Tamperelainen Vorna suunnitteli jättävänsä keikkailun tauolle jo kesän festareiden jälkeen keskittyäkseen kolmannen pitkäsoittonsa tekemiseen. Syksylle ilmaantuneiden esiintymisten jälkeen ovat tauko ja uuden levyn työstö nyt viimeinkin käsillä.
Kun viimeisetkin keikat ennen levyntekoon pyhitettyä välirauhaa on heitetty, juttelimme hetken niitä näitä yhtyeen kasvusta, keikoista ja tulevan levyn kehkeytymisestä. Bändin vakavasta musiikillisesta äänensävystä ja edelliseltä yöltä alle saaduista muutaman tunnin unista huolimatta Vesa Salovaara (laulu), Niilo Könönen (basso), Henri Lammintausta (kitara) sekä Saku Myyryläinen (kiipparimagia) kertoilevat kuulumisistaan letkeästi, lähes kymmenen vuoden yhteisen taipaleen hiomalla huumorilla ja viehättävällä Hämeen murteella.
Uutta materiaalia on sävelletty ja demotettu, ja biisejä on ainakin aihioina jo melkein levyn tarpeiksi. Varovaisella arviolla jopa puolet biiseistä on jo valmiina. Kiirettä ei kuitenkaan haluta pitää.
“Mietittiin, että voitaisiin tällä kertaa tehdä niin kuin isot bändit, ja valmistella jopa vähän ylimääräisiä biisejä, ettei jokaisen valmiin kappaleen tarvitse päätyä levylle. Ja ylipäätänsä, jos tällä kertaa ei tarvitsisi niin kauheasti panikoida levyn valmistumisen kanssa”, kertoo Vesa.
“Tuskin se menee niin lopulta, mutta siihen pyritään”, hän jatkaa naurahtaen.
Melankolistelua, mutta ei liian vakavasti.
Vornan musiikki on muuttunut matkan varrella mustahtavasta pakana-folk metallista tunnelmallisempaan suuntaan. Kolmannen levyn fiilis ja suuntaviivat ovat jo selvillä. Vaikutteiden ja tyylisuunnan pohdiskeleminen pistää nuoret miehet miettimään. Kaikki tietävät, miltä Vorna kuulostaa, mutta sen pukeminen sanoiksi ei ole yksiselitteistä.
Mitä tulevalla albumilla on odotettavissa?
“Uudet demot eroavat julkaistuista sinkuista (“Aalloista” ja “Tie Varjoista”) aika paljon. Vaikka biisit ovat erilaisia keskenään, kyllä niistä kuitenkin löytyy yhteinen punainen lanka”, Saku pohtii.
“Meillä on olemassa aika vahva visio.”
“Ollaan menossa vähän samaan suuntaan, kuin edellisellä albumilla mentiin verrattuna ensimmäiseen levyyn. Vielä pidemmälle sitä samaa fiilistelyä”, kuvaa Henri kasvukäyrän suuntaa.
“Se on se melankolistelu, miksi sitä voi kutsua”, kiteyttää Henri, Vesan tarkentaessa: “Erikseen kirjoitettuna.”
Aina ei tarvitse olla niin kovin vakava. “Varsinkin kun tämä meidän musiikki on niin vakavaa”, toteaa Saku.
“Lyriikat on menneet jopa valoisampaan suuntaan. Ehkä nyt on vähän enemmän semmoista voimaannuttavaa aspektia mukana”, miettii Vesa sanoituksiaan.
Luomisprosessissa roolit ovat kutakuinkin selvillä.
“Minä, Arttu (Järvisalo, kitara) ja Mikael (Vanninen, rummut) ollaan biisejä pääasiassa tehtailtu. Me tehdään pohja, johon Saku taikoo sitten vähän kiipparimagiikkaa päälle. Sanat syntyvät oikeistaan aina jälkikäteen,” kertoo lyriikoista vastaava Vesa työnjaosta.
Vuosien varrella hioutunutta: yhteistyö ja omavaraisuus.
Ensi vuonna Vorna juhlii kymmenvuotista taivalta, eikä teineinä hynttyyt yhteen lyönyt bändi ole kokenut miehistönvaihdoksia kertaakaan. Mitä vuosien varrella on opittu?
“Me osataan tänä päivänä jo ehkä soittaa ja laulaakin. Ainakin paremmin kuin kymmenen vuotta sitten”, toteaa Vesa hyväntuulisesti. “Kymmenen vuotta sitten lähdettiin siitä, että Henri oli soittanut kaksi kuukautta kitaraa ja ensimmäisiä demoja tehtäessä opeteltiin äänittämishommaa. Kaikessa lähdettiin oikeastaan puhtaalta pöydältä.”
“Mutta se on kantanut hedelmää. Bändinä ollaan aika omavaraisia, monessa suhteessa”, Vesa jatkaa.
“Kyllä sekin soittaessa tuntuu, että meillä on ollut koko ajan sama kokoonpano. Minusta meillä on todella hyvin hitsautunut yhteissoitto. Ei me vieläkään olla välttämättä se maailman tiukin tai tarkin bändi…” Vesa miettii, ja Saku päättää ajatuksen: “Mutta haetaanko tässä semmoista?”
“Kai tässä on opittu tuntemaan toisemme aika hyvin”, Henri vetää jälleen porukan ajatukset yhteen, muiden nyökkäillessä.
Historia menee vielä bändin perustamistakin kauemmaksi. Niilo ja Vesa ovat tunteneet toisensa käytännössä hiekkalaatikolta saakka, Henri ja Arttu koulun alaluokilta.
“Siihen nähden, että jotkut bändit hakevat muusikot.netistä kaikki jäsenensä, eikä kukaan tunne toisiaan, niin kyllä meillä on aika tiivis porukka”, tällä kertaa ryhmän ajatukset tiivistää Saku.
Mikä on pitänyt bändin vuosien mittaan kasassa ja liikkeellä?
“Voihan se olla, että olemme niin diplomaattiluonteita kaikki”, arvelee Vesa, Sakun täsmentäessä: “Vähän tämmöisiä pohdiskelijahissukoita.”
E-vire erottaa Vornan melodeath-merestä?
Suomessa löytyy metallimusiikin taitajia jokaiseen makuun ja lähtöön, nykyään varsinkin melodisen death metalin saralla löytyy näppäriä bändejä enemmän kuin hitaampi osaa laskea. Miten Vorna erottuu massasta?
“Ainakaan me ei yritetä olla samanlaisia. Me pyritään haastamaan itseämme mukavuusalueelta pois myös uudella levyllä”, Vesa kuvailee.
“Kuinka moni suomalainen melodeath-bändi soittaa E-vireestä vielä tänä päivänä”, kysyy Vesa Vornan erityispiirteitä mietittäessä, “ja kenellä melodödis-bändeistä on mukana urkuja ja hammondeja?”
“Tai kirkonkelloja”, lisää Henri.
“Itse en mieti biisejä tehdessäni tuota”, pohtii Saku. “Kuuntelen loppujen lopuksi aika vähän metallia nykyään, vaikutteet tulevat enemmän ambientti-suunnalta. Kai sekin omalta osaltaan erottaa meitä niistä bändeistä, jotka tekevät nimenomaan metallia. En itse näe välttämättä, että nyt tehdään metallia.”
“Omasta mielestäni onnistuneimmat biisit tullut tehtyä niin, että suunnittelen tekeväni ihan jotain muuta kuin Vornaa. Sitten kun alkaa jotain muotoa löytyä, niin mietin, että jos tuohon kumminkin heittäsi vähän särökitaraa ja tremoloa päälle, niin tämähän on ihan Vornan kappale”, kuvaa Vesa.
Kunhan ei tarvitsisi keikan jälkeen hävetä.
Vornalaiset viihtyvät keikoilla, ja mieleenpainuvimpia esiintymisiä muistellessa esimerkkejä löytyy laidasta laitaan. Vesan tavoitteena keikoilla on, ettei tarvitsisi kauheasti hävetä.
Onko hävettänyt?
“No on välillä. Mutta ei kauheasti”, toteaa vokalisti naurahtaen.
Mutta mikä keikoista on jäänyt parhaiten mieleen?
“Ainakaan Hollannissa Utrechin keikka ei ole, koska kukaan ei muista siitä keikasta yhtään mitään”, toteaa Vesa. “Arttu meni keikan jälkeen tunniksi sateeseen seisomaan ja miettimään elämäänsä, koska se meni niin vituiksi”, jatkaa Henri.
“Arttua hävetti silloin”, tuumaa Vesa.
Yhteisellä päätöksellä mieleenpainuvimmaksi keikaksi valikoituu viime kesän Nummirock, vaikka Turun Gongin show Kalmahin ja Thyrfingin lämmittelijänä mainitaan myös. Hyvin sujuneen keikan ja fiiliksen lisäksi Nummirock oli Vornan ensimmäinen ulkoilmaesiintyminen ja siinäkin mielessä erityinen.
“Kylmä oli ja näpit jäätyivät, mutta oli hauskaa”, toteaa Henri viime kesänä Kaaos-lavalla heitetystä keikasta.
Suomen juhannussäässä on soittajalle myös puolensa. “Ehkä ensimmäinen kerta, kun ei ole tullut hiki lavalla”, muistelee Niilo. Saku ja Vesa kiittävät navakan tuulen aiheuttamia visuaalisia efektejä. Sekä savukoneen savut, että tukka näyttivät hyvältä.
Mitä vornalaiset miettivät tulevaisuudesta?
Musiikin tekemisen villien vuosien taakse jääminen isoine levytyssopimuksineen ei miehiä huoleta, koska niitä ei ennätetty kokemaan ja keikkojen suhteen yhteistyö Nem Agencyn kanssa on ollut toimiva ratkaisu. Levymyynnin, striimauksen ja fanituotteiden myynnin myötä toiminta alkaa vähitellen kattaa menoja. Bändi tekee myös paljon DIY-meiningillä, kuvapuolesta äänityksiin.
“Vaikka ollaan aika omavaraisia, niin kyllä sitä ulkopuolistakin apua tarvitaan. Varsinkin nyt, kun porukka alkaa olla kiireistä töiden puolesta. Ei sitä jaksa kaikkia proggiksia kokonaan yksin vääntää, vaikka osaisikin”, Vesa toteaa.
”Jos ei kolmannen levyn kohdalla tituleerattaisi enää ’lupaavana yhtyeenä’, vaan lupauksia olisi jo lunastettu”, miettii Henri tavoitteita tulevalle.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan näiden lupausten lunastamista, tulevaa pitkäsoittoa ja Vornan paluuta lavoille.
Haastattelu ja kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola
