Vuonna 1985 debyyttialbuminsa julkaissut ja vuonna 2017 seitsenhenkisellä superkokoonpanolla palannut saksalainen metallijätti Helloween juhlistaa neljää vuosikymmentään maailmanlaajuisella 40-vuotisjuhlakiertueella ja yhtye toi uuden show’nsa Helsingin Jäähalliin marraskuussa 2025.
21 kulta- ja platinapalkintoa ja yli kymmenen miljoonaa levyä myyneen Helloweenin merkitys erityisesti power metallin genrelle on valtaisa ja kyseessä on yksi vaikutusvaltaisimmista ja rakastetuimmista metalliyhtyeistä.
Kiertue vei bändin ensin ympäri Euroopan ja mukana matkasi suomalainen, niin ikään hienoa kansainvälistä uraa tahkoava power/heavy metal -yhtye Beast In Black. Bändi jatkaa myös rundin ensi vuoden Pohjois-Amerikan osuudelle.
Japanissa fyysisenä julkaistu standalone single/EP ja muualla suoratoistopalveluihin putkahtanut ”Power Of The Beast” avasi Beast In Blackin keikan vauhdikkaasti. Heti alkuun nähtiin näyttävä ryhmäposeeraus ja yhtye on selvästi ottanut esiintymiseensä vaikutteita Acceptilta.
Valitettavasti ”Power Of The Beast” ei kappaleena edusta parasta Beast In Blackia ja erittäin runsas taustanauhalta tuleva diskobiitti alkaa häiritä. Yleisö yltyi biisin hiljaisemmassa kohdassa taputuksiin.
”Kappale on omistettu kaikille, jotka tarvitsevat rohkaisua, motivaatiota, päättäväisyyttä ja sisäistä voimaa mennäkseen eteenpäin. Sanoitukset ovat sekoitus Berserk-mangaa sekä omia näkemyksiäni ja kokemuksiani”, kommentoi yhtyeen kippari ja kitaristi Anton Kabanen.
Kun Kabanen poistui Battle Beastin riveistä vuonna 2015, hän ei jäänyt laakereilleen lepäämään, vaan lähti oitis kartoittamaan uutta kokoonpanoa. Kreikasta löytyi Yannis Papadopoulos lauluun ja Beast In Black on tahkonnut uraa nyt jo kymmenen vuoden ajan.
”Ladies and gentlemen, this is hardcore”, spiikkasi Papadopoulos kun “Hardcoren” viettelevät lyriikat ja sävelet vyöryivät jäähalliin. Kabasen ja unkarilaisen basistin Máté Molnárin intohimoiset taustalaulut erottuivat hienosti ja korkeimmalla Atte Palokankaan näyttävä rumpujen soitto saa aina hymyn huulille.
Helloweenille oli rakennettu pidennetty lavaramppi, jota Papadopoulos hyödynsi heti alusta lähtien. Erittäin tarttuva ”From Hell With Love” toi monia muistoja mieleen.
Papadopoulos toivotti Helsingin yleisön tervetulleeksi Beast In Blackin keikalle ja kertoi, kuinka hyvältä tuntuu olla takaisin kotona. Kreikkalainen mainitsi, ettei ole täältä, mutta on asunut Helsingissä nyt kuusi vuotta.
Laulaja huomautti, että jotkut ovat saattaneet huomata omin silmin lavalla tapahtuneen kokoonpanomuutoksen ja esitteli uuden ystävän Daniel Freybergin kitarassa. Beast In Blackin pitkäaikainen kitaristi Kasperi Heikkinen ei ole enää bändin jäsen ja soitti bändin kanssa viimeisen konserttinsa Lontoossa 20. lokakuuta 2025, joka oli vasta kiertueen kolmas esiintyminen. Osapuolet eivät ole avautuneet kokoonpanomuutoksen syistä.
Debyyttialbumin “Blood Of A Lionissa” kuultiin pitkä Freybergin soolo ja kokonaisuus kuulosti todella hyvältä siihen nähden, että Freyberg opetteli Beast In Blackin setin vain muutamassa päivässä.
Yleisö yltyi välillä villeihin ja rytmikkäisiin ”Beast In Black” -huutoihin, johon Papadopoulos totesi ”Helsinki, scream with me” ja ”that’s the heavy metal spirit”. “Cry Out For A Hero” ja “Sweet True Lies” jatkoivat keikkaa eteenpäin perusvarmalla suorittamisella.
Onneksi Beast In Blackille annettiin lupa soittaa kotonaan Suomessa täyspitkä 1,5 tunnin konsertti kiertueen muista ulkomaan esiintymisistä poiketen. ”Highway To Mars” kuuluu kappaleisiin, joita yhtye ei ole yleensä tällä kiertueella soittanut, mutta Helsingissä tuo hieno sävellys onneksi kuultiin. Kabanen ja Molnár vaihtoivat välillä lavan puolia Freybergin pysyessä tiukasti kiinni vasemmassa laidassa yleisöstä katsottuna.
Papadopoulos spiikkasi:
“Tonight and on this tour we are celebrating ten years of Beast In Black history. From those ten years, we have shared so many wonderful moments among you guys as well. But also, for our own progress, we are incredibly proud of what we have done. Three studio albums, two standalone singles, a bunch of music videos and above 400 concerts all around the world.”
“But I can tell you, all of these accomplishments would mean nothing if we didn’t have incredible crowds like you guys tonight. I can vividly remember the first time I ever travelled here. It was 2015, ten years ago. I still had long hair, would you believe that? The first smell that I ever ran across was about Sturenkatu Vallila and we had our first rehearsal weekend with these guys. I even forgot to bring my own microphone and I was 23 years old back then. But already back then we talked about how the band plans to take over the world and share the love of music and heavy metal. We bring those memories and feelings back with one of my favourite songs ever.”
“Born Again” kuuluu Papadopouloksen suosikkeihin ja biisi Beast In Blackin parhaimmistoon. Koko bändiltä erittäin hyvä suoritus, samoin kuin menevissä kappaleissa ”Moonlight Rendezvous” sekä ”Unlimited Sin”.
Papadopoulos rauhoitti tunnelmaa:
“We will take the pedal a bit off the metal for this one. We wanna switch things up, cool down the atmosphere, maybe drop our lights and we would like the energy to come from you guys. Maybe you can give us your light, you can use your phones, flashlights, whatever you’ve got. Helsinki, you’re looking beautiful tonight. Especially the people up there on the stands. I cannot see or hear you much but now this is beautiful, look at that. Now I would like our own lights a bit down.”
Lavan valot pimennettiin ja yleisö valaisi permannon ja katsomot taskulampuillaan ”Ghost In The Rainin” aikana. Tämä kenties Beast In Blackin paras tunnelmointi sai arvoisensa livekäsittelyn ja lopussa kuultiin Papadopouloksen huikean korkea nuotti, joka sai aikaan kylmät väreet.
Viimeisenä yllätyksenä uusimman albumin ”Dark New World” kuultiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Kabasen taustalaulut toivat biisiin mukavaa syvyyttä.
Papadopoulos kertoi, että yhtyeen neljäs albumi julkaistaan vuonna 2026:
“Are you guys having a good time so far Helsinki? Let me do a little recap. I’ve said we have released quite a bunch of songs and some of you might be wondering what’s happening to Beast In Black now and in the future. When are we gonna see the next album, the 4th album of Beast In Black. Well, well, well, I’ve got fantastic news for you guys. I can already say I have recorded my own vocals for the album. I can promise you it’s gonna be the most kickass one we’re ever done yet. I’ll get a bit more specific, 4th Beast In Black album is coming out next year and we are touring all over the world to promote it. I see a lot people from all around the world here. So that means that Finland can travel anywhere else, people can travel to Finland and vice versa.”
“And we will be giving you ten new songs from the new album you’ll never forget. I’m gonna take things a bit back to the present. The present is, we have released a couple of standalone singles so far. We will give you the latest one.”
Takaisin settilistan perusrunkoon palattiin ”Enter The Behelitin” myötä, joka on uusin yhtyeen julkaisema standalone single. Taustanauhadiskoa on enemmän kuin aiemman tuotannon kappaleissa, ja yleisö suhtautui tähän palaan vielä varautuneesti.
”Valon ja pimeyden, enkelien ja demonien, hyvän ja pahan sekä lihallisen ja henkisen vastakkainasettelu ovat asioita, jotka yhdistävät saumattomasti niin Diablon, Berserkin kuin Beast In Blackin estetiikkaa ja tarinankerrontaa”, kommentoi biisintekijä Kabanen.
Legendaarinen bändin nimibiisi ”Beast In Black” on aina paikallaan ja koko ryhmä kokoontui tuttuun tyyliin poseeraamaan lavan eteen. ”Die By The Bladessa” rumpali Palokangas hakkasi humoristisesti nyrkkiä päähänsä.
Papadopoulos nostatti yleisön käsiä ja kertoi laskeneensa Beast In Blackin esiintyneen 12 kertaa Helsingissä. Hän muisteli yhtyeen edellisiä Helsingin jäähallin keikkoja vuosina 2024 sekä 2019 kysyen samalla moniko oli paikalla.
Seuraavaksi kuullussa ”One Night In Tokyossa” Palokangas taiteili lisää heittämällä rumpukapulaa ilmaan ja ottamalla sen kiinni. Suurin hitti ”Blind And Frozen” starttasi intron kylmän tuulen kera. Papadopouloksen biisin alun signature-kiekaisu lähti aivan kuin levyversiolla. Jäsenet intoutuivat moshaamaan huolella ja lavalla vallitsi hyvä meininki. Jos Heikkisen bändistä lähdön myötä kokoonpanon kesken on vallinnut pahaa mieltä ja huono ilmapiiri, siitä ei näkynyt lavalla merkkiä.
Mielenkiintoisesti ”No Surrender” päätti pitkän keikan. Kaikki tuntuivat odottaneen debyyttilevyn ”End Of The Worldia”, joka oli jo vakiintunut ja täydellinen lopetusbiisi. On toisaalta hyvä, että settilistaa kierrätetään.
Papadopoulos kertoi kliseisesti, että nyt nähty Helsingin kolmastoista Beast In Black -keikka oli äänekkäin tähän mennessä. Yhtye antoi myös suuret kiitokset 40-vuotiaalle Helloweenille. Beast In Black kertoi tulevansa tavattavaksi keikan jälkeen meet & greetin muodossa merkkaripisteen luokse ja tästä monet yhtyeet saisivat ottaa mallia, sen sijaan että myisivät maksullisia meet & greet -sessioita.
Beast In Black esitti rutiininomaisen suorituksen ja show oli tarkasti käsikirjoitettu, jossa virheille ei juuri ollut sijaa. Keikka ei saanut aikaan kovin suuria tunteita ja Papadopouloksen mainitsemat aiemmat omat Helsingin jäähallin keikat olivat totta puhuen parempia.
Uusi ja toistaiseksi tuuraava kitaristi Daniel Freyberg suoriutui tehtävästään puhtain paperein. Jää nähtäväksi aikooko Freyberg jäädä yhtyeeseen pysyvästi vai yrittääkö Kabanen löytää rinnalleen toisen kitaristin. Heikkinen oli esiintyjänä parempi ja Beast In Black menetti hänen poistumisensa myötä paljon. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan tiedotteita ja bändin neljännen albumin julkaisua.
Beast In Black on:
Anton Kabanen – kitara, taustalaulu (2015-)
Máté Molnár – basso (2015-)
Yannis Papadopoulos – laulu (2015-)
Atte Palokangas – rummut (2018-)
Tällä keikalla toista kitaraa soitti Daniel Freyberg.
Helloweenin Suomen keikkojen yllä leijui vuosien ajan suorastaan epätodellinen kirous, mikä on todennäköisesti jonkinlainen ennätys lajissaan. Bändi kiinnitettiin Suomeen käsittämättömät kuusi kertaa vuosien 2020–2023 välillä, eikä yksikään näistä lopulta toteutunut. Seurauksena syntyi seuraava, jo lähes tragikoominen peruutusluettelo:
29.10.2020 Black Box, Helsinki (korona)
13.5.2021 Black Box, Helsinki (korona, siirretty)
28.3.2022 Black Box, Helsinki (korona, siirretty)
1.5.2023 Black Box, Helsinki (peruttiin johtuen kiertueen logistisista haasteista)
12.8.2023 Himos Metal Festival (festivaalia ei järjestetty)
11.8.2023 Hellsinki Metal Festival (Helloween ei esiintynyt, sillä Michael Kiske sairastui kurkunpään tulehdukseen)
Helloweenin edelliset Suomen keikat nähtiin Tampereen South Parkissa ja Kuopion RockCockissa kesällä 2018. Seitsemän pitkän vuoden odotuksen jälkeen ei siis ollut ihme, että Helloween myi nyt Helsingin jäähallin hämmästyttävän hyvin täyteen, eli permannon sekä alakatsomot loppuun ja myös erittäin suuren osan yläkatsomoista.
Introna toiminut Robbie Williamsin “Let Me Entertain You” sai tunnelman sähköistymään ja kihelmöimään. Biisin loputtua keikka alkoi kuin tieteiselokuva. Katosta paukkuivat pommit ja laservalot työntyivät lavaa peittäneen kankaan läpi valtaisan jyrinän saattelemana. Pian kangas pudotettiin alas ja vakuuttavan intronauhan aikana screeniltä nähtiin matka kaikkien Helloweenin albumien kansien läpi nykyhetkeen.
Kasariklassikko ”March Of Time” (”Keeper Of The Seven Keys Part II”, 1988) ei yllättäen saanut yleisöä heti mukaansa, vaikka soundi ja esiintyminen oli kohdallaan. Veikeä basisti Markus Grosskopf katsoi rannettaan kuin kelloa ja marssi eteenpäin humoristisesti. Biisissä nähtiin kitaristien Michael Weikathin ja Kai Hansenin soolot rampin päädyssä.
“Keeper Of The Seven Keys Part I:n” (1987) kannesta tuttu kasvoton “The Keeper” -hahmo toivotti yleisön tervetulleeksi screenillä:
”Welcome dear pumpkinheads of Finland to an unforgettable deep travel through time and history. You have been loyal to us 40 monumental years. Many battles have been fought, a few we lost along with friends, yet from the ashes once again the quest continues, now and then, so let the ride begin, and I’ll see you soon again.”
Moni kohahti, kun kuuli “The King For A 1000 Yearsin” ensimmäiset sävelet. Tämä pitkä ja eeppinen ”Keeper Of The Seven Keys – The Legacylta” (2005) löytyvä teos on ylivoimaisesti nykyaikaisen Helloweenin komein sävellys.
Kappaleen alkuperäinen laulaja Andi Deris aloitti esityksensä korkealla tasanteella ja ideana oli tulkita säkeistöt vuorotellen toisella puolella olleen Michael Kisken kanssa. Kiske sekosi heti omissa sanoissaan ja naurahti mikkiin kuuluvasti, mutta pystyi jatkamaan ammattimaisesti eteenpäin. Screenillä nähdyt videot olivat poikkeuksellisen hienot ja grafiikka oli korkealaatuista.
Oli sykähdyttävää kuulla ”The King For A 1000 Years” livenä. Tätä oli viimeksi esitetty osana medleytä vuonna 2011. Liveversio oli tällä kertaa lyhennetty noin yhdeksään minuuttiin, kun kappale on alun perin 14 minuuttia pitkä. Alusta leikattiin minuutin puhuttu intro pois sekä lisäksi useita minuutteja biisin loppupuolelta.
Kappaleen jälkeen Kiske ja Deris pohtivat, peruttiinko aiempi Helloweenin Suomen keikka:
Kiske: “Finland! I think last time we cancelled the show, didn’t we?”
Deris: “I’m not sure.”
Kiske: “I think we did, I think I was sick.”
Deris: “You were sick back in the days?”
Kiske: “But now, they’re all here again.”
Deris huudatti yleisöä ja Kiske spiikkasi Kai Hansenin lavalle. Hansen soitti lyhyen ”Gorgar”-kitaratribuutin ja paljon klassisia säveliä ennen ”Future Worldia”. Biisin alkajaisiksi serpentiinit laukaistiin yleisöön ja suuri osa niistä jäi roikkumaan jäähallin katosta.
Luulin, että iänikuisesta yleisönhuudatuksesta olisi jo luovuttu, mutta pakollinen paha oli yhä mukana. Helloween innostui huudattamaan poikkeuksellisesti myös ainoastaan yläkatsomoita.
Helloweenin nykyinen seitsenhenkinen kokoonpano julkaisi toisen yhteisen albuminsa ”Giants & Monsters” aiemmin tänä vuonna ja nämä uudemmat pitkäsoitot on otettu ristiriitaisesti vastaan. Pääosin superkokoonpanon säveltämät kappaleet eivät kestä vertailua bändin huippuaikojen tuotantoon ja tästä hyvä tai huono esimerkki on esimerkiksi livenä tähän väliin ”Giants & Monstersilta” esitetty ”This Is Tokyo”.
Kappaleen osalta on menty metsään karmealla tavalla ja en jaksa uskoa siihen, että tästä keskinkertaisesta Japanin ylistyslaulusta jaksetaan innostua kunnolla kyseisen maan rajojen ulkopuolella. Efektit olivat tosin hienoja ja ne saivat aistit hyvin liikkeelle. Biisi alkoi sadetehosteella ja screenillä nähtiin kaupunkikuvassa lentäviä autoja. Grosskopfin basso jyräsi vakuuttavasti.
Kappaleella on henkilökohtainen merkitys Derisille:
”Olen aina halunnut kirjoittaa tämän kappaleen. Japanilla on erityinen rooli elämässäni, koska saavutin ensimmäiset suuret menestykseni siellä. Halusin jo jonkin aikaa luoda kunnianosoituksen Japanille ja löysin vihdoin oikeat sanat. Koska ”Tokyo” kuulostaa paremmalta kuin ”Japan”, tässä biisissä kaupunki edustaa kokonaista maata, joka on minulle erittäin tärkeä.”
Aihetta hymyyn tuli, kun tunnistettavalla vihellyksellä alkanut todella tiukka ”The Time Of The Oathin” (1996) avausraita “We Burn” valloitti yleisön edellisen keskinkertaisuuden jälkeen. Yllätyksenä kertosäkeissä nähtiin pyrot. Deris haki lisäksi käsiinsä suuren liekinheittimen, jolla hän ampui tulta ilmaan rampin päädyssä. Raita oli esitetty viimeksi livenä vuonna 2016.
Kiske spiikkasi, että tuleva biisi äänitettiin vuonna 1987. Hän pitää kappaleesta, koska sen sanoma on ajankohtaisempi nyt kuin 1980-luvulla. Ihmiset ovat unohtaneet henkisen maailman ja sen olennot. Nykyään sen sijaan palvotaan “digitaalisia jumalia” ja tehdään itsestämme näiden orjia. Lyriikat tuntuvat siksi nykyajassa vielä osuvammalta.
Biisi oli viimeksi livenä vuonna 1987 myös Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradalla esitetty “Twilight Of The Gods”, jonka aikana screeneillä näytettiin modernia arcademaista videopelihallit mieleen tuonutta videokuvaa erilaisine slotteineen.
Oli “The Keeperin” spiikin aika:
“My good fellows, it looks like you are enjoying our little journey, don’t you? In the beginning, even long before my creation, there’s to the great wall between the heavenly and the dark forces. Yet, this great wall would soon fall. Fall by the sheer power of sound alone. We are all gathered here to celebrate this first defeat of evil. And surely not the last it shall be. So let us ride the sky”
“Ride The Sky” on yksi vanhan Helloweenin bravuureita ja vaikka Hansenin ääni ei ollut parhaassa mahdollisessa vireessä, oli tämä silti miellyttävää kuultavaa ja seurattavaa.
Tuoreimman vuoden 2025 materiaalin pariin palattiin “Into The Sunin” myötä, jonka Kiske aloitti yksin lavalla. Hieman myöhemmin seuraan liittyi Deris ja kyseessä oli kaunis orkestraalinen duetto. Screenillä nähtiin teemaan sopien palava aurinko.
Knoppitietona Helloween tykästyi ”Into The Sun” -biisiin sen verran, että se on julkaistu peräti neljänä erilaisena versiona ja kappale on peräisin jo vuoden 2021 ”Helloween”-albumin sessioista. Tuolloin sitä ei julkaistu. Tuoreelle ”Giants & Monstersille” kappale äänitettiin uudelleen.
“Hey Lord!”, huusi Deris kun tämän ”Better Than Raw” -levyn (1998) mahtava sinkku kajahti soimaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2004. Screenillä nähtiin Helloweenin legendaariset kurpitsahahmot roikkumassa hirsipuista häkeissään ja välillä screenillä pyörähti ”Better Than Raw’n” kannesta tuttu poriseva pata sisällään kurpitsa kylvyssä. Vihdoin settilistaa oli kierrätetty kunnolla ja kaivettu esiin historian havinaa.
Takaisin vuoden 2025 materiaalin pariin palattiin futuristisen kitaristi Sascha Gerstnerin kirjoittaman “Universe (Gravity For Hearts)” -biisin myötä. Kappale on Derisin suosikki uudelta albumilta ja jos ”This Is Tokyo” kuulosti kököltä ja hölmöltä, niin tässä oli vaikuttavan paljon hyvää ja kuranttia kamaa.
Valtaisa äänivalli jyräsi kaikesta läpi ja poikkeuksellisesti biisin lyriikat näytettiin valkokankaalla sitä mukaa kun niitä laulettiin. Hitaammassa kohdassa Kiske laskeutui erikoisesti kyykkyyn laulamaan. Myös Hansenin osuus toimi hienosti ja kokonaisuus oli hyvin moniulotteinen korkeiden savupatsaiden kera. Kiske ja Deris vaihtoivat jossain välissä Helloween-takkejaan.
Derisin toinen suosikki, basisti Grosskopfin kirjoittama ”Rabbit Don’t Come Easylta” (2003) poimittu raskas, viimeksi vuonna 2014 vedetty ”Hell Was Made In Heaven” jytisi maukkaalla tavalla ja sai yleisössä aikaan hyväksyvää nyökyttelyä.
Viimeksi Dani Löblen pitkän rumpusoolon yhteydessä nähtiin tribuutti itsemurhan vuonna 1995 tehneelle Ingo Schwichtenbergille, mutta nyt tribuutista oli luovuttu. Löblellä oli lavalla peräti neljä bassorumpua ja tällä mentiin jo Mike Portnoyn kolmesta ohi. Lisäksi bassorumpuja ympäröivät led-valot, joiden värit vaihtuivat keikan aikana.
Rumpusoundi oli jälleen kohdallaan ja Löble intoutui karjumaan lavalta ilman mikrofonia silloin kun ei soittanut. Mieleen jäi erityisen komeasti kajahtanut ”Helsinki”-huuto, jossa rumpalin keuhkot olivat varmasti koetuksella.
Edellisten kiertueiden keikkoja päättänyt radiohitti ja kasarin single ”I Want Out” vedettiin jo nyt ja Grosskopf sekä Deris pistivät jalalla koreasti. Screenillä nähtiin singlejulkaisun kannesta tuttuja animoituja kuvituksia sekä upeita sarjakuvastrippejä.
Lyhyen roudaustauon aikana rampin päätyyn tuotiin tuolit, johon Kiske ja Deris asettuivat. Kiske vitsaili, että tämä on se kohta show’ta, kun esitetään 20 Simon & Garfunkelin biisiä ja sitten kun paikka on tyhjä, niin keikkaa jatketaan.
Deris kertoi, että totuus on se, että tarve muutaman minuutin akustiselle setille tulee bändin tupakka-addiktin kanssa ja arvuutteli yleisöltä, että kuka mahtaa olla kyseessä. Vastaus on tietysti Michael Weikath.
Deris kysyi Kiskeltä, minkä kappaleen haluat vetää tänään. Kiske ryhtyi soittamaan ja laulamaan muutaman sekunnin The Beatlesin ”Let It Be” -ikivihreää. Veto sai yleisöltä suosionosoitukset ja Kiske vitsaili tähän, että biisistä voisi tulla joku päivä hitti. Deris myötäili. Tietyillä aiemmilla keikoilla tässä välissä vedettiin ”Pink Bubbles Go Ape” (1991) -hauskuuttelu, mutta kaksikko skippasi tämän Suomen osalta.
“Master Of The Ringsin” (1994) kaunis “In The Middle Of A Heartbeat” jatkoi harvinaisten biisien kimaraa (esitetty livenä viimeksi vuonna 1996) ja akustinen duo oli miellyttävää kuultavaa. Kappaleen lauloi luonnollisesti Deris, Kisken säestäessä kitaralla.
Deris kertoi haluavansa myös tupakoida. Kiske muistutti yleisöä siitä, että Deris polttaa sikareita ja muut polttavat tupakkaa. Deris totesi tähän hauskasti, että hän tarvitsee oikeasti tunnin, alkaessaan tupakoida.
Tällä kertaa Deris tarttui akustiseen kitaraan ja Kiske lauloi ainoana oikeana äänenä aina yhtä sykähdyttävän “A Tale That Wasn’t Rightin”. Muu bändi liittyi parin minuutin jälkeen esittämään kappaleen loppuun. Veto oli erittäin tyylikäs ja siirtymä akustisesta sähköiseen Weikathin ja kumppaneiden soittoon oli saumaton.
Tuoreen albumin single “A Little Is A Little Too Much” ei “This Is Tokyon” tavoin vakuuttanut, mutta huomattavasti parempaa oli taas luvassa. Hyväntuulinen ja lupsakka Kai Hansen saapui lavalle kirkkaan spottivalon valaistukseen ja piti mukavan ja hauskan spiikin historiastaan puhuen myös yleisön riemuksi pari sanaa suomea:
”Good late morning my dear fellow metalheads from Finland. I’m very very happy to be here, very delighted. It’s awesome. Thank you so much. I wanna say kippis and kiitos. I wanna take you back to the past to the times when Helloween started up with the first full length album. I have a great honour and pleasure to sing on it. Some call it singing, some call it something else, that’s alright, I don’t care. I just hope you’re going to have a lot of fun with this. This is about the law, so do you know, what is the law?”
Vastaus on tietysti “Heavy Metal (Is The Law)” ja “Ride The Skyn” tavoin tällä ”Walls Of Jericho” -debyytin (1985) kaksikolla nähtiin väkevä esitys Hansenin rautaisesta nykykunnosta. Soitto kulkee ja vaikkei laulu aivan terässä ole, niin tekemisen meininki ja yritys on kiitettävällä tasolla.
“The Keeper” -hahmo piti screenillä viimeisen puheensa:
“Of course, I do not dare to leave you unsatisfied without having visited the remaining masterpieces of our hunt for the good against the evil. The year I was summoned to hold up my sword to protect my creators from the sinister hoard that was the spark. Both an end and a start. A rising unceasing the worlds so far apart and after all it’s Halloween tonight.”
“Halloween” on yksi Helloweenin historian ikonisimpia kappaleita ja onneksi pitkää 13-minuuttista mestariteosta ei päädytty lyhentämään singlejulkaisun tyyliin, vaan mestariteos sai arvoisensa käsittelyn kokonaisuudessaan.
Haamut ja kummitukset screenillä loivat asiaankuuluvaa tunnelmaa ja fiilis yleisössä oli käsinkosketeltava. Bändin jäsenten välinen vuorovaikutus oli ihailtavaa ja tätä heavy metal on aidoimmillaan.
Muutamat katsomoissa keikkaa seuranneista katsojista lähtivät tässä vaiheessa valumaan jo narikkaa kohti, mutta vielä oli tulossa makeaa mahan täydeltä.
Legendaarisen ”Invitation”-intron kera vedetty “Eagle Fly Free” puree yleisöön aina. Screenillä riehuneen kotkan tempauksia oli hauska seurata bändin ohella. Metallinen kotka levitteli leveitä siipiään ja nokki välillä screenin lasia hajalle päästäkseen vapauteen.
Vaikka hallin lattia ja kattorakenteet oli jo aikoja sitten kuorrutettu aimo annoksella serpentiiniä ja muuta vastaavaa tuotetta, pirteän “Powerin” alkajaisiksi yleisöön ammuttiin sitä varmuuden vuoksi vielä hieman lisää.
Hullusta tiedemiehestä kertova “Dr. Stein” sai tällä kertaa toimia toimivana päätösnumerona. Lopetus oli outo, kun jostain kumman syystä Helloween halusi änkeä aivan loppuun lässähtäneen vain yhden minuutin “Keeper Of The Seven Keysin” kertosäettä.
Suuri kurpitsa laskettiin hallin katosta alemmas permantoa kohti ja lavan yläreunasta suihkunnut kipinäsuihku viimeisteli audiovisuaalisesti unohtumattoman kokemuksen. Braveheartista tutun ”For The Love Of A Princess” -outron aikana monilla oli tunteet pinnassa ja esimerkillisesti esimerkiksi Hansen saapui eturiviläisten luo jakamaan plektroja henkilökohtaisesti fanien käsiin.
Keikka ei ollut täydellinen, mutta hyvin lähellä sitä. Settilista oli muutamista hudeista huolimatta onnistunut, esiintyminen oli laadukasta, valoa oli kerrankin riittävästi ja visuaalisuus toi keikalle huiman lisäarvon.
Settilistaa tuuletettiin kunnolla aiempien kiertueiden setteihin verraten. Seitsenhenkisen kokoonpanon laadukkaat ja mahtipontiset ”Pumpkins United” ja ”Skyfall” olisivat voineet olla listalla viimeistellen kokonaisuuden, mutta kaikkea ei voi saada.
Kyseessä oli kaikin puolin parempi ja tunteikkaampi veto kuin viimeksi Helsingin jäähallissa vuonna 2017, jolloin Kiske esiintyi sairaana ääni maassa. Tällä noin 2 tuntia ja 20 minuuttia kellottaneella esityksellä lunastettiin paikka yksi tämän vuoden parhaimpien Suomessa nähtyjen esiintymisten joukossa. Helloween on soittanut Suomessa nyt 34 kertaa ja toivottavasti seuraavaa konserttia ei tarvitse odottaa kauan.
Helloween on:
Markus Grosskopf – basso (1983-)
Michael Weikath – kitara (1983-)
Kai Hansen – kitara (1983-1989, 2017-), laulu (1983-1986, 2017-)
Michael Kiske – laulu (1986-1993, 2017-)
Andi Deris – laulu (1994-)
Sascha Gerstner – kitara (2002-)
Dani Löble – rummut (2005-)
Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen © Metalliluola
