Ruotsalainen black metal – yhtye Watain herättää tunteita. Edellinen levy ”The Wild Hunt” julkaistiin viisi vuotta sitten. Albumin kokeellinen ote ja pahennustakin aiheuttaneet slovarit repivät fanikuntaa eri suuntiin. Myrsky oli kumminkin syntynyt ja kasvanut mielestäni turhankin suureksi. Sekamelskaisesta otteestaan huolimatta levyltä löytyi vahvoja kappaleita ja etenkin juuri poikkeavat ”They Rode On” sekä nimibiisi ”The Wild Hunt” olivat lajissaan vahvoja esityksiä. Watain oli karkaamassa musiikillisesti kumminkin aivan väärään suuntaan, mutta nyt voidaan puhua yllättävän vahvasta paluusta juurille ja aina ”Casus Luciferin” helvetillisen tulen läheisyyteen.
Mielestäni Watain on maineensa veroinen yhtye. Bändi kumartaa omalla tavallaan vahvasti black metalin saatanalliseen ja primitiiviseen puoleen, kun taas toisaalta lähestyy valtavirtaa ja suurempaa yleisöä megayhtyeen elkein. Musiikillisesti Watainin perintö perustuu pitkälti ”Casus Luciferin” loistokkuuteen. Vaikka myöhemmät julkaisut ”Sworn To The Dark”, ”Lawless Darkness” sekä ”The Wild Hunt” sisältävät hyvinkin vahvoja sävellyksiä, niin kokonaisuutena albumit jättävät toivomisen varaa. Watain on hyökkäillyt ristiretkillänsä levottomana ympäriinsä, mikä on yhtyeen mukaan ollut luontaista kehitystä pimeyden polulla. Uskokoon ken tahtoo, koska tuore albumi ”Trident Wolf Eclipse” on suora hyppäys parikymmentä vuotta ajasssa taaksepäin kääntäen ruotsalaisyhtyeen kurssin black metal – fanien toivomaan suuntaan.
”Trident Wolf Eclipse” on voimannäyte. Se on tiivis ryöpytys aggressiivista black metalia. Vain 35 minuutin mittainen albumi hyökkää päälle ja raatelee uhrinsa koukuttavien melodioiden sekä riffiensä avulla. Watain ei myöskään pyytele anteeksi harharetkiään, joten turhat välisoitot ja hittibiisien kosiskelut loistavat poissaolollaan. Tällä kertaa sirkuksen areenan täyttävät vain palavat öljytynnyrit, joiden tulenlieskat nuolevat valtaistuimella istuvaa sarvipäätä, jota jähmettynyt yleisö hypnoottisena taukoamatta tuijottaa.
Vaikka Watain onnistuukin lähes joka osa-alueella, niin osasta kappalemateriaalista jää uupumaan ne palaset, joilla albumi nousisi kokonaisuutena aivan korkeimpien hengellisten tuotosten joukkoon. Levyn avausbiisi ja ensimmäinen singlelohkaisu ”Nuclear Alchemy” jää lopulta albumin heikoimmaksi raidaksi. Biisin repaleinen ja punkmainen hyökkäys muistuttaa etäisesti edellisen albumin sekasortomaista olotilaa. Onneksi tilanne korjataan seuraavien kappaleiden ”Sacred Damnation” sekä ”Teufelsreich” aikana. Etenkin jälkimmäisen apokalyptinen sekä hitaampi tunnelmoini on karheudestaan huolimatta komeaa kuultavaa. Levyn parhaimmat kappaleet ”A Throne Below” ja ”Towards The Sanctuary” kolkuttelevatkin helvetin portteja sen verran vakuuttavalla tavalla, että kuuntelijan ei tarvitse kuin myhäillä tyytyväisyyttään. Melodiat repivät jo entuudestaan haurasta sielua yhä syvemmälle pimeyteen, siinä missä riffit sekä rumputulitus ohjaavat susilauman teurastamaan eksyneet ihmispolot pois valoisasta maailmasta.
”Trident Wolf Eclipse” on parista keskinkertaisemmasta kappaleesta huolimatta vahva albumi. Soundillisesti jälki on laadukasta ja erottelevaa, muttei kumminkaan liian siloteltua. Levystä huokuu alkukantainen pahuus, jota Eric Danielssonin voimakkaat vokaalisuoritukset vahvistavat. Yksinkertainen kansikuva ei silmiä hivele, mutta omalla tavallaan muistuttaa ja kunnioittaa perinteisiä arvoja. Tervetuloa takaisin Watain!
8+ / 10
Juha Karvonen
1. Nuclear Alchemy
2. Sacred Damnation
3. Teufelsreich
4. Furor Diabolicus
5. A Throne Below
6. Ultra (Pandemoniac)
7. Towards The Sanctuary
8. The Fire Of Power