sävellysten muodostama kokonaisuus ei ole tätä seuranneiden pitkäsoittojen tasolla.

Aiempi ajoittain hapuileva ja progressiivisia elementtejä sisältänyt musiikillinen linja on ”Circlellä” suurelta osin korvaantunut kompakteilla, suoraviivaisilla sovituksilla. Tämä tekee albumista helpommin sulateltavan, mutta erityisen hyvin aikaa kestäneeksi hitiksi tästä ei 10 vuoden perspektiivissä ymmärrettävästi ollut. Singlet ”The Wanderer” ja ”Hopeless Days” eivät yltäneet klassikkostatukseen. Ne viittaavat rakenteiltaan tuleviin mestariteoksiin ”The Bee” ja ”Sacrifice”.

Raskaammalla puolella ”Circle” väläyttelee avausraidan lisäksi kitaristi Tomi Koivusaaren kontribuutiossa ”Nightbird’s Song”, joka nousee posiitivisesti esille riffien sekä vokaalisuorituksensa ansiosta. Muualla ”Narrow Path” ottaa mielenkiintoisia folk-sivuaskeleita, myös tässä yhteydessä biisi saisi tehdä sen rohkeammin.

“Circlen” tarinassa sankari löytää sisäiset voimansa ja muuttaa elämänsa kulun, Kalevalan tuntien tässä ei oltu varsinaisesti vallankumouksellisen ajattelun äärellä, mutta kaari kulkee albumin alusta loppuun mielenkiintonsa säilyttäen. Teemana Sisusta hyvin kiinnekohtia löytäviä suomalaisia Amorphis on aina koskettanut musiikillaan. ”Circlen” vetovoima perustuu pääasiassa sen osoittamalle suunnalle, joka lunastettiin seuraavilla levyillä ”Under A Red Cloud” sekä ”Queen Of Time”.

7+/10

Ville Krannila

1.Shades Of Gray
2.Mission
3.The Wanderer
4.Narrow Path
5.Hopeless Days
6.Nightbird’s Song
7.Into The Abyss
8.Enchanted By The Moon
9.A New Day

Exit mobile version