[three_fourth]Wolfheart. Tuo suomalainen kylmää tunnelmaa julistava peto, jonka suitsissa monitaituri Tuomas Saukkonen on ollut vääjäämätön kesyttäjä luoden pohjoisen tunnelmaa ihmisten sieluihin. Yhtyeen kolmas studioalbumi kantaa nimeä ”Tyhjyys”. Tuota tunnetta levy tuskin jättää kenellekään kuuntelunautinnon jälkeen. Se verran vakuuttavasti suden sydän on jälleen kerran sykkinyt.
Albumin sielunmaiseman avaa intro ”Shores Of The Lake Simpele”, joka lähtee rauhallisin askelin päätyen kuitenkin loppuvaiheilla lähes juoksuun. Introt ovat omalla kohdalla aiemmin toimineet lähinnä levyntäytteenä, mutta nykyään niiden soveltuvuus kokonaisuuteen on noussut selvästi tärkeysarvossa. Ensimmäisenä maistiaisena kuultu ”Boneyard” nostaa intron lupaaman kiihdytyksen jo sille tasolle, että sadan metrin mestaritkin ovat ihmeissään. Kappaleen alun pienen hengenvedon jälkeen piiskat lähtevät viuhumaan ja pitit pyörimään.
”The Flood” on yksi albumin tunnelmallisimmista hetkistä ja musiikkivideolle päätynyt maisemointi tuo vielä lisälatauksen jokaisen kuulijan kokemukseen. Vaikka biisi sopisi esimerkiksi Amorphiksen tai Borknagarin setteihin, on siitä silti selkeä Wolfheart-syke havaittavissa. Kappale nojautuu vahvasti rauhalliseen ja vastapainoisesti erittäin raskaiden riffien välillä käytyyn taisteluun luoden silti lähes täydellisen tasapainon. Loppuvaiheen kitarasoolo ja vokaaliosuuksien päällekkäisyydet tuovat mahtipontisen, jopa eeppisen päätöstunnelman.
”Call Of The Winter” tarjoilee itselle tunnistettavimman Wolfheart-vedon. Tunnelma on käsinkosketeltavissa ja kylmä pohjoistuuli saa sormenpäiden värin vaihtumaan jo hieman sinertäväksi. Kylmyydestä huolimatta biisi tuo kotoisen olon. Kappaleen melodisuus yhdistettynä Saukkosen vakuuttavaan murinaan on lähellä jonkinlaista korvaorgasmia. Albumin päätös- ja nimikkoraita ”Tyhjyys” on ainoa suomeksi laulettu tulkinta luoden haasteita ulkomaisille faneille sanojen opetteluun keikkoja varten. Varsinkin tässä kappaleessa Saukkosen murinatekniikalle on nostettava hattua, suoritus kuulostaa yksinkertaisesti loistavalta. Lieneekö syynä kappaleen kotimaisuusaste vai pienet nyanssit ulosannissa? Joka tapauksessa lupaan nostaa seuraavalla keikalla nyrkkini kohti kattoa merkiksi Saukkosen ja koko bändin erittäin onnistuneelle teokselle.
Kerta kerran uusien kuunteluiden jälkeen albumista löytää uusia vivahteita ja koukkuja, joka tekee erittäin suuren houkutuksen laittaa ”Tyhjyys” aina uudelleen soimaan. Äänimaailma on ammattimainen, eikä omaan korvaan tuotannostakaan huonoa sanottavaa löydy. Levyltä puuttui ainoastaan se aivan viimeinen tuulenväre, jolla olisi saanut syväjäädytettyä arvioijan sielun. Huonoa tai vähän sinnepäin tehtyä sovitusta ei levyltä löydy, mutta se yhdeksäs tajunnan räjäyttävä kappale jäi hienon kokonaisuuden päätteeksi vielä uupumaan. Erittäin suurella mielenkiinnolla odotamme Wolfheartin live-tilannetta, saadaanko tämä sama fiilis kuin allekirjoittaneelle levyn kuuntelusta syntyi, välittymään myös suuremmille yleisöille keikkasaleihin.
”Cold winds of the north
Black waters and the frozen shores
Are waiting for the storm
No trails leading forth
No pathway to the woods
Forsaken and forlorn”
9/10
Jarno Saarinen
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1. Shores Of The Lake Simpele
2. Boneyard
3. World On Fire
4. The Flood
5. The Rift
6. Call Of The Winter
7. Dead White
8. Tyhjyys[/one_fourth_last]