Site icon Metalliluola

Without Warning on julkaissut kuudennen singlensä ”New Order” musiikkivideon kera

Promokuva: Michaela Tuomenoksa

Tiedote 2.1.2024

Modernin metallin maailmaan näyttävästi ponnistanut, ja muun muassa Fear Of Dominationin kanssa keikkaillut Without Warning on julkaissut kuudennen singlensä ”New Order” musiikkivideon kera, joka on provokatiivinen sukellus ihmiskunnan tuhoon. Single vie kuulijansa dystooppiseen maailmaan, jossa konesydämen syke sekoittuu elektronisen raskaaseen ja melodiseen kokonaisuuteen. Uuden singlen myötä yhtye esittelee myös jäsenistön päivitetyn ilmeen, jossa jo tavaramerkiksi muodostuneet graafiset elementit saavat rinnalleen uudet asukokonaisuudet.

– Biisiä kirjoittaessa halusin lähteä tukemaan bändin konseptia samalla esitellen yhtyeen raskaampaa ja dramaattisempaa puolta. Tuttujen vahvojen melodisten elementtien lisäksi kappale kahlaa jopa kaoottisissa tunnelmissa, jotka tukevat myös kappaleen lyyristä sanomaa. Kertoo tuottaja ja basisti Aleksi Rintala.

”New Order” tarjoaa kuuntelijoilleen voimakkaan musiikillisen elämyksen, mutta herättelee myös pohtimaan teknologian vaikutuksia yhteiskuntaan. Singleä voisi kuvailla ääniraitana tulevaisuuden ahdistuksesta, jossa ihmisten luoma tekoäly haluaa tyrannian kautta synnyttää uutta alkua. Voimakkaiden sanoitusten myötä Without Warning on onnistunut luomaan ainutlaatuisen tunnelman, joka tarttuu kuulijaansa.

– Tämä on eräänlainen epävirallinen nimikkobiisi yhtyeellemme, jossa käsitellään kolmea eri näkökulmaa. Olemme luoneet yhtyeelle fiktiivistä taustatarinaa ja teemaa, jossa vihaa kylvävä tekoäly nimeltään Omega haluaa saattaa ihmiset tuhoon uuden alun tieltä. Me, yhtyeen jäsenet, käytämme itsestämme termiä ”disciples” (suomennettuna: opetuslapset) ja olemme Omegan luomia kätyreitä. ”New Order”-kappaleessa kuullaan ihmiskunnan epätoivoisia pohdintoja omasta kohtalostaan, Omegan katkeransuloisesta kostosta, sekä jäsenten pyrkimyksestä toimia varoittavina sanansaattajina. Kertoo laulaja Michaela “Micha” Tuomenoksa.

”New Order” on nyt kuunneltavissa kaikissa suurimmissa musiikin suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/ww-neworder

Without Warning – New Order (musiikkivideo):

Kokoonpano:
laulu: Michaela Tuomenoksa
kitara: Juuso Javanainen
basso: Aleksi Rintala
rummut: Lauri Tuomenoksa

Linkit:
http://www.instagram.com/withoutwarningband
https://www.facebook.com/withoutw4rning
https://withoutw4rning.bandcamp.com
https://www.withoutwarningofficial.com
https://www.youtube.com/channel/UCrLxoH4XhY7Ocu5SN2MVn0Q


Lähde: Inverse
Promokuva: Michaela Tuomenoksa

Exit mobile version