Tanskalainen heavy rock –veteraani Pretty Maids kuuluu genren arvostetuimpiin yhtyeisiin, mutta ei ole koskaan kovin aktiivisesti näillä nurkilla vaikuttanut.
Edellisestä vierailusta olikin vierähtänyt jo seitsemän pitkää vuotta. Tässä välissä genre on ajautunut Suomessa pahaan alennustilaan ja valitettavasti tämä näkyi vähäisessä ennakkolippujen myyntimäärässä. Katastrofilta kuitenkin vältyttiin ilmeisesti viime hetken viidakkorumpujen ahkeran soiton vuoksi ja paikalle saatiin The Circuksen yläkerta sekä takaosa suljettuna loppujen lopuksi mukavan kokoinen salillinen yleisöä. Ahtautta ei päässyt syntymään, mutta vastaavasti ääntäkin saatiin väkijoukosta aikaiseksi. Fanit, jotka juhlivat aina kun tänne saadaan 1980-luvulla levyjä tehnyt artisti, tuntuivat elävän täysillä mukana ja tunnelma oli lämmin.
Huolimatta väkiluvun pienuudesta ja kiertueen ensimmäisestä keikasta, aikuisten paitakoot olivat harmillisesti myyntipöydästä loppuneet saman tien. Oheistuotteet ovat nykyisen tiukan markkinatilanteen vuoksi elinehto bändeille, mistä syystä tämä herätti ihmetystä – varsinkin kun menekkiä olisi selvästi ollut. Vinyyliä ja yhtyeen uusinta ”Kingmaker”-levyä olisi myös varmasti mennyt kaupaksi, mikäli näitä olisi tarjolle laitettu.
”Kingmaker” on Pretty Maidsilta hyvä taidonnäyte, vaikka 1980-luvun ”Future World” – ja ”Red, Hot And Heavy” -levyistä onkin matkattu aavistuksen rouhivampaan tyyliin. Yhtyeen tavaramerkkeihin alusta lähtien kuuluneet Ronnie Atkinsin vakuuttava ääni ja Ken Hammerin tarttuvat riffit ovat kuitenkin säilyneet etualalla, eikä bändin perusolemus ole muuttunut yli 35 vuodessa mihinkään. Yleisössä nähtiin väkeä, joka oli todistamassa kokoonpanon lämmittelykeikkaa Deep Purplelle Helsingin Jäähallissa 1987, mikä kertoo fanikunnan uskollisuudesta. Bändi oli suosionsa huipulla 1980-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alussa, mutta on jatkanut en jälkeen päättäväisesti menestyksen hieman hiipuessakin julkaisten tasaisen laadukkaita levyjä.
”Kingmaker” Euroopan kiertueen kakkososan avausilta toteutui Helsingissä. Keikkapaikaksi oli mahdollisesti On The Rocksin edelleen korjauksessa olevan vesivahingon vuoksi valikoitunut The Circus, joka toki on isännöinyt aikaisemminkin merkittäviä vastaavanlaisia hard rock –iltamia. Lämmittelijää ei ollut, joten tämän myötä Atkins kertoi setin alkupuolella bändin varautuneen soittamaan hieman pidempään.
Vokalistin kokemus esiintyjänä näkyy ja 53-vuotiaana mies on edelleen kovassa tikissä, avauskappaleesta ”Mother Of All Lies” lähtien lauluosasto toimi hyvin. Huhujen mukaan laulaja oli pahan flunssan kourissa, mutta esiintymisessä satunnaisia yskähtelyjä lukuun ottamatta tämä ei näkynyt mitenkään. Atkinsin ääni on edelleen todella vahvassa kuosissa ja ainoastaan ”Yellow Rainin” korkeat ja haastavat kohdat näyttivät tuottavan jonkinlaisia vaikeuksia. Ronnie laulatti yleisöä ahkerasti biisien aikana ja välissä, tämä sai pakkaskelissä jähmettyneet suomalaisetkin hetken pohdinnan jälkeen iskemään kovempaa desibelimäärää kehiin.
Parhaiten illan aikana soi kuitenkin Ken Hammerin kitara. Miehen soolot irtosivat terävästi ja hienolla soundilla. Useampaan kertaan oli ihasteltava Hammerin teknisen taitavuuden lisäksi kitaristin tyylitajua. Soolot eivät olleet ylipitkiä räpellyksiä vaan aina kappaleita tukevia melodisia ja tunneladattuja kokonaisuuksia. Hammer näytti myös nauttivan olostaan lavalla vaihtaen vitsejä kappaleiden välissä ja aikana bändikavereidensa kanssa. Basisti Rene Shades oli laulajan ohella aktiivisin lavatilan hyödyntäjä ja myös häneltä saatiin muutama soolokuvio kappaleiden sisällä. Kosketinsoittaja Chris Laney tarjosi osassa kappaleita tulitukea myös rytmikitarassa ja yhteispeli tältä osin Hammerin kanssa toimi mainiosti. Ainoa napinan aihe ehkä hiukan vaimeaa vokaalisoundia lukuun ottamatta olivatkin Allan Sørensenin rummut, jotka kolisivat joissain kappaleissa turhan kovaa ja monotonisesti. Loppua kohden balanssi kuitenkin tuntui löytyvän myös tälle osastolle.
Kappalevalikoima sisälsi kattavasti poiminta koko pitkän uran ajalta. Itseäni ilahduttivat erityisesti vuoden 2010 hienon ”Pandemonium” –albumin ”I.N.V.U.” ”Little Drops Of Heaven” sekä nimikappale. ”Kingmakerilta” poimitttu muutama veto istui settiin mukavasti, joskin vastaanotto näille biiseille oli selvästi pidettävympi. Yhtye oli rakentanut settilistan taitavasti luoden tasaisen nosteen kohti loppua ja jälkimmäisen puoliskon aikana ei juuri suvantopaikkoja ollut. Tämä myös näkyi yleisön innostuksessa. Baaritiski näytti alun jälkeen tyhjentyvän lähes täysin ja koko sali seurasi intensiivisesti keikkaa.
”Future World” –levyn 30-vuotisjuhlaa vietettiin 2017, minkä kunniaksi albumilta soitettiin useampi kasarimetallin klassikko. Itse odotin kuitenkin eniten bändin 1984 debyytiltä ”Red, Hot & Heavy” löytyvää ja Hammerfallin coveroimaa ”Back To Backia”, joka lopulta saatiinkiin ilmoille. Atkins pisti parastaan, mutta päähuomio tässä kohtaa oli Hammerin ja Laneyn kitaroinnissa, joka tuntui syvällä rintalastassa saakka.
Bändi päätti lopulta noin tunnin ja vartin kestäneen settinsä, mutta palasi hetken tauon jälkeen odotetusti vielä encoren merkeissä. ”Future World”, ”Please Don’t Leave Me” sekä ”Love Games” saatiin vielä jatkoksi ilmoille ennen päätöskumarruksia. ”Please Don’t Leave Me” oli varsinaisen settilistan ulkopuolinen esitys Atkinsin omistaessa kappaleen naistenpäivän kunniaksi kaikille kauniimman sukupuolen edustajille. Biisi on kieltämättä yksi nuoruuden soundtrackin kulmakivistä ja vaikka kyseessä on Phil Lynottin ja John Sykesin esitys, monet yhdistävät sen nimenomaan Pretty Maidsiin. The Circus lauloikin kertosäettä äänekkäästi mukana.
Lopuksi Ronnie kertoi homman päättyvän bilekappaleeseen ja ”Love Games” paketoi illan suurten suosionosoitusten saattelemana. Flunssaa tai ei, yhtye oli edelleen kovassa vedossa ja potentiaalia olisi kerätä uusiakin faneja, jos tähän suuremmilla lavoilla tai perusteellisesti promotulla klubikiertueella annettaisiin mahdollisuus. Vielä kun kotimaiset festarit ymmärtäisivät kiinnittää näitä kasarikauden veteraaneja edes lyhyille esiintymissloteille. Pretty Maids osoitti laadukkaalla musiikilla olevan edelleen paikkansa ja laadukkaan hard rockin sydän sykkii vahvana.
Raportti: Ville Krannila
Kuvat: Hannu Juutilainen @Metalliluola
